Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:

”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’

Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ ”

”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk. 18:9–14)

Ihmisen ei sovi asettaa toisia eriarvoiseen asemaan eikä varsinkaan pitää itseänsä moraalisesti parempana kuin muut. Tämä yhdenvertaisuuden idea elää länsimaisessa kulttuurissa muun muassa ylle lainatun Jeesuksen opetuksen kautta, vaikka osansa ideaan ovat antaneet myös valistusaate ja vasemmistoradikalismi.

Julkisessa keskustelussa tästä periaatteesta ovat muistuttaneet varsinkin niin sanotut arvoliberaalit, jotka kritisoivat arvokonservatiivien eettisiä käsityksiä moralistisina. Heidän mielestään konservatiivit luokittelevat ihmisiä eriarvoisiin kasteihin ja syrjivät toisia, pitävät itseään parempina, tai vähättelevät tai eivät hyväksy muita. Tai sitten konservatiivit tuomitsevat toisia ihmisiä, kuten homoja, kristinuskon periaatteiden vastaisesti. (Esimerkkejä myöhempien viitteiden ohella: [1]–[5].)

Itsensä korottaminen ja moralismi eivät ole kuitenkaan kadonneet sen myötä, kun arvoliberaalit käsitykset ovat syrjäyttäneet konservatiiviset käsitykset enemmistön mielipiteenä. Moralismi on vain muuttanut muotoaan. Se on noussut perinteisten eettisten kysymysten ääreltä astetta abstraktimmalle tasolle, metamoralismiksi.

Sana tarkoittaa moralismin moralisointia (meta-moralismi). Metamoralisti pitää itseänsä eettisempänä ihmisenä kuin joku toinen on, sillä hän ei missään muussa asiassa – ainakaan omasta mielestään – korota itseään toisten yläpuolelle.

Toisinaan metamoralismiin liittyy myös meta-omavanhurskaus. Tämä tarkoittaa, ettei metamoralistien argumentaatio aina rajoitu ”maallisen etiikan” alueelle, vaan he saattavat pitää itseänsä myös parempina kristittyinä.

Suomessa sekä metamoralismi että meta-omavanhurskaus ovat ilmenneet erityisen selvästi niin sanotussa homokeskustelussa, mistä paras viimeaikainen esimerkki on tietenkin TV2:n Homoilta-ohjelmasta alkanut kohu syksyllä 2010.

Esimerkkejä riittää. Jari Tervo katsoi oikeudekseen nimitellä konservatiiveja kovasydämisiksi ihmisvihaajiksi [6], mistä kiitoksena yli 38 000 suomalaista on nostanut hänen kolumnilleen Facebook-peukalon (tilanne 4.5.2011).

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja taas suositteli Turun Sanomissa Päivi Räsäselle pakkohoitoa ja sen jälkeen pakkoavioliittoa naisen kanssa. Hänen mielestään on olemassa sellaista pahuutta, jota ei tarvitse sietää. Muistuttipa Valtaoja vielä, että rakastavat ihmiset eivät ajattele kuten Räsänen. [7]

Myös Jukka Relanderin mielestä Räsänen on huono kristitty [8], mutta Relander ei sentään kehdannut nostaa itseänsä paremman kristityn paikalle, vaan jätti tämän kunnian Oras Tynkkyselle. Kallion seurakunnan pastori Jaana Partti puolestaan ehdotti, että Räsäsen tulisi pitää suunsa kiinni [9].

Poikkeuksellisen tyylipuhtaasti meta-omavanhurskauden toi julki toimittaja Johanna Korhonen jo ennen varsinaista homokohua. Hän kertoi pinnistelleensä voidakseen kristittynä rakastaa Päivi Räsästä, joka tekee vääryyttä korottaessaan alituiseen ”oman perhemuotonsa minun perhemuotoani arvokkaammaksi” [10].

Gay Pride -kaasuiskun [11] jälkeen Korhosen ymmärrys kuitenkin loppui, vaikka Räsänen yritti vääntää rautalangasta tuominneensa tämän iskun alusta asti [12].

Mahtoiko Korhonen asettaa itsensä Räsäsen rinnalle, yhtä langenneeksi ihmiseksi kuin tämäkin on? Vai kenties tämän yläpuolelle?

Toisten tuomitseminen ja itsensä ylentäminen on siis eettisen ihmisen ja hyvän kristityn merkki, kunhan vain peruste löytyy metatasolta ja tuomion kohteena on joku, jolla on enemmistön mielestä väärä mielipide. Itsensä korottaminen ja toisten tuomitseminen perinteisillä syillä sen sijaan tekee ihmisestä epämoraalisen.

Mitä Jeesus sitten ajattelisi metamoralismista ja meta-omavanhurskaudesta? Olihan hän itsekin jossakin mielessä metamoralisti, sillä suuren osan hänen tuomioistaan saivat fariseukset, jotka pyrkivät omalla hyvyydellään pelastukseen.

Osan näistä tuomioista Jeesus langetti eksplisiittisesti metamoralistisin perustein (Matt. 23:12; Luuk. 14:11 ja ylle lainattu Luuk. 18:9–14), ja osan sellaisin perustein, jotka on helppo tulkita metamoralistisen näkemyksen tueksi (ainakin Matt. 23:4–7,13–36; Luuk. 11:37–54; 12:1).

Tämän metamoralismin kiusalliseksi vastakohdaksi Jeesus kuitenkin varoitti kaikkinaisesta tekopyhyydestä (Matt. 6:1–7,16–18). Jos kukaties nykyaikaiset metamoralistit ovatkin parempia kristittyjä kuin konservatiivit, heidän ei tulisi julistaa omaa hyvyyttään muille. Muuten Jumala lukee heidätkin tekopyhiksi muiden tekopyhien joukkoon.

”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.” (Matt. 6:1–2)

Eikä toki sovi unohtaa Jeesuksen kertomusta Luukas 18:ssa.

”Jumala, minä kiitän sinua etten ole sellainen kuin suvaitsemattomat ihmiset, konservatiivit ja rasistit, tai vaikkapa tuo Päivi Räsänen. Minä tiedän olevani itse syntinen, rakastan kaikkia enkä pidä itseäni parempana kuin muut. Siksi olen parempi kuin nuo konservatiivit.”