Cross Section
ETUSIVU UUSIN NUMERO TOIMITUS JA YHTEYDET
AIHEPIIRIT: Apologia Myytinmurtajat Tiede & Filosofia Usko & Teologia Yhteiskunta
Ihmiset & Vapaa-aika Kolumnit Novellit Ristin kilta -jutut NUMEROT 2006- IN ENGLISH

Elsi Suolasen mielestä missin ei tarvitse olla ihan aikuinen

Elsi Suolanen soittaa. "Tarvitaanko kuvaukseen korkkareita? Mä käytän matalia kenkiä melkein aina vapaa-ajalla. Sopiiko ne?"

Miss Suomi -kilpailun ensimmäinen perintöprinsessa ilmestyy kuvaukseen valkoisissa kangastossuissa. Ulkona sataa. Mutta joo, siellä voidaan Suolasen mielestä edelleen kuvata.

Missi ei taida olla hienohelma. Lapsenakaan hän ei haaveillut prinsessaelämästä. "Pienenä katsoin joskus missikisoja, mutta en ole koskaan ollut missifani", hän kertoo.

Balettia Suolanen harrasti ja kokeili myös taitoluistelua. Lukioaikana tanssiharrastus jäi uusien menojen jalkoihin.

"Se vähän harmittaa. Silloin tuli elämään kaikenlaista muuta kiinnostavaa, mikä tuntui tärkeältä. Tanssia voisin tosin jatkaakin. Ei kynnys ole vielä liian korkealla, vaikka mut tanssitunneilla ehkä tunnistettaisiin."

Tanssitaustasta on kuitenkin ollut hyötyä missinä ja mallina. "Vaikka olen ollut mallikurssilla, tanssi on varmaan eniten kehittänyt kehonhallintaa", Suolanen arvioi.

Se näkyy, kun päästään kuvaamaan Tuomiokirkon pylväikköön. Suolanen pomppii sateessa. Ja ilmeet ovat eläviä, eivät opetellun näköisiä.

Ehkä sitä ei pitäisi ihmetellä. Suolasesta ei pitänyt tulla missiä.

"Pitkään ajattelin, että missikisoihin en lähde ikinä. Pidin niitä kai vähän turhana juttuna."

"Sopisit missiksi" oli silti Suolaselle tuttu lause. Jo ennen Miss Suomi -kilpailua hän oli myös mallitoimiston listoilla.

Kun kilpailu tuli ajankohtaiseksi, sieltä kyseltiin, että kiinnostaisiko. Suurin syy mukaan lähtemiselle oli kuitenkin yleinen ongelma.

"En oikein tiennyt, mitä tekisin lukion jälkeen. Siksi koulu vähän venähtikin, kolmeen ja puoleen vuoteen."

Ylioppilaaksi Suolanen kirjoitti viime syksynä Pohjois-Haagan lukiosta. Missikisat tulivat sopivaan väliin.

"Mulla ei ollut kevääksi mitään erityistä tekemistä. Itse asiassa missinä on kyllä ollut kivaa."

Suolanen repeilee, usein ja kunnolla. Nyt jutellaan kahvilassa, jonka muissa pöydissä korkeintaan hihitellään ja hymyillään. Täällä missiä ei tuijoteta, mutta kehäkolmosen ulkopuolella on kuulemma toisin.

"Maalla olen huomannut, että missikisoja yhä arvostetaan", muotoilee syntyperäinen stadilainen.

Vaikka viihdepalstojen keskustelussa missikisat ovat saaneet lokaa niskaansa, Miss Suomi -finaalia kyllä katsotaan. Tänä vuonna sitä seurasi parhaimmillaan 1 150 000 katsojaa, vaikka Tanssii tähtien kanssa -kilpa vei voiton. Tosin siinäkin kansan äänin voittoon ja toiseksi tanssivat entiset Miss Suomet, Satu Tuomisto ja Pirkko Mannola.

Maailmanparantajan ja täydellisen naisen taakkaa missit eivät sentään enää saa. Suolanen on siihen tyytyväinen.

"Ei missi voi maailmaa parantaa sen enempää kuin kukaan muukaan. Mutta kyllä jokainen on vastuussa valinnoistaan, siitä mitä elämässä ylipäätään tekee."

Uskovilta isovanhemmiltaan Suolanen oppi, että elämää ei tarvitse pelätä, eikä kaikkea tarvitse tietää.

"Olin lapsena paljon isovanhempien luona hoidossa. Sain heiltä sellaisen perusluterilaisen uskon. Se kantaa silloinkin, kun menee huonosti. Mä luotan siihen, että elämä ei ole sattumaa, vaan että kaikella on lopulta joku merkitys."

Kun missiä pyydetään kuvauksiin, mielessä käy sekin, miten mummo ja pappa kuviin suhtautuvat.

"Bikinikuvauksia ne saattaa kauhistella, mutta niitä ei voi missinä välttää. Vielä ei ole pyydetty sellaisiin kuviin, joihin en haluaisi. Mallimamma Marjo Sjörooskin on selvinnyt uskonsa kanssa tällä alalla."

Keväällä Elsi Suolanen haki opiskelemaan matkailuvirkailijaksi. Tulokset tulevat kesäkuussa, mutta hän odottelee niitä rauhallisena. "En tiedä vielä, onko se mun juttu. Mutta en mä jaksa stressata."

Nyt Suolanen odottaa kesäkuista Miss Suomi-kilpailun palkintomatkaa Turkkiin ja Miss Intercontinental -kauneuskilpailua Valko-Venäjällä.

"Kiva päästä matkustamaan!", hän hihkaisee. "Valko-Venäjän kisat kyllä vähän jännittää. Siellä pitää puhua enemmän englantia kuin Kauppatorin jätskikioskilla. Olen ollut siellä pari kesää töissä."

Tästäkin aiheesta missejä on mollattu. Joidenkin mielestä missien pitäisi puhella haastatteluissa jotakin fiksumpaa.

"Ehkä se johtaa vähän harhaan, että missit näyttää yleensä kypsemmiltä, kuin mitä oikeasti ollaan. En mä tunne itseäni vielä hirveän aikuiseksi. Miksi pitäisi?", Suolanen kommentoi.

Iltapäivälehtien missigalluppien mukaan 19 vuotta ja matalat kengät riittävät missille hyvin, Suolaselle ainakin. Moni pitää häntä maan kauneimpana, vaikka Miss Suomi -kilpailussa sijoitus oli toinen. Keskustelupalstoilla sytyttävät Suolasen persoonalliset kasvot.




   

Teksti: Mia Pajunen
Kuvat: Jani Laukkanen

"Opin isovanhemmiltani perusluterilaisen uskon. Elämää ei tarvitse pelätä eikä kaikkea tietää."



Lapsena Elsistä ei pitänyt tulla missiä: "Pidin missikisoja vähän turhana juttuna."

"En mä tunne itseäni vielä hirveän aikuiseksi. Miksi pitäisi?"