Seksi, rakkaus ja elämän tarkoitus

Mitä seksuaalisuus opettaa meille elämän tarkoituksesta?

OTTO PELLINEN, 6.9.2014

Ymmärrys seksuaaliterveydestä ja sen ongelmista kasvaa jatkuvasti. Muuttuvat asenteet ja ehkäisymenetelmien kehitys mahdollistavat laajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Kaiken kehityksen keskellä avioerot ja seksuaalinen haluttomuus yleistyvät.

SEKSUAALISUUS on kulttuurissamme aliarvostettua ja ylikorostettua. Vähättelemme seksuaalisten tekojen vaikutusta ja samalla ripottelemme seksiä sellaisiin konteksteihin joihin se ei kuulu. Emme myöskään osaa vaatia ympäristöltämme riittävää huomaavaisuutta ja kunnioitusta ihmisen seksuaalisuudelle.

Seksuaalisuus kaikkine ulottuvuuksineen on erityisen herkkä ja erottamaton osa ihmisyyttä. Siinä missä kaikki muu ihmisen ruumiissa saa biologisen selityksensä yksilön omista tarpeista, ihmisen seksuaalisuuden biologinen merkitys avautuu kunnolla ainoastaan yhteydessä muihin ihmisiin.

Myös Raamatulla on sanottavansa seksistä. Usein Raamatun ohjeet ovat kuitenkin hajanaisia. Siksi on ymmärrettävää, että aihe hämmentää sekä herättää monenlaisia tunteita ja voimakkaita mielipiteitä.

Ilman asiallista opetusta ja henkilökohtaista harkintaa perustamme mielipiteemme helposti haluihimme, vaikka samalla toivommekin toimivamme oikein rakkaitamme kohtaan.

ARKIELÄMÄN EETTISENÄ ohjenuorana pidämme usein sitä ajatusta, ettemme halua tuottaa muille pahoinvointia ja ahdistusta. Seksin kohdalla tilanne on monimutkaisempi: jos teko tuottaa mielihyvää ja kieltojen rikkomiseen on toisen suostumus, kiellon perusteleminen on huomattavasti vaikeampaa.

On luonnollista etsiä eettisille säännöille selitystä jostakin yksinkertaisesta ja itsestäänselvästä.Kristinuskon mukaan tällainen selitys myös on. Sanoohan Jeesus suurimmasta käskystä:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:37–40)¹

Jopa Jumalan rakastaminen toteutuu käytännön elämässä rakastamalla lähimmäistä niin kuin itseä.²

Jeesus antaa ymmärtää, että jos vain pitäisimme kiinni näistä kahdesta käskystä, täyttäisimme koko lain. Siispä jokainen Raamatun sääntö on vain sovellus näistä kahdesta periaatteesta.

HYVÄ JA PAHA tunnettiin jo ennen lakia ja profeettoja. Yksittäiset säännöt on lausuttu ääneen vain siksi, että niiden esimerkki osoittaisi meille lain hengen.

Kirjoitetun lain lisäksi Jeesus johtaa uusia – tiukempia – periaatteita. Ne osoittavat, että juuri lainhengen rikkominen on pahuutta. Toisaalta tiukkojenkin sääntöjen kohdalla Jeesus soveltaa rohkeasti: sapattina saa auttaa muita, vaikka omat kiireet jätetään syrjään.³

Tekopyhät Jeesuksen ajan fariseukset kuvittelivat kunnioittavansa lakia lukemalla sitä sellaisenaan, yrittämättä tulkita ja ymmärtää sen merkitystä. He saivat toiminnallaan Jeesuksen raivostumaan.

Jeesuksen tapa korostaa ihmisen huomiointia lain kirjaimen sijaan ei ole vain Jumalan Pojan erityisoikeus. Se on aina ollut osa lain oikeaa tulkintaa.⁴

MITÄ LÄHIMMÄISEN rakastaminen sitten on? Mikä on niin hyvää ja arvokasta, että haluan tuottaa sitä lähimmäisilleni? Ja mikä niin pahaa, että haluan siltä lähimmäisiäni suojella?

Ajattelemme, että onnellisuus ja nautinto ovat tavoiteltavia, hyviä asioita. Ahdistus ja kipu taas ovat pahoja: niitä on järkevää välttää. Kivun elintärkeä tehtävä on viestiä vaurioitumisesta. On parempi hoitaa ongelmaa kuin pelkkiä oireita. Vastaavasti onnellisuuden kokemus on merkkikokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, vain yksi hyvän elämän osa.⁵

Filosofi Thomas Nagel toteaa, ettei ole myöskään rationaalista tavoitella omaa hyvinvointia muiden kustannuksella – eihän oma hyvinvointi ole muiden hyvinvointia todellisempaa.⁶ Ellen aio avoimesti helliä narsistista puoltani asettumalla muiden yläpuolelle, minun tulee väistämättä pyrkiä yhtä lailla muiden hyvinvointiin.

