Arkeologia on huuhaa-tiedettä – ”Suunnittelua” ei voi tunnistaa luotettavasti

Pääsiäissaaren Moai-kuvapatsaat ovat joukko suuria, eri kivilajeista koostuvia kivenlohkareita, jotka sijaitsevat rykelmissä eri puolella Pääsiäissaarta. Niiden pinnanmuodoissa monet ihmiset, myös alan asiantuntijat, näkevät tyyliteltyjä ihmiskasvoja ja ihmiskehon muotoja.

Moai-muodostelmien kutsuminen patsaiksi on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä niiden syntymistä tarkoituksellisen toiminnan tai ”suunnittelun” tuloksena ei ole voitu osoittaa millään tieteelliseen metodiin perustuvalla tavalla, joka yksiselitteisesti määrittelisi kriteerit suunnittelun tunnistamiselle.

Patsaiden suunnitteluteorian kannattajien mukaan kivien pinnanmuodot selittyvät paremmin älyllisen toiminnan kuin eroosion kaltaisten ohjaamattomien luonnonprosessien seurauksena, erityisesti siitä syystä, että samankaltaisia patsaita löytyy pieneltä saarelta jopa tuhat kappaletta. Patsaiden syntyä sattumalta suunnitteluteorian kannattajat pitävät erittäin epätodennäköisenä ja epäuskottavana.

Moai-patsaiden ohella monia muitakin luonnon kivimuodostelmia, kuten Stonehengeä, menhireitä (eli Asterix-sarjakuvien ”hiidenkiviä”) ja niin sanottuja kivikirveitä on väitetty huonoin perustein ihmisten suunnittelemiksi.

Todellisena pontimena suunnitteluteorialle näyttäisi kuitenkin olevan ”älykkään suunnittelijan”, kuten myyttisten kansojen, kuvitteleminen vastaukseksi toistaiseksi tutkimattomiin aukkoihin eroosioteoriassa.

Suunnitteluhypoteesin ongelmista merkittävin on se, ettei sen avulla voida antaa päteviä ennusteita suunnitellun objektin ominaisuuksista. Jos ehkä kuvapatsaiden olemassaolon voisikin ennakoida sillä perusteella, että ihmisen oma kuva inspiroi ihmistä, ei tätä selitystä voida yleistää. Suunnitteluteorian avulla ei voida mitenkään perustella, miksi muinaiset kansat olisivat rakentaneet juuri Stonehengen tai menhirien kaltaisia muistomerkkejä.

Tämän lisäksi suunnittelijan ominaisuuksien ja motiivien testaaminen on mahdotonta. Muinaiset ihmiset tosin ovat saattaneet muistuttaa nykyihmisiä fysiologisesti, mutta tämä on suunnittelun kannalta epäolennaista. Kaikilla nykyisilläkin ihmisillä on hyvin samanlainen fysiologia, mutta siitä huolimatta eri yksilöt ja eri kulttuurit tuottavat valtavan erilaista taidetta ja tiedettä.

Se väite, että kulttuurin – ja siten suunnittelijan – ominaisuuksia voitaisiin arvioida sen tuottamien artefaktien perusteella, perustuu puolestaan kehäpäätelmään, jossa luonnonmuodostelmat on oletettu suunnitelluiksi etukäteen.

Niinpä suunnittelijan olettaminen vain lisää todistustaakkaa. Vaikka muinaisten ihmisten olemassaoloa yleisellä tasolla voidaan pitää toteennäytettynä, pitäisi suunnitteluteorian kannattajien ensin kyetä selittämään juuri kyseisen myyttisen kulttuurin alkuperä itsenäistä evidenssiä käyttäen, olettamatta kivimuodostelmia suunnitelluiksi.

Koska muinaista suunnittelijaa tai sellaisen puutetta ei voida havaita eikä suunnittelun lopputulosta ennustaa, suunnitteluteoriaa ei voi myöskään falsifioida, eli osoittaa vääräksi, empiiristä koeaineistoa käyttäen. Niinpä suunnitteluhypoteesi ei ole tiedettä.

Myös väite epätodennäköisyydestä perustuu epätieteelliseen ajattelutapaan. Suunnitteluteorian kannattajien mukaan luonnon kivimuodostelmat ovat syntyneet aina joko sattumalta tai sitten älyllisen toiminnan tuloksena, vaikka todellisuudessa molemmat näistä selityksistä ovat epätodennäköisiä.

