Parisen kuukautta sitten eräs kaverini esitteli minut kahvipöydän ääressä Martille. Heti kättelyistä päästyämme alkoi käydä selväksi, että hän oli erittäin mielenkiintoinen tuttavuus.

Martti esitteli itsensä luonnonsuojelijaksi. Tämä oli hänelle olennaisempaa kuin opiskelupaikka, joka löytyi oikeustieteellisestä – kuten itselleni, myös Martille periaatteet vaikuttivat olevan tärkeitä. Keskustelun varsinainen juoni oli kuitenkin vasta alkamassa. Martti muistutti, että "ei ole mitenkään tavallinen luonnonsuojelija", tai "asiantuntemattomasti hihhuloiva", kuten hän myöhemmin lipsautti vain pyytääkseen kohta anteeksi tiukkaa kielenkäyttöään.

"Me voidaan aloittaa otsoniaukosta", uusi tuttavuuteni totesi. "Otsonikerroksen oheneminen on ihan tosiasia. Mutta miten niin ihmiset ovat aiheuttaneet sen? Monet todisteet kyllä vaikuttavat siltä, että aukko on kloorihiilivetyjen seurausta, mutta miten se voisi olla? Kyllä syyn täytyy olla luonnollinen. Maan historiassa on ollut aiemminkin jaksoja, jolloin UV-säteily on lisääntynyt. Minun mielestäni freoneja voisi käyttää edelleen, sillä nehän ovat fysiologisesti myrkyttömiä."

Martin jatko oli yhtä yllättävä. "Kierrätys on toinen sellainen juttu että hoh hoijakkaa. Miten niin se pelastaa maailman, niin kuin konservatiivinen ympäristöväki ajattelee? Oikeasti kierrätys on vanhanaikainen idea – se soveltuu köyhiin maihin, ja sitten seuduille, joissa on käytössä vähän raaka-aineita. Mutta me voimme panna tavarat kaatopaikoille. Mitä ne siellä enää ketään haittaavat? Kyllä meillä täytyy olla oikeus ostaa ja kuluttaa, jos se kivalta tuntuu."

"Joo, onhan tuossa pientä perää, eipähän ainakaan kulu työaikaa ekoselvityksiin", totesin ihmeissäni takaisin, "mutta mitä ympäristönsuojelua tuo muka on?"

"No joo, voihan siitä runsaasta kulutuksesta joskus tulla probleemaa. Mutta teknologian kehitys ja tiedon lisääntyminen muuttavat tilanteen", Martti vastasi hetken mietittyään. "Muovipussit ovat yksi esimerkki. Vielä 10 ja 20 vuotta sitten ne olivat hajoamattomia laatuja mutta nyt kuka tahansa voi ostaa biomuovia.Minä ainakin heitän muovikassini metsään tai talon taakse. Sillä tavalla säästän kuljetuskuluja ja se on tärkeä tapa varjella luonnonvaroja."

"En kyllä ihan allekirjoita tuota muovipussijuttua. Kyllä ne ovat Bioska-pusseja lukuun ottamattapolyeteeniä vieläkin eikä se maadu", oikaisin kemistin tiedoillani.

"Ehkä, ehkä", Martti heitti. "Mutta kehitys kulkee biohajoavien suuntaan. Minä ainakin olen edistyksellinen ja kannustan esimerkilläni ihmisiä olemaan nykyaikaisia. Ja jos vähän aihetta vaihdetaan, niin ei roskaaminen ylipäätään ketään haittaa. Kaupungilla on palkatut työntekijät, jotka siivoavat meidän jälkemme. Oikeasti se on vihreän aatteen mukaista, että heille annetaan töitä. Luonnonsuojeluliikkeen pitää uudistua ja ymmärtää, että monet sen käsityksistä perustuvat Neuvostoliiton aikaiseen tutkimukseen."

