Tervetuloa!

 

Cross Section on kristillinen opiskelijalehti, jota julkaisee Otaniemen Ristin kilta.

 

Haluaisitko mukaan seuraavan lehden toimitukseen? Yhteystietomme löydät täältä.

 

Sivut siirretty vanhoilta sivuilta joten artikkeleissa on ongelmia sisäisten linkkien kanssa.

 

Antoisia lukuhetkiä!


 

Lähtö

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ jalat pölyttivät tuttua, kiemuraista polkua ylös suuren kartanon pihaan, nousivat kivisiä portaita ja molskahtivat tuttujen käsien pestäviksi. Puhdistavan hetken perästä vastapesty vyöttäytyi ja kumartui seuraavan tulijan jalkojen pesijäksi.

Pesun jälkeen aula johdatti saliin, jossa katettu pöytä kutsui ympärilleen lepäämään. Kultaisen menoran valo tanssi pöydällä, sen kulta- ja saviastioissa, lasten kasvoilla – ja se lämmitti sydäntä. Illallinen alkoi hiljaisuudella ...

RUKOUS SAI SYDÄMEN äänen. Äänet aukesivat lauluksi. Avatun Kirjan sanat tulivat puheessa eläväksi ravinnoksi. Leipä murrettiin nälkäisen kädestä käteen. Viini kostutti nukkuvien huulet ja valoi puhtaiksi tunkkaiset tunnot.

Kärsimyksen ja ilon tuore hedelmä jaettiin kaikkien kesken. Tuskan lämpimät kyyneleet kerättiin kuin jalohelmet tilavaan leiliin. Kahden oliivipuun koristama öljysarvi täytettiin runsauden ruukusta virvoittavan lohdutuksen öljyllä. Aterian päätyttyä käytäisiin vielä voitelemassa sairaat ystävät ...

Juhlat pidettiin joka päivä – jopa paastoaikoina oltiin yhdessä niukemmin ruumiin ravinnoin. Kerran viikossa, sapatin iltajatkoilla, kattaus oli erityisen juhlava ja köyhänäkin aikana tarjottiin mehevää lammasta. Silloin viettoa pitkitettiin yömyöhään. Myös Mestarin paikka oli aina katettu – kaivaten Häntä odotettiin takaisin ...

OPETTAJAN PAIKKAAvastapäätä, pitkän pöydän toisessa päässä syvennyttiin pienellä joukolla kuuntelemaan uutta näkyä, etsimään salatun Kirjan syvempää totuutta. Mielen hartauden maailmaan puhallettiin koko sielunrikkauden rehevä puutarha. Ilta illan jälkeen päästiin eteenpäin, pidemmälle ja korkeammalle hengen mysteerin sateenkaaren varjostamalla tiellä

Kerättiin ylenpalttisen avokätisiä anteja. Salin toiseen päähän alettiin tuoda alati lisää astioita ja uusia makuja: tuoreita hummereita, punakoita jokirapuja, liekitettyä karhunlihaa, sipulein maustettua villisikaa, yrttejä hiirenkorvilla, mustaa makkaraa, hapanleipää, väkeviä vuosikertaviinejä, maalattuja strutsinmunia, suklaapupuja ...

KARTANON TOISTA PÄÄTYÄ ryhdyttiin joukolla remontoimaan, laajentamaan ja komistamaan. Rakennettiin viettävä lattia vihreästä marmorista, unenpehmeiksi päällystetyt kypressipenkit, mehiläiskennon muotoinen orkesterisyvennys, meri- ja laiva-aiheinen kuplivien kotiloiden juhlaravintola sekä setripuisten kaarikaiteiden reunustama aitio.

Salin päähän pystytettiin kuvioitu kultainen alttari. Jättimäiset vahakynttilät asetettiin valkomarmoristen patsasjalustojen päälle. Ulkoa tuleva valo herätti henkiin päätyseinän lasimaalauksen paratiisimaisen maiseman, jossa tuli lankesi ylhäältä kohti alttaria ...

