VANHA LIIKUNTAKYVYTÖN nainen makaa kuntoutuskeskuksen vuoteella. Laitoksessa työskentelevä parikymppinen ”Sini” saapuu paikalle ja löytää vaipoista koko viikon ulosteet: ne ovat tulleet kerralla. Koska Sini ei sattunut paikalle juuri sopivaan aikaan, ennen suihkussa käyntiä hän joutuu raapimaan kovettuneet jätökset naisen selästä irti lastalla.

Toisissa huoneissa potilaat eivät suostu syömään vapaaehtoisesti; osa taas joudutaan köyttämään kiinni pyttyyn vessareissulla. Jos katse välttää, saattaa silti alkaa kakalla sotkeminen. Jotkut potilaat Sini tavoittaa huoneesta tuoreen oksennuksen ja nenästä kaivetun veren keskeltä.

Levottomuushäiriöistä kärsivien osastolla meno on Sinin mielestä pahinta. ”Potilailla on kypäriä päässä tai pakkopaita yllä, jotta he eivät hajottaisi itseään ja toisiaan”, hän huokaa.

SINI ON KRISTITTY, ja hän on kuullut puhuttavan paljon elämän ja Jumalan kunnioittamisesta. Kristityn ei saisi leikkiä Jumalaa, minkä vuoksi ratkaisu sairaan ihmisen ongelmiin on hoiva, ei kuolema.

Länsimainen ei-kristitty ei vetoa perusteluissaan tuonpuoleiseen, mutta hänkin on todennäköisesti päätelmästä samaa mieltä. Osa ei-kristityistä tosin ajattelee, että ihminen saa itse päättää omista päivistään ja valita halutessaan kuoleman.

”LÄÄKETIEDE ON KUITENKIN mennyt liian pitkälle”, Sini sanoo. ”Hoitomenetelmien kehitys ei ole pelkästään vähentänyt kärsimystä, vaan joissakin tapauksissa aiheuttanut sitä lisää.”

Sinin mielestä on hyvä kysymys, kääntyykö Jumalan leikkiminen joskus päälaelleen. ”Kumpi on leikkiä enemmän: parantumattomasti sairaan hoitaminen vai se, että hänen annetaan kuolla kivuttomasti? Monet, jotka olisivat normaalin järjestyksen mukaan kuolleet, jäävät nyt pitkäksi aikaa eloon”, hän miettii.

Sini kertoo tulleensa näihin ajatuksiin vasta nykyisen työnsä aikana. Haastatteluhetkellä hän on tehnyt kuntoutuskeskuksessa kokoaikaista työtä reilut puoli vuotta.

Toisaalta rajanveto on mielivaltaista, minkä Sini sanoo ymmärtävänsä hyvin. Viimeisteltyä vastausta nuorella hoitajalla ei siksi ole, mutta hän tarkentaa, että moniongelmaisia vuodepotilaita hän ei haluaisi jättää heitteille. Kaikkein surullisimpia tapauksia ovat hänen mielestään ihmiset, jotka ovat olleet syntymästään asti parantumattomasti sairaita.

”Esimerkiksi yhdellä pienellä lapsella on aineenvaihdunnan sairaus, jonka vuoksi hän on koko ajan letkuissa. Hoito vain lykkää kuolemaa, sillä kuonaaineita jää elimistöön.” Toisella osastolla Sini on nähnyt kehitysvammaisen vanhuksen, joka on ollut koko ikänsä vastasyntyneen lapsen tasolla.

EPÄILYKSISTÄÄN HUOLIMATTA Sini korostaa, että hän ei inhoa työtään. ”Olen hajoillut täällä, mutta ennemmin hoidan toisia kuin käännän pihviä Hesburgerissa”, hän kuittaa.

Iloa Sini saa erityisesti pienistä söpöistä asioista. ”Vauvat ovat aina suloisia. Yksi herttainen vanhus taas puhuu aina pikkuoravan äänellä”, hän kertoo.

Sini myöntää pitävänsä myös hankalista potilaista, jos nämä vain ilahtuvat toisen ihmisen läsnäolosta. Umpilevottomat ovat hänelle vaikeimpia kohdata.

Sinin nimi on muutettu.