Luonnontieteen synnytti valistusaate: tämä käsitys elää populaaritieteessä vahvana. Esimerkiksi Galilei ja hänen aikansa tutkijat esitetään usein modernin uskonnonvastaisen taistelun esikuvina, oman aikansa Dawkinseina.

Argumenttia ei haittaa edes se, että monet muistavat 1600-luvun tiedemiesten olleen järjestään kristittyjä. Selityshän on helppo: toki uskovainenkin voi tehdä tiedettä, uskostaan huolimatta, kunhan uskon lokeroi irti tieteestä.

Todellisuus oli kuitenkin toinen. Monet luonnontieteen perustajista – kuten Galilei, Newton, Kepler ja lääkäri William Harvey – saivat teistisen ja teleologisen uskonsa vuoksi inspiraatiota keksintöihinsä.

Esimerkiksi oletus luojajumalasta rohkaisi heitä kehittämään teorioita, joita oli aikaisemmin pidetty järjettöminä [1a]. Tieteellisen tutkimusmetodin kehittämistä taas ohjasi käsitys ihmisen lankeemuksesta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta tiedonhankintaan [1b]. Siten uskonnon lisäarvo tieteelle on historiassa hyvin suuri.

Historia on kuitenkin historiaa. Onko sillä väliä? Se osoittaa, että teistinen tieteenteko voi olla erittäin menestyksekästä, mutta miten alkuperästä voi johtaa yhtään vahvempia väitteitä?

Teistiset filosofit, kuten Tapio Puolimatka ja Alvin Plantinga, eivät kuitenkaan argumentoi vain sen varassa, että luonnontieteellä on jokin alkuperä. Päinvastoin. Jos kirjoittaja on ymmärtänyt Puolimatkan uusinta teosta [1] oikein, tämä sanoo luonnontieteen olevan suorastaan olemuksellisesti teististä.

Tiede etsii luonnosta mitattavaa ja matemaattisina kaavoina ilmaistavaa järjestystä. Ateistille ajatus siitä, että tämä lähestymistapa toimii, on mahdollinen, mutta täysin summittainen. Jos maailmalla ei ole järjellistä luojaa, miksi se ilmentäisi mitään logiikkaa?

Luonnollisesti ateistinenkin tiede toimii, kunhan sen perusedellytykset on keksitty. Tätä ei kiistä kukaan.

On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että puhtaalta pöydältä lähtenyt ateistinen kulttuuri olisi koskaan keksinyt luonnontiedettä. Ateisti, joka ei ole ensin nähnyt, että tiede toimii, ei osaisi itse päätellä, että niin voisi olla. Sen sijaan usko Jumalaan, joka nimenomaisesti loi järjestyksen ja luonnonlait, antaa tähän perustellun syyn.

Valitettavasti tieteen taustaoletukset otetaan nykyisin perustelematta tosiasioina vastaan &#8211 ehkäpä juuri siksi, että tiede ja tekniikka menestyvät. Tiede on ehtinyt tuottaa loistavia tuloksia niin paljon, että sen filosofiseen perustaan palaaminen vaikuttaa täydeltä ajanhukalta.

Tämän ongelman kirjoittajakin on kohdannut alituisesti toisten teekkarien kanssa, riippumatta siitä, uskovatko nämä itse Jumalaan vai eivät. Koska tiede toimii, tieteen filosofia voidaan tuomita humanistiseksi huuhaa-keskusteluksi.

Samalla mikä tahansa tieteen taustaoletus &#8211 kuten ateismi &#8211 jota tiedeyhteisö pitää itsestäänselvyytenä, pääsee teekkarin "kriittisestä" ajattelusta kritiikittä läpi. Humanisti huomaa tämän virheen helpommin.

Kirjoittaja kiittää inspiraatiosta Puolimatkan lisäksi ateistiteekkarien Atheos-yhdistystä.