Kartanon alarinteen tutuksi tallattu polku oli levennetty ja kivetty symbolein somistetuksi, helppokulkuiseksi tieksi. Uusi, sisään johtava pariovi kohokuvioisine kerubeineen oli avattu kutsumaan juhlaväkeä.

Portaita myöten maton tuuheus houkutteli sisään norsunluin, peilein ja seinävaattein sisustettuun aulaan. Valmistauduttiin innolla yhä suurempaan hengen herätykseen ...

SINÄ ILTANA, joksi kaksisarvinen oli hehkurinnoin julistanut pidettäväksi erityisen ihmekokouksen, kokoontui taivaanrannalle synkkiä pilvipatsaista, aaltojonot pauhasivat ja tuuli pakotti eksyneet myrskylinnutkin häpeissään etsimään suojaa kallionkoloista. Tornin kutsukellojen narut viilsivät soittajan kämmenet verille, kielet karkasivat, ja kellot kumisivat riivatusti ...

Kartanon seinien suojassa avaruuden mahtia kuvaava soitto vaimensi tuulen ulvonnan kuulumattomaksi. Tiivis joukko lauloi koko voimallaan ja aaltoili yhtenä palvovana merenä.

Kynttilöissä leimusi ihmeellinen ykseyden tuli. Papittarien kulkueessa virtasi valkoista pellavaa, purppuraa ja helakanpunaa; se välkehti kulta-, hopea- ja helmiloistoa. Suitsukkeiden savu kieppui huumaavana silkkiharsona.

Nehustan saatettiin jalokivin koristeltuna alttarille, jossa tulen loimu kieputti sen kiemuraiseen tanssipyörteeseen. Kuvaihmeen puhuessa hiljentyivät ja kumartuivat kaikki ...

Mutta kukaan heistä ei huomannut, että kartanon vanhassa päässä menora oli poistettu kuluneelta pöydältä, eikä tiennyt, milloin se oli tapahtunut. Sen oli huomannut vain kristallikruunussa istuvan mustan korpin yönpimeä silmä.

Valkeuden lapset olivat siirtäneet pyhän tulen kannettaviin öljylamppuihin, tyhjentäneet pöydän sireeninnahkasäkkeihin ja lähteneet kartanosta ...

MYRSKYÄVÄN TAIVAAN alla pitkä jono vaelsi hitaasti rinteessä kartanon yläpuolella polkua, jota oli käytetty ani harvoin. Alarinteen tie rannalla oli nyt kylmän, levämäisen, vellovan ja yhäti nousevan meriveden vallassa.

Taivaan äärestä toiseen hetkessä leimahtavan salaman kirkkaudessa he kaikki näkivät ylhäällä Ihmisen Pojanmajesteettisen hahmon. Rakkauden kasvava vetovoimakenttä saavutti korjuuvoiton: uupuneet, sairaat ja jopa puuttuvat jalat saivat yhtäkkiä nuoren peuran voimat, gasellin vetreän notkeuden, ponnahtivat ja kiidättivät ylös korkeuteen ...

Salama sytytti tornit tuleen. Rakeet rummuttivat kattoja. Ukkonen jyrisi korvia särkevästi. Aallot sinkoutuivat rantakallioita vasten. Maa järisi kaupungin alla. Kieleke murtui, se kaatui jymisten kuohuihin, ja kartano keskeytyneine juhlineen upposi meren syvyyteen ...

MIKÄ HERKULLISEN tyydyttävä näky! Leikkisän taiteellisesti katettu pöytä ojensi auliisti antimiaan. Sen keskellä avosuinen leili pursuili elämän puun kuulaita ikivihantia lehtiä ja suloisia hedelmiä. Niiden pisaraisilla pinnoilla välkkyivät huomaavaisesti menoran tulisoihdut – nuo syväniloiset silmät.

Sulhasen ja morsiamen hellästä syleilystä nousi riemullinen häälaulu kuin kirjava perhosparvi kohti äärten ihania ikuisuuksia ...