... ja kiertääkö Aurinko Maata?

OTTO PELLINEN – 3.9.2013

Tämä teksti liittyy artikkeliin Näin Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä

HISTORIALLISTEN KERTOMUSTEN sovittaminen jumalallisen ilmoituksen muottiin ei ole yhtä suoraviivaista kuin opetusta sisältävien kirjeiden. Asiaa lähestytäänkin usein miettimällä, minkälaista olisi täydellinen historiankirjoitus. Jos siis Jumalan ilmoituksessa on tekstiä menneisyyden tapahtumista, oletamme sen olevan perusluonteeltaan samanlaista kuin lukemamme uutistekstit tai historiankirjat, tosin kaikkitietävän olennon tuottamana.

Alkuperäisellä kirjoittajalla on kuitenkin voinut olla hyvinkin erilainen käsitys esimerkiksi siitä, minkä takia historiallista tekstiä tuotetaan, mikä tapahtuneessa on kiinnostavaa ja missä kohdissa voi huoletta vetää mutkia suoriksi. Monissa kulttuureissa asioita ymmärretään ja muistetaan kertomusten kautta, eikä näissä kertomuksissa pyritäkään yksityiskohtaiseen historialliseen tarkkuuteen.

Tähän liittyvä tulkinnallinen virhe voidaan nähdä jo uskonpuhdistuksen ajan kiistassa maakeskeisestä maailmankuvasta. Raamatuntutkijat kuvittelivat, että kertomuksessa Joosuan pitkästä päivästä olisi jotenkin itsestään selvästi tärkeää pitäytyä tarkoissa ilmauksissa luontoa koskevissa yksityiskohdissa. Lisäksi taivaankappaleiden liikkeet olivat yksi silloisten tutkijoiden lempiaiheista, joten oli helppo olettaa, että myös Raamatun kirjoittajilla (tai vähintään inspiroijalla) olisi tämä kysymys ollut suunnilleen päällimmäisenä mielessä.

Kun siis Luther puhuu aurinkokeskeistä tulkintaa vastaan, hän vetoaa Jumalan erehtymättömään ilmoitukseen Raamatussa: ”uskon Pyhiin Kirjoituksiin, sillä Joosua käski aurinkoa olemaan paikoillaan, eikä maata.” [1]

Ongelmana tässä ei lopulta ollut se, että Kopernikuksen teoria olisi pakottanut kristityt lukemaan Raamattuun jotain mitä siellä ei ole, vaan juuri päinvastoin: Luther luki aikalaistensa tavoin Raamattuun jotain mitä siellä ei ole, nimittäin aurinkokunnan dynamiikkaa koskevan kannanoton. Hänen tulkintansa perustuikin siihen, että hänen oli ollut niin helppo lukea Raamattuaan vallitsevan Ptolemaioksen tähtitieteen valossa.

NE KOHDAT, JOISSA RAAMATTU näyttää opettavan auringon kiertävän maata, käyttävät kuitenkin luonnollista arkikieltä ottamatta mitenkään kantaa tällaiseen kysymykseen. Mekin voimme arjessa sanoa auringon nousevan, vaikka tiedämmekin maan kiertävän aurinkoa.

Olisi sen sijaan kömpelöä sanoa maan pyörimisliikkeen aiheuttaneen aamulla sen, että auringonvalo osuu omaan sijaintiimme. Kukaan ei puhu näin, jos tarkoituksena ei ole vääntää rautalankaa maan liikkeestä auringon ja oman akselinsa ympäri. Mikään ei anna ymmärtää, että Raamatun kirjoittajilla olisi ollut tällainen pyrkimys.

Varmasti Luther pyrki vilpittömästi olemaan raamatullinen ja uskollinen Jumalan ilmoitukselle, mutta tosiasiassa hän olikin uskollinen tulkintaansa ohjaaville oletuksille. Jokainen raamatunlukija lukee toisinaan Raamattuun jotakin sellaista, mitä siellä ei ole.

Kun Raamatun tekstiä luetaan täydellisenä modernina historiankirjoituksena, tekstiin luetaan todennäköisesti jotakin, mitä sinne ei ole tarkoitettu. Nykyaikaisiin kirjoitustapoihin tottuminen vaikuttaa siis meihin niin, että voimme täysin huomaamattamme tehdä tekstin luonteesta oletuksia, jotka ovat vieraita alkuperäiselle kirjoittajalle.


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet

 [1]Lutherin Pöytäpuheista. Ks. tarkemmin Nordlind (1953): ”Copernicus and Luther: A Critical Study”, Isis 44, s. 273-276.