Pohjanmaalta Espooseen muuttanut Juhani Palttala kuuntelee ja soittaa heviä. Mustiin pukeutunut mies tunnustautuu kuitenkin myös herätyskristityksi. Millainen on teekkari, jonka kuori on musta mutta sisin valkoinen?

Juhani Palttalan musiikkimaun huomaa kaukaa. Teknillisen korkeakoulun ala-aulassa hevimies on helppo erottaa toisista, vaikka häntä ei tuntisikaan. Mustat housut ja musta vyö; musta paita, johon on tyylitelty fraktuurakirjasimin valkoinen teksti, jaloissa mustat kengät. Harteilla roikkuu pitkä musta nahkatakki: jos ehkä se ei ollutkaan aivan välttämätön normaalin viileänä alkukesän päivänä, se loi olemukseen tyyliä ja jännitettä.

Vaasassa ja Ylihärmässä lapsuusvuotensa eläneestä Juhanista olisi voinut tulla perinteinen pohjalainen, karhea- ja pellavatukkainen jukuripää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan vaaleiden suortuvien annettiin kasvaa täyteen mittaansa, lapojen ja vyötärön välille.

"Taisin aloittaa yläasteen kasilla", nykyisin 26-vuotias Juhani muistelee. "Ei isä siitä mitään sanonut, se oli ollut itse samanlainen nuorempana." Kuitenkaan jälkikasvu ei ole luopunut tyylistään isäin lailla; ainoastaan armeija tuli väliaikaisesti hiusten ja miehen väliin.

Identiteettinä pohjalaisuus kuitenkin elää, ja hirtehiseen tapaan hieman virnistäen Juhani Palttala tarkentaa olevansa eteläpohjalaanen, vaikka Espoossa onkin asunut jo 7 vuotta. "Oulukin on Pohjanmaata, mutta se on ihan eri asia."

Metallityyli lähti Juhanilla hiuksista, joskin musiikki tuli mukaan jo samana vuonna. "Ensin kuuntelin hard rockia ja Deep Purplesta taisin aloittaa. Silloin en vielä harrastanut varsinaista metallia, koska minulla oli mielikuva, että sillä puolella ne ovat enemmän tai vähemmän kaikki saatananpalvojia. Pari vuotta myöhemmin kesällä törmäsin sitten yhteen bändiin ja innostuin ilmiöstä muutenkin."

Yhtyeen nimi oli Veni Domine ja se muutti Juhanin käsityksen metallista peruuttamattomasti. Levy löytyi helluntailiikkeen juhannusjuhlilta Keuruulla: ilmiössä oli siis kyse kristillisestä hevimusiikista, jota joissakin yhteyksissä sanotaan myös white metalliksi.

"Veni Dominea kuuntelen edelleen. Sitten Virgin Black ja Saviour Machine ovat kanssa hyviä", Juhani Palttala vastaa uteluihin tarkemmasta mausta. "Nuo kolme ovat kovia", hevimies jatkaa vekkulilla äänensävyllä, johon olen tottunut hänen kanssaan tietynlaisissa tilanteissa. Aivan kuin mies korostaisi, että ihailee niiden soittoa ja on ylpeä siitä; ehkä sävy kertoi myös, että kaikista hyvistä hevibändeistä juuri näiden musiikkiin Juhanilla on jotenkin erityisen henkilökohtainen suhde.

Ainakin Veni Dominen kanssa mies varmistaa uumoiluni oikeaksi. "Ja Saviour Machine on aika suosittu uskovien parissa muutenkin."

Kaikki mainitut yhtyeet tekevät kristillistä musiikkia. Juhani tosin tarkentaa, että sanoituksissa ei patisteta kääntymykseen ja parannukseen: "En tiedä, ymmärtääkö niitä sanoja kovin hyvin, jos ei jo ole kristitty. En välttämättä itse hoksaisi pointtia, jos en uskoisi."

Bleakwail kertoo, muttei saarnaa

Muusikko pohjalainen ammattihevari on itsekin. Tällä hetkellä hän soittaa kahdessa kokoonpanossa: Venialle hän on basisti ja Bleakwailille rumpali. "Basso on hauskempi, kun sillä voi vetää enemmän lavashowta. Mutta rummut ovat kuitenkin olleet vähän vakavammassa mielessä se oma soitin", Juhani puntaroi.