Se mikä sotii hyvinvointia vastaan, on pahaa. Ei siis pelkästään suoranainen pahantahtoisuus, vaan myös välinpitämättömyys: jos tiedän mikä on hyvää, mutta en toimi sen mukaan, edistän pahaa ja toimin väärin.⁷

Kohdatessani muita ihmisiä olen velvollinen huomioimaan kaikessa heidän hyvinvointinsa. Tehtävä on haastava, ellei mahdoton, ja se osoittaa tarpeen kasvaa ihmisenä. Jatkuvaan hyväntekemiseen ja sen mahdollisuuksien havainnointiin tarvittavien luonteenvahvuuksien eli hyveiden kasvatus ja vaaliminen on siis erityisen tärkeätä.

Henkilökohtainen kasvu ei ole kuitenkaan tärkein tavoite. Vielä suurempi tavoite – joka edistää kunkin hyvinvointia ja onnellisuutta täydellisimmin – on sitoutuminen myös muiden hyvän edistämiseen. Sanalla sanoen rakkaus.

RAKKAUS on suurin hyvä ja Raamatun tärkeimmän käskyn ydin. Suurimman käskyn tehtävänä on suojella sitä, mikä on elämässä kaikkein arvokkainta – ja mistä kaikki muu saa arvonsa. Toisin sanoen rakkaus ei ole vähempää kuin elämän tarkoitus.

Kristinuskon mukaan rakkaus on vielä jotain tätäkin enemmän: Jumala on rakkaus. Rakkaus on siis erottamaton osa Jumalan olemusta ja siten koko todellisuuden perustaa.

Miten tämä kaikki sitten liittyy seksuaalietiikkaan? Eikö Jumalan rakkaus ole kuitenkin täysin erilaista kuin parisuhteen eroottinen rakkaus? Ei kai Jumalan rakkaudella ole mitään tekemistä seksin kanssa?

Itse asiassa parisuhde kuvastaa Jumalan rakkautta aivan erityisellä tavalla. Kristinuskon Jumalassa rakkaus toteutuu juuri persoonien välisenä ikuisena suhteena, kolminaisuutena.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Yksilökin kuvastaa Jumalaa olemalla hyväntahtoisuuteen kykenevä olento.⁸ Herää kuitenkin kysymys, miten yksi ihminen voisi kuvastaa Jumalaa, jossa on kolmen persoonan välinen suhde? Tätä varten Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi:

”’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme [...]’ Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1.Moos. 1:26–27)

Kristinuskossa ihmisen seksuaalisuus saa selityksensä siinä, että ihminen ei voi yksinään kuvastaa Jumalan persoonien välistä rakkautta. Seksuaalisen rakkaussuhteen tulee myös olla pysyvä ja murtamaton, kuten Jumalan persoonien välinen rakkaus.

Avioliitossa puolisoista tulee yksi liha, jossa kaksi persoonaa sitoutuu rakastamaan toisiaan lopullisesti.⁹ Aviopuolisoiden välisen rakkauden on puolestaan perinteisesti ajateltu kuvastavan Pyhää Henkeä, persoonallista rakkautta Jumalassa.

Nämä kolme yhdessä – aviopuolisot ja heidän rakkautensa – muodostavat kuvan Jumalasta, ikuisesta rakkaudesta, eikä tätä pitäisi päättää muu kuin puolison kuolema. Avioero on tämän rakkauden ja Jumalan kuvan särkemistä. Avioero ei siksi ole tavallinen sopimusrikkomus, vaan ihmisyyden todellista särkemistä, kuin väkivaltainen amputaatio.¹⁰

Paavi Johannes Paavali II:n mukaan pornon ongelma ei ole, että se paljastaa ihmisvartalon, vaan enemmänkin se mitä ei paljasteta. Porno kätkee ihmispersoonan välineellistäen vartaloa. Emme ole vapautuneet alkuperäiseen alastomuuteen, viikunanlehti on vain siirtynyt peittämään kasvoja.

SEKSUAALINEN HALU on tarkoitettu Paavi Johannes Paavali II:n mukaan voimaksi rakastaa Jumalan rakkaudella.¹¹ Seksuaalinen nautinto puolestaan on kyky vastaanottaa puolison rakkautta. Seksissä puolisot antavat itsensä toisilleen lahjaksi. Seksin kuuluu siis olla äärimmäinen hyvän tahdon ele ja huomionosoitus sille ihmiselle, jonka kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tulee huolehtia viimeiseen asti.

Kulttuurissamme rakkaus, seksi ja avioliitto yhdistetään keskenään itsekeskeisellä tavalla, jossa oma onnellisuus ja mielihyvä asetetaan muiden hyvinvoinnin edelle. Avioliitto nähdään tapana löytää ihminen, jonka avulla minä tulen onnelliseksi. Jos edellytän tätä puolisoltani, taivun narsismiin.¹²

Toinen ihminen ei ole olemassa vain minun tarpeitani tai halujani tyydyttääkseen. Avioliitto ei ole keino tehdä minua onnellisemmaksi. Tyytymättömyys ei ole yllättävää, kun liitolta odotetaan vääriä asioita.¹³

Jos sen sijaan vaadin itseltäni, että sitoudun loppuelämäkseni vaalimaan puolisoani ja toimimaan hänen hyväkseen, voin olla kykenevä rakastamaan häntä ja valmis avioliiton haasteisiin.

