Vihanpito Luojan kanssa on tyhmä veto

Tom Himanen - 3.9.2013

Blaise Pascal (1623–62) oli ranskalainen matemaatikko ja fyysikko, jonka mukaan jokainen ihmiselämä on vedonlyönti Jumalan puolesta tai Jumalaa vastaan. [1] Hän väitti, että elämän vedonlyönnissä on järkevämpää uskoa Jumalaan kuin olla uskomatta. Väite tunnetaan nykyään Pascalin vetona.

Pascalin veto on saanut osakseen röykkiön kritiikkiä. Vaikka osa siitä on järjenvastaista roskaa, suurin osa vasta-argumenteista on asiallisia ja paikkansapitäviä.

Mikä on Pascalin veto?

Pascalin mukaan epäusko Jumalaan ei anna yksilölle merkittävää etua tai voittoa. Hänen esittämäänsä vedonlyöntiä ja sen mahdollisia lopputuloksia havainnollistetaan usein taulukolla, jossa kuvataan uskovan ja ei-uskovan kohtaloita Jumalan ollessa olemassa tai olematta. Taulukossa voitot ja häviöt on määritelty äärettömiksi (+∞ tai –∞) tai äärellisiksi (+1 tai –1).

Pascal laskee vedonlyönnissään ajallisiksi eli tässä maailmassa saavutettaviksi voitoiksi tai tappioiksi elämän aikana saavutetun mielihyvän ja kärsimyksen. Ikuinen voitto tarkoittaa käytännössä taivasta ja ikuinen tappio helvettiä.

Pascalin mukaan, jos Jumala on olemassa, ihminen päätyy ikuisuudeksi joko taivaaseen tai helvettiin, jolloin ajallisessa elämässä saavutetuilla voitoilla ei käytännössä ole väliä. Ajallisella kohtalolla puolestaan on väliä, jos Jumalaa ei olekaan, koska tällöin ikuisia kohtaloita ei ole.

Kun mahdolliset skenaariot laitetaan taulukkoon, voidaan Pascalin mukaan päätellä, että ainoa järkevä vaihtoehto on ainakin yrittää uskoa Jumalaan. Pascal ei siis tässä yhteydessä ota millään tapaa kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei. Hän ainoastaan pohtii, miten Jumalan olemassaoloon “kannattaisi” suhtautua. Niinpä niiden, jotka jo tietävät totuuden™ Jumalan olemassaolosta, ei välttämättä tarvitse jatkaa lukemista.

Vasta-argumentit

Läpi historian monet filosofit ovat kysyneet: “Entä jos joku ei voi uskoa Jumalaan, vaikka haluaisi?” Toinen olennainen kysymys on se, että Jumala ei ole ainoa jumala, johon uskotaan. Miten käy, jos joku uskookin väärään jumalaan? Vai tulisiko kaikkien uskoa kaikkiin mahdollisiin jumaliin? Olisiko Allah kovinkin iloinen siitä, että joku uskoo varmuuden vuoksi myös Jahveen tai Krishnaan?

Näihin kysymyksiin on tarttunut historian aikana muun muassa Denis Diderot (1713–84) ja moni muu filosofi.

Uusi muoto: Vihaajaa vihataan

Pascalin vedonlyönti ei siis kestä kaikkea kritiikkiä, mutta sen ydinajatusta ei ole historian aikana kumottu: ”On järkevää uskoa Jumalaan.” Niinpä olisi epäloogista hyljätä ajatus kokonaisuudessaan ja päätyä päinvastaiseen tulokseen. Näin ollen teoria voitaisiin pukea esimerkiksi seuraavan virkkeen muotoon: ”Vihanpito Luojan kanssa on peliteoreettisesti tyhmää.”

Empiirisen aineiston perusteella on itsestään selvää, että metsä todennäköisesti vastaa, kun sinne huudetaan. Jos siis Luoja on olemassa, hänen voidaan perustellusti odottaa reagoivan siihen, miten suhtaudumme häneen.

Luoja saattaa tietysti vihata henkilöitä, jotka rakastavat häntä. Samoin Luoja voi jollain kierolla tavalla pitää erityisesti niistä henkilöistä, jotka pilkkaavat häntä. Allekirjoittaneen mielestä on kuitenkin uskottavampaa, että Luoja palkitsee ne, jotka rakastavat tai ilahduttavat häntä – tai eivät ainakaan aktiivisesti vihaa häntä.

On myös täysin mahdollista, ettei Luojaa lainkaan kiinnosta meidän tekomme tai mielipiteemme. Ehkä hän tuomitsee kaikki satunnaisin perustein tai ei tuomitse lainkaan. Tällöin tekemisillämme tai uskomuksillamme ei tietenkään olisi mitään merkitystä mahdollisen ikuisuuskohtalomme näkökulmasta.

Voimme nähdä, että Luojan vihaaminen ei tuota minkäänlaista hyötyä missään olosuhteissa, mutta se saattaa aiheuttaa merkittäviä tappioita, jos Luoja on olemassa. Sitä vastoin pyrkimys ilahduttaa Luojaa ei aiheuta minkäänlaisia tappioita, mutta tuottanee merkittäviä voittoja, jos Luoja on olemassa.