Geologiset tapahtumat, kuten kivien muodostuminen, eroosio ja mannerten liikkeet, eivät nimittäin perustu sattumaan – kaikkea muuta. Geologian taustalla ovat hyvin dokumentoidut fysiikan lait sekä maankuoren ja ilmakehän ominaisuudet.

Esimerkiksi samankaltaisten patsaiden syntyminen Pääsiäissaarella voidaan selittää konvergentin eroosion avulla: samanlainen ilmasto on muovannut niihin yhtäläisiä piirteitä.

Toisilla alueilla geologiset mekanismit tuottavat toisenlaisia, kunkin alueen olosuhteille tyypillisiä muotoja. Esimerkiksi Giant’s Causeway -esiintymä Irlannissa sisältää jopa 40 000 samankaltaista, säännönmukaista basalttipilaria.

Sitä mekanismia, jonka seurauksena eroosio on tuottanut Pääsiäissaarella juuri kasvojen näköisiä kivimuodostelmia, ei toistaiseksi tiedetä tarkasti.

”Suunnittelijan” sijoittaminen nykyisen tietämyksen aukkoihin on kuitenkin perusteetonta ja tieteen tulevaisuudelle tuhoisaa. Jos toistaiseksi tuntemattomia asioita aletaan selittää persoonallisten olentojen toiminnalla, mielenkiinto eksaktia luonnontieteellistä tutkimusta kohtaan katoaa ja tiede palaa keskiajalle.

Toisaalta voidaan sanoa, että Pääsiäissaaren muotojen tulkitseminen kasvoiksi, tai käyttötarkoituksen havaitseminen Stonehengessä ja kivikirveissä, perustuu liian herkkään mielikuvitukseen.

Lapsuudessa opitun intuitiivisen ajattelun seurauksena monet aikuisetkin ihmiset näkevät tarkoitusta ja suunnittelua joka puolella ympärillään. Useimmiten mielikuva suunnittelusta on kuitenkin puhdas illuusio.

Lopulta, päätelmiä epätodennäköisyydestä vaivaa ’todennäköisyyden’ ja ’informaation’ epäselvä ja joskus ristiriitainenkin määrittely.

Esimerkiksi Pääsiäissaaren patsaissa nähdään informaatiota, koska ne ovat niin monimutkaisia. Toisaalta Stonehengen kiviä väitetään suunnitelluiksi, koska ne ovat niin säännönmukaisia ja muodostavat säännöllisen ympyrän. Kuitenkaan edes suunnitteluteorian kannattajat eivät väitä Giant’s Causewaytä suunnitelluksi, vaikka se sisältää vielä suuremman määrän säännönmukaisia kalliomuotoja kuin Stonehenge.

Mikä siis on informaatiota: säännöllisyys vai epäsäännöllisyys? Ja miten todennäköisyydet voidaan ylipäätään laskea kiistattomalla tavalla?

Emme yritä todistaa evoluutiota vääräksi – mitä sitten väitämme?

Tämä parodia ei yritä todistaa biologista suunnitteluargumenttia (intelligent design, ID) tai perinteisiä kreationistisia näkemyksiä elämän synnystä oikeaksi, eikä varsinkaan evoluutioteoriaa tai muita naturalistisia käsityksiä vääräksi.

Eritoten kirjoittajat ymmärtävät, että ”eroosioteoria” ei ole yhtä uskottava selitys muinaisten monumenttien syntymiselle kuin evoluutioteoria elämän monimuotoisuuden kehittymiselle, olkoonkin että yksittäiset menhirit ja kasvonmuodot voi selittää tällä tavoin (vrt. kasvojen näköinen kallio Marsissa Cydonia-nimisellä alueella).

Sen sijaan tämä artikkeli puuttuu siihen kritiikkiin, johon vedoten suunnitteluteoria tuomitaan kategorisen epä-älylliseksi spekuloinniksi todellisen tiedon ja tieteen ulkopuolelle.