Jos aviopuolisot keskittyvät kärsivällisesti puolisonsa hyvinvointiin, he kasvavat yhdessä yhä paremmiksi rakastajiksi. Tällaisten ihmisten seurassa kaikkien on parempi olla. Silloin avioliitto tukee erityisellä tavalla elämän tarkoitusta.

Myös itsensä huomioiminen on tärkeää, siksikin että jaksaisimme rakastaa muita. Käskeehän Jeesuskin rakastaa lähimmäistä ”niin kuin itseä[]”. Lähimmäisen rakastaminen ei tarkoita oman arvon ja omien tunteiden mitätöimistä.

Tässä on kuitenkin oltava rehellinen: tunteiden täytyy pysyä omalla paikallaan. Jos asetan omat tunteeni muiden ihmisten hyvinvoinnin yläpuolelle, valehtelen itselleni. Itsekeskeisyys kääntää puolisoiden yhteyden rakentamiseksi tarkoitetun voiman pois rakkaudesta. Halu muuttuu himoksi.

HIMON päästäminen rakkauden paikalle vääristää kaiken. Masturbaatio on rakastavan yhteyden rakentamiseksi tarkoitetun lahjan antamista itselle. Voimakas eroottinen voima kääntyy pois toisen ihmisen huomioimisesta, omaan nautintoon.

Porno pahentaa tilannetta entisestään. Pornoa on kaikki eroottinen materiaali, joka kääntää seksuaalisen halun tarkoitustaan vastaan – ei siis vain pornoksi tunnustautuva materiaali.

Mainosporno kerjää huomiotamme katukuvassa. Mediaporno esittelee toinen toistaan paljastavammin esiintyvät julkkikset. Tavallisissa elokuvissakin on hyväksyttyä näyttää hyvin eroottista materiaalia. Seksi myy, eikä sitä kaihdeta käyttää välineenä menestykseen.

Pornossa kyky puolison poikkeukselliseen huomioimiseen muutetaan kyvyksi käyttää toista ihmistä välineenä nautinnon saamiseksi. Erityisesti miehet sortuvat kääntämään eroottisen huomionsa ja ihailunsa muihin naisiin – huomion, joka on puolisolle tarkoitettua ja puolison kaipaamaa. Yhä useammin myös naiset lankeavat vastaavaan.

Vastaavasti liian paljastava tai eroottisesti vihjaava julkinen esiintyminen ruokkii tällaista välineellistämistä antamalla sille julkisen, usein tahattoman, hyväksynnän. Nainen voi varastaa muilta miehiltä sen eroottisen huomion, joka on tarkoitettu vain puolisoiden väliseksi.

Kauneuden vaaliminen on hyvää ja huomaavaista puolisoa kohtaan, mutta eroottista kauneutta ei ole tarkoitettu avioliittojen särkemiseen vaan vahvistamiseen.

Mustasukkaisuus on tunne, joka oikein toimiessaan viestii meihin kohdistuneesta petoksesta. Vääristymistään huolimatta tämän tunteen on tarkoitus herättää meidät suojelemaan avioliittoamme ja estää sitä tuhoavien toimintatapojen jatkuminen.

IHMISEN LUONNE muodostuu hänen tavastaan toimia eri tilanteissa.¹⁴ Kun ihminen oppii antamaan itselleen tai varastamaan avioliiton ulkopuolelta sen, mikä oli tarkoitus saada puolisolta, hänen on entistä vaikeampi suunnata seksuaalista voimaansa puolisonsa huomioimiseen.

Kun seksuaalinen halu käännetään ensisijaisesti omaan nautintoon, se kääntyy tarkoitustaan vastaan. Seksistäkin tulee vain yhdessä masturboimista, jossa molemmat hyödyntävät oikeuttaan käyttää toisen vartaloa omaksi iloksi toisen huomioimisen sijaan. Puolison hyväksikäyttäminen ei ole puolison rakastamista.

Kun sen sijaan valitsemme rakkauden, seksi muodostaa kuvan persoonien välisestä hyväntahtoisuuteen sitoutuneesta suhteesta. Seksuaalisuus näyttäytyy erityisenä voimana rakastaa puolisoa Jumalan rakkaudella.

Seksi ja seksuaalisesti virittynyt käytös eivät ole koskaan vain henkilökohtainen asia tai mielipidekysymys. Se, miten toteutamme seksuaalisuuttamme, vaikuttaa paitsi avioliittoomme ja puolisoomme, myös muihin ihmisiin ympärillämme.

Freudin sanoin: ”Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on usein esikuva hänen toimintatavoistaan muilla elämänalueilla.”¹⁵

Seksuaalisuutemme on mahdollisuus oppia epäitsekästä rakastamista ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Rakkaudessa ihminen löytää oman asemansa Jumalan kuvana, ja samalla elämän tarkoituksen.