Uskon tässä elämässä antaman onnellisuuden tai sen aiheuttaman onnettomuuden vaikutus on jätetty jälkimmäisestä taulukosta pois. Syy on yksinkertainen: mikä tahansa ikuinen voitto kompensoi ajalliset tappiot ja päinvastoin. Tältä osin Pascalin alkuperäinen väite pätee.

Lisäksi uskonto voi olla jopa tässä elämässä edullinen valinta. Tieteessä ei nykyisin kiistellä niinkään siitä, tekeekö uskonto onnelliseksi, vaan pikemminkin siitä, mikä selittäisi uskonnollisten ihmisten havaitun onnellisuuden. [2] [3]

Jos paranneltu peliteoreettinen taulukko on jokseenkin oikeellinen, pyrkimys ilahduttaa Luojaa on peliteoreettisesti viisain valinta kaikissa olosuhteissa. Luojan ilahduttaminen osoittautuisi huonoksi vaihtoehdoksi silloin, jos uskoisi Luojan rankaisevan niitä, jotka yrittävät ilahduttaa häntä. Jokainen saa toki uskoa niinkin, jos haluaa.

Kritiikki vs. korjailtu veto

Pascalin vetoa vastaan esitetty kritiikki voidaan luonnollisesti esittää myös vedonlyönnin korjailtua versiota vastaan. Ainoa ongelma on se, että se ei päde korjailtuun versioon.

On mahdollista, että kaikki jumalaan uskovat eivät palvele samaa jumalaa. Tämä on totta, mutta yksilön on järkevämpää palvella edes jotain jumalaa ja toivoa, että kyseinen jumala on Luoja tai edes jollain tapaa kykenevä vaikuttamaan yksilön ikuisuuskohtaloon.

Jumalanvalintakysymys muistuttaa vedonlyöntitilannetta. Jos haluaa voittaa vedon, on lyötävä vetoa – muuten on tuomittu häviämään.

Entä jos en pysty?

Minkä jumalan puolesta kannattaisi lyödä vetoa? Mitä jumalaa kannattaisi ilahduttaa? Minkä jumalan tahtoa olisi viisasta etsiä? Hyviä vaihtoehtoja on varmasti monia. Peliteorian tehtävä ei varsinaisesti ole kertoa oikeaa vastausta, vaan pikemminkin määritellä, millaiset vastaukset ovat todennäköisesti kannattavia.

Allekirjoittanut rohkaisee kaikkia itselleen jumalaa valitsevia sulkemaan pois kaikki, joilla ei oletettavasti ole valtaa vaikuttaa kenenkään ikuisuuskohtaloon. Esimerkiksi riihitontut ja maahiset kannattanee jättää omaan arvoonsa ja keskittyä luojiksi väitettyihin jumaliin. Maailmankaikkeuden luonut Jumala on nimittäin oletettavasti kaikkein voimakkain olento maailmassa. Ainakin luultavammin kuin riihitontut ja maahiset.

Entä mitä voivat tehdä ne, jotka haluaisivat uskoa johonkin tiettyyn jumalaan, mutta eivät kykene uskomaan halunsa mukaisesti? On luonnollisesti vaikeaa alkaa uskoa riihitonttuihin tai maahisiin, vaikka uskomisesta saisi palkkioksi miljardi euroa.

Onneksi jonkinlaisen Luojan olemassaolon puolesta on huomattavasti vahvempaa evidenssiä kuin esimerkiksi riihitonttujen olemassaolon puolesta. Lisäksi varmaan kaikissa leireissä allekirjoitetaan se tosiasia, että halu uskoa johonkin edistää todisteiden löytämistä. Pascal totesikin vapaasti lainattuna, että “valoa on riittävästi niille, jotka haluavat nähdä, ja sitä on riittävän vähän niille, jotka eivät halua nähdä”. [4]

Yhteenveto

Blaise Pascal rakensi hienon argumentin jumaluskon järkevyyden puolesta. Argumentti ei silti ollut täydellinen. Onneksi filosofia kuitenkin korjaa itseään, ja Pascalin väitettä voidaan muokata todistusaineiston ja kritiikin valossa.

Jos Pascalin vedonlyönnin paranneltu muoto on olennaisilta osiltaan pätevä, pyrkimys ilahduttaa Luojaa on peliteoreettisesti järkevää. Sitä vastoin Luojan aktiivinen vihaaminen on äärimmäisen hölmöä toimintaa.

Kaikki Luojan olemassaolon kieltävät eivät tietystikään kuulu Luojaa aktiivisesti vihaavien joukkoon. Uskonpuute kuitenkin tekee Jumalan tahdon etsimisestä (ts. teologiasta) epämielekästä toimintaa, mikä heikentää yksilön mahdollisuuksia ilahduttaa Luojaa: jos yksilö ei edes yritä selvittää, miten ilahduttaa Luojaa, hänen mahdollisuutensa miellyttää Luojaa lienevät melko heikot. Niinpä myös sovinnollinen ateismi on erittäin heikko valinta peliteoreettisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Jos Pascalin vedonlyönnin paranneltu muoto on ihan oikeasti pätevä, ihmisillä on hyvät perusteet suhtautua Luojan olemassaoloa puoltaviin argumentteihin myönteisesti.