Cross Section
ETUSIVU UUSIN NUMERO TOIMITUS JA YHTEYDET
AIHEPIIRIT: Apologia Myytinmurtajat Tiede & Filosofia Usko & Teologia Yhteiskunta
Ihmiset & Vapaa-aika Kolumnit Novellit Ristin kilta -jutut NUMEROT 2006- IN ENGLISH

Näin historiatiede toimii

Tämä teksti liittyy laajempaan artikkeliin Jeesuksen ylösnousemus historiantutkijoiden mukaan.

Siinä missä matematiikassa voidaan johtaa deduktiolla aksioomien puitteissa varmoja lauseita (p = 1), ja luonnontieteissä voidaan useimmiten saada toistokokeella induktion avulla mielivaltaisen varmoja väitteitä (p -> 1), historiatieteessä ei ole yhtä helppoa.

Kaikki historian tutkimat tapahtumat ovat jollakin asteella ainutkertaisia, joten toistokokeita ei voi tehdä. Lähteidenkin määrä pysyy antiikin historian tutkimuksessa yleensä ennallaan tai jopa vähenee, joitakin poikkeuksellisia löytöjä lukuunottamatta.

Niinpä johtamismenetelmänä on niin sanottu abduktio (lähtökohdista A => B ja B on tosi päätellään, että A on todennäköisesti tosi). Abduktiossa pyritään luomaan annetulle aineistolle malleja, jotka selittäisivät aineiston synnyn hyvin.

Näitä malleja sitten vertaillaan uskottavuuskriteereillä, [1] kuten lähteitäkin [2]. Saadut todennäköisyydet ovat aina subjektiivisia ja yleensä lukuarvottomia ("epätodennäköinen", "mahdollinen", "todennäköinen").

Tutkijan arvioilla on mallien vertailussa suuri rooli, ja siksi on tärkeää olla selvillä ennakko-oletuksistaan. Vaikka pitäisikin Raamattua Jumalan ilmoituksena, on tutkimuksessa tekstejä pyrittävä käsittelemään tasapuolisesti; muuten saadut tuloksetkaan eivät ole historiatiedettä, vaan uskontoa. Ja eikö todisteita pitäisi olla valmis seuraamaan silloinkin, jos ne vaativat maailmankuvan vaihtoa?

Abduktiopäättelyä käytetään myös luonnontieteissä osana tiedonmuodostusta, jos keksittävänä on täysin uusi teoria. Teorian osoittaminen oikeaksi tai vääräksi jää kuitenkin toistokokeiden ja induktion tehtäväksi.


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


[1] Mm. selityksen kattavuus ja ad hoc -luonteen puuttuminen, ks. esim. McCullagh, C. Behan (1984): Justifying Historical Descriptions, 19.

[2] Luonnollisesti mm. useat lähteet ja silminnäkijälähde ovat eduksi, ks. esim. Habermas-Licona, 36–40, 36 n. 2.

   

Teksti: Jaripekka Juhala
Kuva: Adrian Pingstone