ID-teorian kritisointi jakautuu olennaisesti ottaen kahteen osaan. Toisaalta kriitikot puuttuvat suunnittelun ongelmallisuuteen selityskeinona (”ei tuota ennusteita” jne.), ja toisaalta siihen, että biologian kontekstissa ainoa mielekäs vaihtoehto suunnittelijaksi on yliluonnollinen olento. Yliluonnolliseen vetoamista pidetään tieteen rajojen rikkomisena tai muuten huonona päättelynä. [1]

Kritiikkiä yliluonnolliseen vetoamisesta oheinen parodia ei tietenkään tavoita, sillä patsaiden oletettu suunnittelija olisi ihminen. Sen sijaan suunnittelun tunnistamiseen liittyvät ongelmat näyttävät hyvin samankaltaisilta riippumatta siitä, asuuko älykäs suunnittelija tässä universumissa vai tuonpuoleisessa.

Monet argumentit suunnittelu-selityksen epäeksaktista luonteesta ovat sinänsä tosia, ainakin osittain [2]. ’Suunnittelun’ ja ’informaation’ kaltaisia käsitettä, samoin kuin informaation merkitystä suunnittelun tunnistamisessa, on vaikea tai mahdoton määritellä tavalla, jonka voisi todistaa yksiselitteisesti oikeaksi. Suunnitteluhypoteesin perusteella ei voi myöskään antaa yhtä täsmällisiä ennusteita kuin luonnon mekanismeihin perustuvien teorioiden pohjalta. [1]

Teoreettiset ongelmat ja tieteenfilosofiset kysymykset eivät kuitenkaan estä ihmisiä tunnistamasta muinaismuistoja suunnitelluiksi intuitiivisesti. Teoreettisten ongelmien vuoksi arkeologiaa ei myöskään tuomita pseudotieteeksi, vaikka arkeologia kokonaisena tieteenalana perustuu suunnitelluilta vaikuttavien objektien tunnistamiseen ei-suunniteltujen joukosta [3].

Intuition ohella suunnittelun tunnistamista on perusteltu käsityksillä siitä, millaisia objekteja tai ilmiöitä luonnonlait kykenevät saamaan aikaan. Tätä havainnollistanee biologisen ID-teorian ohella parhaiten SETI-ohjelma (Search for Extraterrestrial Intelligence) eli Maan ulkopuolella mahdollisesti asuvien sivilisaatioiden etsintä radiosignaaleista.

SETI-tutkimus eroaa biologisesta ID-teoriasta siinä, minkä muotoista suunnittelua pyritään löytämään. ID-argumentti biologiassa perustuu monimutkaisuuteen, kun taas SETI-tutkijat etsivät mahdollisimman säännönmukaisia ja ”keinotekoisia” signaaleja, kuten virheettömiä siniaaltoja [4] tai alkulukujen muodostamia kuvioita [5] kapealla taajuuskaistalla. Niinpä suunnittelu ulkoavaruuden signaalissa olisi matemaattisen luonteensa vuoksi universaalimpaa kuin taide tai koneiden piirustukset.

Eroavaisuus ei kuitenkaan vaikuta perusteisiin, joita käyttäen suunnittelu tunnistetaan. Vastineessaan [4] ID-liikkeen esittämää analogiaa [6] kohtaan SETI-instituutin vanhempi tähtitieteilijä Seth Shostak esitti, että riittävän säännölliset ja keinotekoiset signaalit ”eivät näytä voivan syntyä luonnollisten astrofysiikan prosessien seurauksena”.

Sanasta sanaan samaa päättelyketjua biologisen ID-teorian kannattajat soveltavat elolliseen luontoon.

Luonnollisesti jotkut saattaisivat moittia Shostakia siitä, että hän sijoittaa älyllisen avaruusolennon nykytietämyksen aukkoihin. Tästä ja muusta kritiikistä huolimatta [7] SETI-ohjelmaa ei ole pyritty sulkemaan tieteen ja tiedon ulkopuolelle.

Niinpä voidaan väittää, että ainoa ratkaiseva kritiikki biologista ID-teoriaa kohtaan kohdistuu suunnittelijan yliluonnolliseen olemukseen. Suunnittelun tunnistaminen ei tosin ole samalla tavoin eksaktia tiedettä kuin fysiikka ja kemia, mutta jos suunnittelu irrotetaan uskonnollisista implikaatioista, ihmiset eivät näe sen tunnistamisessa mitään erityistä ongelmaa.