TV2:n lokakuinen Homoilta-ohjelma [1] saavutti paljon, kuten Bonnierin mediateko-palkinnon [2] ja näyttävän kirkostaeroamisaallon [3]. Ohjelmaa seurasi myös tulinen keskustelu niin netissä kuin mediassa, kuten usein tällaisista aiheista. Konservatiivikristityt saivat taas kuulla kunniansa [4], mutta tällä kertaa kritiikin keskeltä löytyi myös tärkeä ja hyvä kysymys.

Sekä City [5] että Iltalehti [6] nostivat ihmetyksen aiheeksi sen, miksi toisia Raamatun käskyjä noudatetaan ja toisia ei. Miksi konservatiivikristittyjen mielestä homoseksuaalinen seksi on väärin, vaikka muuten Mooseksen lain käskyjä ei noudateta? Miksi kristityt antavat miesten pitää pitkää tukkaa, naisten käyttää housuja, eivät ympärileikkaa poikalapsiaan, eivätkä kivitä sapatin rikkojia?

Niin, miksi kristityt eivät ylipäätään vietä sapattia?

Lehtijutut saattavat toki sisältää asiavirheitä, ja ne on usein kirjoitettu hyökkäävästi, mutta itse kysymys on aiheellinen ja tarvitsee vastauksen. Liian usein kristityt vain yksinkertaisesti vetoavat ”Raamattuun” ikään kuin mikä tahansa sen jae olisi Jumalan viesti nykykristitylle sellaisenaan, huomioimatta tekstin asiayhteyttä, kulttuurikontekstia ja Raamatun kokonaisuutta.

Onko kysymykseen sitten vastausta? Kykenevätkö konservatiivikristityt perustelemaan omat moraalikäsityksensä ”raamatullisiksi”, vai onko käskyjen valikointi todellisuudessa mielivaltaista?

Odotukset konservatiivien puolesta tuskin ovat korkealla. Kysymyshän esitetään ylitsepääsemättömänä ongelmana, johon vastaaminen johtaa automaattisesti sisäiseen ristiriitaan.

Myöskään Helsingin seurakuntayhtymän verkkotiedottaja Sirpa Patrosen mukaan vastausta ei ole: ”Kirjaimellinen Raamatun-tulkinta ei - - pysty selittämään, miksi jotkut Raamatun kohdat ovat omaan aikaansa sidottuja, kuten orjien pitäminen, ja toiset eivät.”

Samassa Iltalehden haastattelussa hän kehuu, että teologit koulutetaan välttämään ”fundamentalistis[et] ajatuks[et]”. [6]

Fundamentalismi-leimaa heiluttaessaan Patronen tuntuu kuitenkin unohtavan, että kirkolla on takanaan lähes kaksi vuosituhatta elämää tämän saman kysymyksen kanssa. Siihen on pyritty vastaamaan ennenkin.

Patrosen tarjoama ratkaisu, jossa nykyaikaan (tai itselle) sopimaton materiaali yksinkertaisesti jätetään huomiotta, ei ole paria vuosisataa vanhempi, eikä enemmistönäkemys vieläkään. Onko ihan varma, että kukaan ei aiemmin keksinyt yhtäkään järkevää selitystä?

Yrityksiä selitykseksi nimittäin on tarjolla, liikaakin. Jokainen itseään kunnioittava kristinuskon suunta on keksinyt omansa, ja parhaat useampia. Seuraavassa käydään näistä selitysmalleista läpi tärkeimmät.

Katolinen kirkko opettaa, että Mooseksen laki ei ole enää sellaisenaan voimassa. Jeesus on antanut uuden lain, joka on täydellistetty versio vanhasta. Tämän uuden lain voi lukea etenkin Vuorisaarnasta (Matt. 5–7), mutta myös Uuden Testamentin (UT) kirjeiden moraaliopetuksesta.