"Kaikkein pahin juttu on tosin se kauhea pelottelu ympäristötuhosta. Minä en tajua sitä alkuunkaan", Martti korotti seuraavaksi ääntään. "Tuollaista ahdistavaa propagandaa levitetään jopa Vihreiden puolueessa, sekä nykyisin muuten kirkossakin! Vaikka juuri heidänhän pitäisi kannustaa ihmisiä olemaan iloisia ja huolettomia ja suvaitsemaan erilaisuutta. Kuka pystyy nauttimaan elämästä, jos koko ajan mietitään jotain liioiteltua katastrofia? Kyllä varovainen pitää olla; uutisista nähdään, että huolimattomalla suunnittelulla saadaan aikaan paikallisia onnettomuuksia. Maailmanlaajuinen tuho on kuitenkin 70-luvun juttu. Ei siihen kukaan järkevä usko nykyisin."

Olin siinä määrin huvittunut ja äimistynyt, että en jaksanut väittää takaisin. Kysyin kuitenkin piikikkäästi, miksi Martti nimittää itseään ympäristönsuojelijaksi. Ajatelkoon kuten haluaa, mutta eihän hän mikään vihreä ole. Ennemminkin suurteollisuskapitalisti, tai ehkä omituinen toisinajattelija, joka vääntelee tosiasioita.

"No kuka sinä olet sanomaan, olenko minä luonnonsuojelija?", hän kivahti takaisin. "Tuollaista nurkkakuntaista arvostelua on aika paskamaista kuulla. Eikö ihminen muka olekaan vihreä, jos hän uskoo, että luonnonsuojelu on oikea politiikan suunta? Ja ei oikeasti luonnonsuojelussa mitkään sademetsät, Itämeri tai saastepäästöt ole se juttu. Tärkeintä on antaa elintilaa ihmiselle ja suvaita monenlaista maankäyttöpolitiikkaa. Raaka-aineresurssien kuten öljyn ja alumiinin kanssa tosin kannattaa olla säästeliäs."

Tässä vaiheessa tarinaa moni lienee arvannutkin, että Martti ei ole oikeasti olemassa. Väitteet on keksitty – vaatisivathan ne pokkaa näyttelijältäkin. Pahoittelen myös, jos tulin osuneeksi turhan lähelle jotakuta todellista ihmistä.

Kuitenkin tavattoman moni suhtautuu kristinuskoon ja Raamatun sanomaan samalla tavalla. Ainakin akateemisilla on taipumuksena keksiä mukafiksuja meriselityksiä kuten kuviteltu ystävämme Martti. Luonto ja ihmiset näyttävät joka solultaan suunnitelluilta, jotakin tarkoitusta varten luoduilta, eivätkä todisteet viittaa evoluutioon. Mutta ei, tämä ei merkkaa mitään. "Meidän täytyy pitää mielessämme, että se ei ole suunniteltu", kuten arkkiateisti Richard Dawkins on todennut.

Myös normaali järki on unohtunut yliopistoväeltä kuten Martilta konsanaan – ja totta puhuen muultakin kansalta. Jokainen ymmärtää järjellään, että ihminen on heteroseksuaalinen olento, ja viimeistään kokemusten kautta, että irtosuhteet eivät liiemmin kannata. Silti tosiasiat selitetään muuttuneiksi ja vahinkolapset voi viedä kaupungin työntekijöiden huostaan kasvamaan.

Lisäksi Raamattu on vanhentunut ja kristinuskon uudistuttava. Eihän nykyaikainen ihminen voi hyväksyä sitä muuten! Suvaitevaisuus ja jokin rakkaudeksi kutsuttu ovat uskon tärkeimmät elementit – eikä rakkaus suinkaan kestä kaikkea (1. Kor. 13), vaan sallii kaiken. Moniarvoisuuden hengen mukaan helvettiäkään ei voi olla olemassa.

Jätän kaikille uususkonnollisille ihmisille vapauden ajatteluunsa, vaikka toivoisinkin heidän uskovan tosi Pelastajaan. Mutta se minua suututtaa, että näistä ihmisistä monet kehtaavat väittää olevansa kristittyjä. Enkä moiti tässä ketään ajoittaisista epäonnistumisista, vaan siitä, että koko uskomme sisältö vesitetään ja korvataan sillä, mikä on mukavaa ja mistä City-lehden kolumnistit ovat samaa mieltä.

Huomautus: Vaikka useimmat "Martin" väitteet ovatkin perättömiä, CFC-yhdisteillä ei ole merkittäviä terveydellisiä haittavaikutuksia.