Miten sopivat yhteen akateeminen vapaus, vastuu ja armo?


ANNIINA KOIKKALAINEN – 6.9.2014

Yliopisto-opiskelijat Suomessa nauttivat laajaa akateemista vapautta. Valmistumisaikojen nopeuttamiseksi vapautta on rajattu ja halutaan rajata edelleen, mutta onko samalla unohtumassa opiskelijoiden hyvinvointi? Ja mahtuuko koulutusjärjestelmään armollisuus?

YHTEISKUNNAN HUOLTOSUHDE on muuttumassa, kun suuret ikäluokat eläköityvät. Tästä näkökulmasta huoli valmistumisajoista on aiheellinen. Keinot, joita on käytetty ja ehdotettu käytettäviksi, kuitenkin puuttuvat enemmän ongelmien oireisiin kuin syihin.

Vuoden 2005 tutkintouudistuksessa ikuinen opiskeluoikeus poistettiin ja opintotukikuukausien määrää rajoitettiin. Lukuvuonna 2011–2012 tai sen jälkeen aloittavien opiskelijoiden opintotuki on jaettu niin sanottuihin kandikiintiöön ja maisterikiintiöön. Jos siis esimerkiksi kandidaatin tutkinnon pakollinen ruotsin kurssi puuttuu, on turha haaveilla maisterin tutkintoon varatuista opintotuista.

Ratkaisuja valitessa on siis osittain menty helpoimman kautta: pakotetaan opiskelijat valmistumaan tavoiteajassa. Samalla tuntuu unohtuneen kiinnostus opiskelijoiden hyvinvointiin ja armollinen suhtautuminen opiskelijoihin ihmisinä, eikä suorittajina.

JULKISESTA KESKUSTELUSTA voikin saada sen kuvan, että opiskelijat vain saamattomuuttaan ja huvin vuoksi vitkuttelevat valmistumistaan. Itse ennen vuoden 2005 tutkintouudistusta ikuisesta opiskeluoikeudesta nauttineet poliitikot tuntuvat kysyvän nuorilta:Mitä jäbä duunaa? Todellisuudessa opintojen venymisen taustalla on paljon moninaisempia syitä kuin laiskuus. Olisikin ehkä syytä kysyä: Miten jäbä jaksaa?

Muun muassa opettajien verkkojulkaisu Peda.net kertoi jo alkuvuodesta 2009 Eero Kurrintutkimuksesta, jonka mukaan mm. opintojen ohjaus ja opiskelutaidolliset valmiudet ovat keskeisiä tekijöitä opintojen sujuvuudessa. Kurri tarkasteli Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus 2004 -aineistosta opintojen etenemisen hidastumiseen vaikuttavia tekijöitä.1

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) ylioppilaiden terveystutkimus vuodelta 2012 paljastaa, että vain 28 % kyselyyn vastanneista oli täysin tyytyväisiä opintojen ohjauksen riittävyyteen. Tämä luku on onneksi ollut kuitenkin kasvussa.2

HUOLESTUTTAVA TRENDI näkyy opiskelijoiden henkisessä hyvinvoinnissa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön vuosina 2000, 2004, 2008 ja 2012 tekemien terveystutkimusten mukaan yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa henkinen pahoinvointi ja uupumus ovat lisääntyneet.

Vuoden 2012 tutkimuksen mukaan diagnosoidun masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön osuus on kaksinkertaistunut vuoteen 2000 nähden. Yliopisto-opiskelijoilla osuudet olivat vuoden 2012 tutkimuksessa jo 7,9 % (masennus) ja 5,7 % (ahdistuneisuushäiriö).

Ylipäänsä psyykkisiä vaikeuksia oli tutkimuksessa käytetyn GHQ12-mittarin perusteella 28 %:lla vastanneista (miehet 20 %, naiset 33 %). Siis lähes joka kolmannella. Yleisimpiä vaikeuksia olivat jatkuvan ylirasituksen kokeminen, itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi, tehtäviin keskittymisvaikeus sekä valvominen huolien takia.2

TILASTOJEN TAKANA on aina oikeita ihmisiä, heitä, joiden kanssa hikoilemme matikan laskareiden parissa, tai heitä, jotka toimivat vaikkapa killoissa kanssamme. Enna Rane on yksi niistä, joille opiskelun ja aktiivisen kiltatoiminnan yhdistäminen aiheutti loppuunpalamisen: ”Pahinta olivat illat, jolloin minulla oli tunne, että asuntoni seinät kaatuvat päälle.”

Enna oli heti armeijasta palattuaan keväällä 2009 ottanut Koneinsinöörikillan lehdenKolehden päätoimittajan pestin ja lisäksi pyrki suorittamaan opintojaan tavoiteajassa.