Jumalan ikuinen moraalinen laki on aina toki ollut sama. Jokainen ihminen voi tuntea sen vaatimukset luonnollisen lain (eli lähinnä omatunnon) kautta, mutta Jeesus on ilmaissut sen täydellisesti. [7]

Ortodoksit ratkaisevat ongelman samantapaisesti. Jeesus antoi vuorisaarnassa uuden liiton eli kristinuskon lain, joka korvaa vanhan. [8]

Luterilaisuudessa laki ja evankeliumi -kaksijaon takia ’laki’ tarkoittaa yleensä kaikkia Jumalan vaatimuksia ihmistä kohtaan. Laki ei tarkoita vain Mooseksen lakia, mutta sisältää sen. Lain vaatimuksien on tarkoitus ajaa ihminen epätoivoon, jotta hän sitten turvautuisi Kristukseen.

Mutta kuuluuko kristityn noudattaa lakia? Kysymys on Luther-tutkimuksessa kiistanalainen, mutta joka tapauksessa Lutherin ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristityn tulee elää Jumalan tahdon mukaan. Luonnollinen laki ja Jumalan Henki kertovat, mikä se tahto on, ja Vuorisaarnakin auttaa. [9]

Reformoitujen kirkkojen perinteinen ratkaisu tulee alun perin katoliselta teologilta Tuomas Akvinolaiselta (1225–74) [10]. Hän jakoi lain moraaliseen, seremonialliseen ja yhteiskunnalliseen osaan, joista Jeesuksen ja uuden liiton myötä voimassa on enää moraalinen [11]. Anglikaanit tyytyvät samaan oppiin [12].

Muun muassa reformoitujen joukossa tarjotaan ratkaisuksi myös teonomiaa: Jumalan laki on ikuinen ja pysyvä, ja kristittyjen tulee noudattaa sitä joka kohdassa. Kuitenkin käytännössä vähintään edellisen kolmijaon seremonialaki on poistunut käytöstä.

Teonomistit ovat kuuluisia halustaan saattaa teokraattiset yhteiskunnalliset lait voimaan myös nykypäivänä. Koska poliittinen valta ei kuitenkaan (onneksi) heillä ole, periaatteiden sovellus yhteiskunnan lakeihin jää teorian asteelle. [13]

Dispensationalismi on teonomian vastakohta: Mooseksen laki oli ja meni. Nykyisin Jumala on tehnyt ihmisten kanssa uuden liiton, eikä vanha laki sinänsä sido ihmisiä millään tavoin.

Koska Jumala ja hänen tahtonsa kuitenkin pysyvät samana, ei Uuden Testamentin uusi moraali ole käytännössä radikaalisti erilainen. [14]

Näiden lisäksi on olemassa suuri joukko muitakin näkemyksiä niin kirkkokunnilla kuin yksittäisillä seurakunnilla, pastoreilla ja tutkijoillakin [15].

Varhaisin historia näyttää hämmästyttävän samanlaiselta kuin keskiajan jälkeen vakiintuneet, nykyisin käytetyt selitykset. Lain tulkinnasta kristinuskossa ei tosin ole koskaan tehty historiallista kokonaisesitystä [17], mutta esimerkkitapausten kautta välittyy yksipuolinen kuva.

Esimerkiksi Johannes Damaskolainen (676–749) [18], Gregorius Suuri (540–604) [19] ja Augustinus (354–430) [20] pitivät nykyajan luterilaisten ja katolisten tavoin sitovana luonnollista lakia, joka vastaa Jumalan muuttumatonta tahtoa.

Irenaeus (130–202) erotti laista ulkonaisiin asioihin liittyvät käskyt, ja katsoi Jeesuksen (Vuorisaarnassa) tehneen moraalista täydellisen [21]. Justinos Marttyyrille (103–165) Kristus on korvannut lain, ja Jumala vaatii siksi parannusta ja uskoa jokaiselta [22]. Barnabaan kirje (kirjoitettu 70–135 välillä) vaatii tiukkaa lain noudattamista – mutta lain seremonioita muistuttavat osat on tulkittu vertauskuvina moraalisista vaatimuksista [23].

Toki kristinuskon historiassa on ollut liikkeitä, jotka ovat noudattaneet Mooseksen lakia kaikilta osin. Heihin kuuluvat varhaiskristillisten vuosisatojen aikana vaikuttaneet ebioniitit ja todennäköisesti Jerusalemin alkuseurakunta. [24]

Kukin ratkaisu voi tyydyttää ihmistä, joka on sen jo valmiiksi hyväksynyt. Kustakin ratkaisusta löytyy silti myös kritisoitavaa, kun teologista rakennelmaa aletaan sovittaa takaisin Raamatun teksteihin ja käytäntöön.

