On harmaa kesäkuun päivä. Astelemme Kampin keskuksesta valokuvaajan kanssa ulos sateeseen. Pulloja keräävät bulgariasta tulleet miehet ja naiset hakevat sateensuojaa Narinkkatorin katoksista. Romaniasta tulleet romanit jatkavat töitään kerjuukuppi edessään sateesta välittämättä.

Haluamme kohdata muutamia Suomeen Itä-Euroopasta tulleista romaneista. Kirjoittaa nimellä lehteen. Tutustumiskysymykset on kääntänyt tulkkimme GoogleTranslate ja ne ovat niin yksinkertaisia, että lähes kielitaidoton toimittajakin voi ymmärtää vastaukset. ”Mikä on nimesi?” ”Mistä olet kotoisin?” ”Onko sinulla lapsia?”

Lähestyn lyhyttä miestä, jolla on harmaat hiukset ja väsynyt katse. Hän hämmentyy ensin ja ihmettelee, mitä asiaa minulla on. Saan viitottua lehteä, muistilehtiötä ja itseäni osoittamalla, että olen toimittajaja haluan haastatella. Mies suostuu hetken emmittyään, mutta ei halua tulla kuvatuksi. Miehen nimi on Simion, hän on viisissäkymmenissä ja kotoisin Bulgarian Varnasta. Simionilla on 23- ja 18-vuotiaat lapset, jotka molemmat asuvat Bulgariassa. Mies hymyilee surullisesti lapsistaan puhuessaan.

Suomeen on viime vuosina tullut EU:n sisäisen liikkuvuuden myötä Romaniasta, Bulgariasta ja muualta eteläisestä Itä-Euroopasta romaneja. Heitä ajavat kotimaistaan pois vaikeat olosuhteet: työttömyys, toimeentulo-ongelmat, systemaattinen syrjintä; he ovat usein yhteiskunnan paarialuokkaa.1

Romanikerjäläisten tilanne on vaikea: kotimaassa syrjitään,työ- ja koulutusmahdollisuudet ovat heikot.Toisaalta vieraassa maassa vieraalla kielellä on vielä vaikeampi saada töitä. Jotkut ovat tosin tässäkin onnistuneet.

Seuraavaksi tapaan naisen, jonka olen tavannut viimeksivajaata vuotta aiemmin. Rosita on Bulgariasta kotoisin. Hän on30-vuotias ja hänellä on kaksi lasta: 7-vuotias poika ja 9-vuotias tytär. Molemmat lapset asuvat Bulgariassa isovanhempien luona.

Kysyin Rositalta sekä hänen ystäviltään Kristinalta ja Jordankilta, onko heillä ikävä lapsiaan. Vaikka käytössämme ei ole kunnollista yhteistä kieltä, ymmärsin, että ikäväon kova. Ikävän ja huolen voi myös lukea heidän silmistään,olemuksestaan ja äänestään, kun lapsista puhuttiin. Myös Simion herkistyi lapsista puhuttaessa, vaikka hänen lapsensa ovat jo aikuisia.

Vaikka perheet ja suvut ovat romanikulttuurissa tärkeitä, useat nuoret äidit ja isät joutuvat lähtemään kotimaastaan elannon hakuun ulkomaille.Työ- ja ansaintamahdollisuudet kotimaassa ovat huonot ja romaniväestön syrjintä yleistä. Silloin lapset jäävät isovanhempien tai muiden sukulaisten hoitoon ja vanhemmat lähettävät rahaa kotiin.

Rositan ystävät Jordank ja Kristina vaikuttavat suorastaan otetuilta siitä, että joku on kiinnostunut heidän elämästään ja haluaa vielä kirjoittaa siitä lehteen. Vain Jordank osaa auttavasti englantia. Ystävyksistä Jordank suostuu myös kuvattavaksi. Hän on hyvin kaunis ja on selvästi iloinen otetusta kuvasta. Vaikka sataa, hänen hymynsä on iloisen aurinkoinen.

Kristina on minun ikäiseni, 26-vuotias ja hänellä on jo yhteensä 4 lasta. Lapsista vanhin on 10 -vuotias, nuoremmat 8- 7-ja 2-vuotiaita. Hän kysyy onko minulla lapsia. Pudistan päätäni ja hän katsoo minuun hieman säälien.

Romanikulttuurissa on yleistä, että lapset saadaan melko nuorina. Naisten tärkein rooli on äidin rooli.2

Kristina on tullut Bulgariasta Suomeen samaan aikaan Rositan kanssa, vajaa vuosi sitten. Hän on välillä käynyt Bulgariassa kuten myös Rosita. Hän on hyvin laiha ja hänen olemuksessaan näkyvät pitkä aika poissa kotoa, nälkä ja liian vähäinen uni.