Juhani Palttala ei ole musiikkimaailmassa vitsimielellä sitenkään, että hänen opiskelunsa liittyy alaan. Tulevalla sähkötekniikan DI:llä on sivuaineenaan akustiikka, jamikroelektroniikkasuunnittelusta pitäisi aloittaa kesän aikana diplomityö. "Äänentoistojutut ovat tulleet opiskelussa tutummiksi, kun ymmärtää paremmin, mitä laitteissa on sisällä", Juhani pohtii harrastusten ja koulutuksen yhteyttä.

Kristillisen hevin parissa miehellä on omaa kokemusta myös sanoitusten molemmista ääripäistä. Bleakwail osuu samaan kategoriaan mieliyhtyeiden kanssa. "Useimmat meidän sanoistamme ovat selkeän kristillisiä, mutta emme evankelioi. Usko tulee näkyviin, kun laulamme erilaisista elämäntilanteista."

Ehkä tästä johtuen Bleakwaililla on ollut keikkoja vähemmän kuin Venialla, jota erinäiset seurakunnat ja kristilliset pikkufestarit kutsuvat soittamaan parin kuukauden välein. "Venia on melodisempaa, kun Bleakwail on synkkää, lähinnä dark metallia", Juhani tarkentaa kuvausta. "Ja sitten se nimenomaan kertoo Jeesuksesta."

Vaikka sisällöstä seurakunnan tilaisuuksissa ollaankin hieman tarkempia, kristillinen hevi otetaan nykyisin uskovissa piireissä melko hyvin vastaan. "Vanhemmassakin väessä on aika vähän niitä, jotka eivät hyväksy", Juhani Palttala summaa. Sähköpostissa hän oli kuitenkin ehtinyt kertomaan tapauksesta juhannuskonferenssissa eräänä toisena kesänä: keski-ikäinen nainen tuli sättimään häntä kovasti ja julisti tuomion mustasta vaateparresta.

Henkimaailma esillä

Kriittisyys ja pieni pelko heavy-musiikkia kohtaan juontanee juurensa siitä, että sillä ajatellaan olevan yhteyttä henkimaailmaan. Lukuisten uskovaisten parissa elävä käsitys maallisista heviyhtyeistä saatananpalvojina lienee monessa tapauksessa liioiteltu, mutta kosketus hengellisiin asioihin, jopa henkiin on varsin todellinen. Ja onpa pahemmillakin väärinkäsityksillä yleensä jokin vinha perä.

"En kauheasti itse tunne ihan henkilöitä, kun olen liikkunut lähes pelkästään uskovissa piireissä", Juhani myöntää. "Mutta kyllä se on yleisemmällä tasolla totta, että hengelliset ja okkulttiset teemat ovat biiseissä paljon esillä, ainakin enimmäkseen."

"Kristinuskon vastustaminen on myös aika tavallista, vaikka hevi-ihmisten henkilökohtainen vakaumus ei paljon poikkeaisikaan normaalimmasta maailmasta. Ovathan jotkut sitä mieltä, että metallia soitetaan nimenomaan, jotta voitaisiin vastustaa kristittyjä. Heidän mielestään kristillinen hevi on ikään kuin määritelmän mukaan mahdoton yhdistelmä", Juhani jatkaa. "Vaikka toisaalta joidenkin mielestä tuo on naurettavaa änkyröintiä."

Kuitenkin myös uskovaisten käytöksestä hevimies löytää jotain moitittavaa. "Kristityt ovat kovia tuomitsemaan sellaista, mitä eivät tunne ja josta eivät itse pidä. Tosin jos tuohon yhteen tapaukseen palaa, niin se nainen oli kyllä vähän sekopään näköinen."

"Esimerkiksi en minä Lordia tuomitse sen enempää kuin maailmaa muutenkaan, vaikka en ihan tavoita, miksi jotkut kuvittelevat, että se on kristillinen. Ja oli se hauskaakin, että joku vähän erilainen voitti Euroviisut", Juhani tarkentaa esimerkin avulla. "Minun mielestäni saarnaamista kannattaisi välttää ja ennemminkin kehottaisin odottamaan tilaisuutta, jossa voi luontevasti muistuttaa että itse ajattelee eri tavalla."