Esimerkiksi lain kolmijako moraaliin, seremonialakiin ja yhteiskunnalliseen lakiin on alun perin Tuomas Akvinolaisen [10] kyseenalainen käännöksen perusteella tehty temppu. Jako voi vaikuttaa intuitiivisesti järkevältä, mutta Raamatussa itsessään sitä ei lue. Vanha Testamentti esittää lait suloisessa sekamelskassa, ja usein myös Uudessa Testamentissa jaottelun puute suorastaan paistaa silmään [16].

Teonomian kohdalla ihmetyttää Paavali. Eikö hän sanonut että ”Kristus on lain loppu” (Room. 10:4), ja etteivät kristityt ole enää ”lain alaisia” (Room. 6:14–15, 1.Kor. 9:20, Gal. 5:18)?

Dispensationalisteilta ja muilta, jotka suosivat vanhan ja uuden liiton tiukkaa eroa, on syytä kysyä, mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan lain ikuisesta säilymisestä. Jeesuksen mukaan kun ”laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat” (Matt. 5:18).

Luonnolliseen lakiin eli omatuntoon vetoaminen tuo nykyaikana mukanaan subjektiivisuuden, jota sitä esittäneistä kukaan ei alun perin tarkoittanut. Niin katoliset kuin luterilaiset ovat vedonneet konseptiin kristillisen yhtenäiskulttuurin keskellä.

Ja miksi juuri juutalaisille puhuttu Vuorisaarna olisi kristillisen moraalin sisältö?

Yhteistä näillä keskenään ristiriitaisilla näkemyksillä on kuitenkin yllättävän paljon.

Ensiksikin kaikki lähtevät siitä, että Jeesus, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa ja niistä alkanut uuden liiton aika ovat muuttaneet myös moraalia. Muotoilueroista huolimatta kaikki teoriat teonomiaa lukuun ottamatta päätyvät siihen, että kristittyjä velvoittaa Mooseksen laista tasan sen moraalinen sisältö. Teonomistikin toimii samalla tavalla käytännössä.

Käytäntö on siten eri tunnustuskunnilla suurin piirtein sama, vaikka teoriat eroavatkin. Pientä variaatiota toki esiintyy, koska joidenkin käskyjen kohdalla hyväntahtoinenkin lukija jää vaille selvää vastausta, onko kysymys pysyvästä moraalisesta ohjeesta vai ei.

Lisäksi taustateoria vaikuttaa siihen, yritetäänkö Mooseksen kirjoja edes lukea, vai tyydytäänkö vain Uuden Testamentin opetukseen.

Mikä selittää sen, että erilaiset ja ristiriitaiset teologiset mallit johtavat niin samankaltaisiin käytännön ohjeisiin?

Arvelen, että perussyy on hyvin yksinkertainen: Uusi Testamentti kertoo käytännön, mutta ei teoriaa. Se ei ole dogmatiikan oppikirja, vaan kokoelma varhaiskirkon tekstejä, josta löytyy vain vähän systemaattisia opin selityksiä. Roomalaiskirje ja Heprealaiskirje ovat ainoat merkittävät poikkeukset.

Moraali oli arkipäiväinen asia ja ongelma, eikä sen julistuksesta ole puutetta käytännön asteella. Moraaliopetuksen perusvire – juutalainen moraali ilman juutalaisia tapoja – tuli varmasti kaikille selväksi.

Vähä teoreettinen moraaliopetus [25] sen sijaan ei anna kokonaiskuvaa aiheesta, ja se vähäkin opetus suorastaan hämää nykyihmistä. Vaikka Paavali kuinka sanoi, että ”joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset” (Room. 13:8), hän myös muisti varoittaa siitä, mitä piti vääränä.

Esimerkiksi Korintin seurakunnalle hän sanoi, että ”Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät” (1.Kor. 6:9–10).

Me ymmärrämme rakkauden omassa kulttuuriympäristössämme toisin.

Mooseksen lain mukaan sika on saastainen eläin, mutta kristityt ovat sallineet sian syömisen. Teoreettiset perusteet puhtaussääntöjen hylkäämiselle ovat vaihdelleet.