Jordank taas tuli Suomeen Bulgariasta n. kuukausi sitten. Hän on 22-vuotias ja hänellä on yksi- ja kaksivuotiaat lapset.

Mitä mieltä naiset ovat tilanteestaan? Toimeentuloon kuulemma tiukassa, raha ei riitä kunnolla edes ruokaan saati lähetettäväksi lapsille. On kylmä, eikä missään saa nukkua rauhassa, kuulemma poliisi tulee usein häätämään nukkuvan pois.

Eikö näillä kodittomilla siis ole oikeutta nukkua Suomen pääkaupungissa? Julkisessa katetussa tilassa nukkumista ei katsota hyvällä ja ilmeisesti penkeilläkään ei yölliseen aikaan saa olla rauhassa. Ehkä nukkuvan ihmisen katsotaan häiritsevän muita, tai ainakin kaupungin katukuvaa?

Miten kerjääviin romaneihin pitäisi suhtautua? Olisiko järkevintä olla antamatta rahaa ja toivoa, että he poistuvat ongelmineen muualle kerjäämään? Vai jakaa siivu omasta leivästä heille?

Mitähän Jumala sanoo sanassaan asiasta? Vanhan testamentin Sananlaskujen kolmannessa luvussa Jumalan kanta asiaan tulee selväksi, sillä 27. jakeessa sanotaan: ”Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.”

Romanien tilanteeseen sopii myös 3. Mooseksen kirjan jae: “Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä.” (3. Moos. 19:33).

Uudessa testamentissa Jeesuksen veli Jaakob muistuttaa kirjeessään: ”Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä.” (Jaak. 2:1)

Jeesus opettaakin, että yhtä tärkeää kuin Jumalan rakastaminen on lähimmäisen rakastaminen. ”Jeesus vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi,koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:39)

Usein kuulee väitteen, että romanikerjäläiset eivät kerjää itselleen, vaan rahat kerää joku muu päivän loputtua. Romanikulttuurissa suku on niin tärkeä, että rahat tuskin menevätkään vain kerjääjälle itselleen. Osa lähetetään kotiin lapsille ja omille vanhemmille, osa annetaan suvun tai yhteisön yhteisiä ruokia tai bensaa varten.

Osa saaduista rahoista voi siis mennäkin suvun päämiehelle. Suomen poliisin mukaan taustalla kuitenkaan ei luultavimmin ole järjestäytynyttä rikollisuutta.3

Keskustellessamme alkaa ympärille kertyä muitakin bulgarialaisia. Kaikki vaikuttavat tuntevan toisensa ja ovat hyvin uteliaita. Joku vieressämme välittää kysymyksiä muille ja yleisö huutelee vastauksia.Suhtautuminen on kuitenkin ystävällistä.

Kampissa työskentelevä vartija on myös saapunut valvomaan tilanteen turvallisuutta.

Ainakaan Raamatun sanaan uskova ei voi perustellusti kyseenalaistaa kerjäläisten auttamista. Oikea kysymys varmaan onkin: miten heitä voisi auttaa?

Apua voi antaa sekä Suomessa, että romanien kotimaissa. Suomessa voi antaa kerjääjälle rahaa, jolla hän ja hänen lapsensa voivat saada jokapäiväisen leivän. Tällöin apu melko varmasti menee perille.

Muutamien Suomeen tulleiden auttaminen ei huononna suomalaisten asemaa tai romanien asemaa kotimaissaan. On kuitenkin hyvin tärkeää, että ulkomailta tulleita romaneja autetaan heidän kotimaissaan. Romanikerjäläisiä auttavat kotimaissaan ainakin Fida international ja Joulunlapsi –keräys. Myös muut kristilliset järjestöt kuten Patmos –säätiö ja Mission possible auttavat. Näiden ja muiden järjestöjen työtä tukemalla voi Itä-Euroopan romaneita auttaa kohdemaassa.

LAINATUT LÄHTEET

1 Enache, Anca. Köyhyydenkiertokulku. Airi Markkanen; Heidi Puurunen ja Aino Saarinen. HUOMIO! Romaneja tiellä. s.l. : Like, 2012,ss. 42-71.

2 Puurunen, Heini. Matkalla Balkanilla. Bulgarian ja Serbian romanit perinteiden ja muutosten ristipaineessa. Airi Markkanen; Heidi Puurunenja Aino Saarinen. HUOMIO!Romaneja tiellä. s.l. : Like, Osa/vuosik. 4, ss. 121-127.

3 http://yle.fi/uutiset/poliisi_romanikerjalaiset_eivat_ole_ihmiskaupan_uhreja/6734147