”Halusin kehittää lehteä ja juttujen tasoa entisestään. Minulla oli kovat tavoitteet, ja sainkin aikaan paljon. Samaan aikaan opiskelut olisivat vaatineet entistä enemmän työtä. Pahinta opiskelujen kannalta oli lujuusopin kurssin reputtaminen keväällä. Se muodostui myös etenemisesteeksi syksyllä ja lisäsi riittämättömyyden tunnetta.”

Ennen Kolehden viimeisen numeron ilmestymistä loppusyksyllä 2009 Enna tajusi mitä on tapahtumassa. ”Kun katsoin tekemättömien töiden listaani voin niin pahoin, että oksensin ja minua pyörrytti. Silloin tajusin, että tämä ei enää ole normaalia.”

Oli tullut aika hakea apua.

UUPUMUS ei ole vain meidän aikamme ilmiö. Jo Raamatun Vanhassa Testamentissa kerrotaan kuningas Daavidin ahdingosta, kun hän pyytää: ”Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut.” (Ps. 31:10)

Daavidin sanoihin voi moni väsynyt nykyäänkin yhtyä. Uupumus on todellista, ja moni kokee jäävänsä sen kanssa yksin.

Onkin tärkeää, että ongelmien oireiden hoitamisen sijaan keskitytään ongelmien syiden hoitamiseen, kun yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään. Opintojen ohjauksen ja henkisen hyvinvoinnin tukemiseen on syytä käyttää nykyistä enemmän resursseja. Apua opiskelijoille on onneksi jo nyt tarjolla sekä maallisista että hengellisistä lähteistä.

AALTO-YLIOPISTO TARJOAA opintojen ohjauspalveluita: kunkin korkeakoulun opintoneuvolat, opintopsykologit, opettajatuutorit ja opintojen ohjaajat. Myös kurssien opetushenkilökunnalta voi tiedustella kurssisisältöihin liittyvistä kysymyksistä.

Enna Rane kertoo olleensa onnekas. ”Kun tajusin tilanteeni vakavuuden, opintopsykologeilla oli käytössä niin sanottu walk in -aika Maarintalolla. Pääsin siis muutaman päivän sisällä keskustelemaan opintopsykologin kanssa.” Enna sai kertoa ahdistuksensa syyt: tekemättömien asioiden vuoren, opintopistekertymän jäämisen kahteenkymmeneen ja riittämättömyyden tunteen.

Psykologi oli aiemminkin kuullut samankaltaisen tarinan. Hän käski Ennan ottaa, jos mahdollista, kaksi viikkoa lomaa kaikesta. Lisäksi hän leikillisesti käski naulata teesit Maarintalon oviin: keskimääräinen opintopistekertymä teknillisen alan korkeakouluissa oli 20 opintopistettä lukukaudessa.3

Opintopsykologien palveluita ja YTHS:n psykologien apua voi kuitenkin joutua odottamaan kauankin. Opintopsykologin puheille pääsee normaalisti 1–2 viikossa, mutta ns. ruuhka-aikoina joutuu odottamaan pidempään. Kun deadlinet lähestyvät tai Kela vaatii selvitystä opintojen etenemisestä, mutta henkiset voimavarat on käytetty, kahden viikonkin odotus voi olla liikaa.

”En tiedä miten henkiset resurssit olisivat siinä tilanteessa riittäneet, jos apua olisi joutunut odottamaan kauan ja esimerkiksi olisi pitänyt lähetellä lukuisia sähköpostiviestejä.”, pohtii Enna viisi vuotta loppuun palamisen jälkeen.

Lisätietoa opintopsykologeista on tietolaatikossa.

Mistä saan apua, kun tarvitsen?

into.aalto.fi »
Kandidaatti- ja maisteriopiskelijalle »
Oma korkeakoulu »
Omien opintojen suunnittelu »
Opintojen ohjaus ja neuvonta:

Opettajatutorit
Opiskelijatutorit
Opintopsykologit
Opintoneuvolat
Pääaineen professorit
ja muu henkilökunta

Yliopistopapit
Otaniemen kampus: 
Juha Lassila, puh. 040 531 1052 
Jenny Vainio, puh. 050 365 2256 
Arabianrannan kampus: 
Henri Järvinen, puh. 050 355 9294 
Töölön kampus: 
Minna Tuominen, puh. 050 596 5417 

Ystävät ja perhe

Ristin kilta
kaikille avoin ilta keskiviikkoisin klo 18.45 Otaniemen kappelilla

Seurakuntayhteys
tukea ja lohtua

Jumala on luvannut auttaa jokaista, joka pyytää apua rukoillen!

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
(Matt. 11:28)

MYÖS YLIOPISTOPAPIT tekevät tärkeää työtä opiskelijoiden tukemiseksi. ”Kuka vain Aallon opiskelija tai työntekijä saa tulla keskustelemaan kanssamme juuri niistä asioista, jotka mieltä painavat. Emme kysy vakaumusta tai tuputa maailmankatsomusta”, kertoo työstään yliopistopappi Jenny Vainio.