Toinen syy selitysten ristiriitaisuudelle löytyy Uuden Testamentin sisältä. Aiemmin lainatuissa kohdissa Paavali sanoo lain loppuvan Kristukseen (Room. 10:4), mutta Jeesus itse lupaa ettei laista häviä yksikään kirjain ikinä (Matt. 5:18).

Ristiriita on ehkä aavistuksen pienempi kuin voisi ensilukemalla luulla. Julistaahan Jeesus laista omaa muokattua versiotaan, eikä Paavali heitä Moosesta roskiin [26]. Silti ongelmaan ei ole tarjolla helppoja ja halpoja ratkaisuja, jos molemmat kohdat meinaa ottaa tosissaan.

Tosin eikö ole mielenkiintoista, että juuri Jeesus on se tiukkapipo? [27]

En onnistunut siis loppujen lopuksi antamaan pätevää teoreettista vastausta siihen, miksi konservatiivikristityt noudattavat Mooseksen lakia yhdeltä laidalta ja toiselta taas eivät. Vastauksia tosin on tarjolla yllä, mutta paraskaan niistä ei puhuisi koko kristinuskon valtauoman puolesta.

Se lie kuitenkin tullut selväksi, miksi kristityt noudattavat sellaista moraalia kuin noudattavat. Juutalainen moraali ilman juutalaisia tapoja on Uuden Testamentin, alkukirkon ja koko kirkon historian valtavirran malli [28]. Älyllistä ja moraalista konsistenssia ja rehellisyyttä pitäisi minusta tivata ennemmin niiltä, jotka tästä mallista luopuvat, kuin niiltä, jotka siinä pitäytyvät.

Entä homot?

Vaikka tämä artikkeli on välillisesti viime syksyn julkisen keskustelun tulos, tämän ei ole tarkoitus puolustaa homofobiaa tai homoseksuaalien tuomitsemista ”erityisen syntisiksi” ihmisiksi. Vastustan molempia.

Toivon, että artikkeli voi silti auttaa ymmärtämään, että joillekin ihmisille kahden samaa sukupuolta olevan välisen seksin pitäminen syntinä voi ihan oikeasti nousta Raamatun lukemisesta [29], ei omasta homofobiasta.

Allekirjoitan kaiken, mitä Ari Puonti homoseksuaalisuuden ja kristinuskon yhteydestä sanoo [30]. Meillä kristityillä on homoilta anteeksipyydettävää, koska usein emme rakasta heitä kuten pitäisi.

Synnin palkka on kuolema. Minä itsekin olen tehnyt heteroseksuaalisessa elämässäni niin paljon syntiä, että tiedän ansaitsevani joutua Helvettiin. Niin olet tehnyt sinäkin (Room. 3:9–20).

Siksi minua ei oikein jaksa kiinnostaa, mitä syntiä sinä olet tehnyt ansaitaksesi Helvetin. Minua kiinnostaa se, voiko siltä Helvetiltä välttyä.

Mutta me heteroseksuaalit uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tavalla kuin homoseksuaalitkin [31]. Uskomalla Jeesukseen. Hyvistä ja pahoista teoista riippumatta.

Entä pitkätukat? Viittaus miesten pitkätukkaisuuden luonnottomuuteen ei ole kotoisin Mooseksen laista, vaan Paavalilta, joten kristitty ei voi jättää sitä noudattamatta samoin perustein. Toisaalta se mainitaan vain sivulauseessa (1.Kor. 11:14), ja kohtaan liittyy eksegeettisiä ongelmia, joihin en ole vielä muodostanut kantaa [32]. En minä siis tiedä. Ehkä olisi paras kysyä pitkätukilta itseltään?

Moraali ei ole kristinuskon ydin, syntien anteeksi saaminen Jeesuksen ansiosta on.

Moraali on kristinuskossa alun perin vain sisäpuolisten moraalia: kristityn tulee sitä noudattaa, mutta noudattamista ei pidä vaatia muilta. Historian aikana tämä on valitettavasti usein unohtunut, mutta Paavali kirjoitti asiasta selkeästi (1.Kor. 5:12–13):

”Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? ... Ulkopuoliset tuomitsee Jumala.”