Yliopistopapeilta apua saakin nopeasti, eikä keskusteluaikaa edes tarvitse varata.”Tarjoamme keskustelua ja sielunhoitoa: pyrimme selvittämään sitä vyyhtiä, joka on johtanut huonoon oloon. Autettava saa ikään kuin tilaa hengittää: autamme jäsentämään tilannetta ja katsomaan asioita hieman kauempaa. Näin myös ihmisen omat voimavarat saadaan taas käyttöön”, kuvailee yliopistopapin sielunhoitotyötä Jenny Vainio.

Monilta osin yliopistopapin työ muistuttaakin opintopsykologin työtä, mutta erityisosaamisalueet ovat tietenkin erilaiset.”Yliopistopapeilla on teologeina hyvä mahdollisuus tukea opiskelijoita hengellisissä ja elämänkatsomuksellisissa kysymyksissä. Pappina minulla on työni kautta valmius keskustella syvemmistäkin kysymyksistä”, Jenny Vainio kertoo.

”Yliopistopappina olen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä, ja siten osa kirkon auttamisverkostoa. Minun työni tärkeä tavoite on edistää armon ja lähimmäisenrakkauden toteutumista.”

Yliopistopappien juttusille voi mennä keskustelemaan uupumuksen lisäksi muistakin elämän suurista tai pienistä kysymyksistä. Lisätietoa yliopistopappien vastaanotosta on tietolaatikossa.

KANNATTAAKO SITTEN hakea apua, jos oma tilanne ahdistaa? Jenny Vainio ja Enna Rane lähettävät samanlaisia terveisiä kaikille työn ja kuormien uuvuttamille: apua kannattaa hakea, ja mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Enna kertoo miltä avun saaminen ja hakeminen tuntui: ”Apua hakiessa ei hävettänyt. Häpeä tuli, kun jouduin kertomaan opiskelukavereille uupumuksesta ja delegoimaan tehtäviä. Häpeäkin on hellittänyt, sillä olen saanut auttaa muita, jotka ovat vastaavassa tilanteessa.”

Armollinen pitää myös olla itseä kohtaan. Jenny ja Enna ovat myös samaa mieltä siitä, että paraneminen on prosessi, eikä tapahdu välttämättä hetkessä.

”Kesti vuoden ennen kuin sain takaisin oman spontaaniuteni ja elämäniloni. Olen kuitenkin oppinut paljon koko prosessista. Osaan tunnistaa varoitusmerkit ajoissa. Kun omat harrastukset ja muut tärkeät asiat jäävät ja koulu tai työ vie kaiken ajan, alkavat hälytyskellot soida.”, kertoo Enna.

ENTÄ ARMO, miten se tähän kaikkeen liittyy?

Vaikka apua on tarjolla, on tilastojen2 perusteella monia, joita apu ei tavoita. Yhteiskunta tai läheisemme eivät kykene välttämättä osoittamaan armoa ja välittämistä, tai itse olemme armottomia itseämme kohtaan. Me saamme kuitenkin luottaa, että kanssamme on armollinen taivaallinen Isämme. Hän ei anna meidän musertua taakkojemme alle.

Psalmissa 34 kuningas Daavidkin saa armahduksen. Hän ylistää Herraa: ”Minä käännyin Herran puoleen ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä.” (Ps. 34:5–6) Vielä 19. jae lupaa: ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.”

Miksi Jumala sitten on niin loputtoman armollinen ja kiinnostunut myös maallisista huolistamme?

Koska Jumala rakastaa meitä.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28–29)

Ahdistuksen keskellä voi kuitenkin mieleen nousta sinnikäs kysymys: Kiinnostaako Jumalaatodella palanko loppuun? Merkitseekö hänelle mitään, saanko lepoa riittävästi?

Jo kymmenessä käskyssä Jumala korostaa lepopäivän tärkeyttä. Hän itsekin vietti lepopäivän. Psalmi 23 kuvaa hyvin Herran tahtoa meitä kohtaan: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.” (Ps. 23:1–3)

Joka päivä meilläkin on rukouksen avulla mahdollisuus antaa taakkojen kantajalle päivän kuormamme. Jumala hoitaa jokaisen sielua, siihen meillä jokaisella on Hänen lapsinaan oikeus.




Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


1 Saukkonen, Sakari (2009): ”Opintojen kesto ja valmistumisajat korkeakoulutuksessa” Peda.net Verkkojulkaisuhttp://bit.ly/1nSDaTI.

2 Kunttu, Kristina & Pesonen, Tommi (2012): Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön tutkimuksia 47, http://bit.ly/1wWxqPz.

3 Nykyisin 23,6 op (2013), ks. Aalto-yliopisto (2014): ”Paljonko on sopiva määrä opintoja”, Aalto Into,http://bit.ly/1lnN7qI.