Nämä kohdat eivät kuulu Raamattuun


Tämä teksti liittyy artikkeliin Onko Raamattu muuttumaton?

VANHOJEN KÄSIKIRJOITUSTEN tutkiminen on vahvistanut Uuden Testamentin sisällön pysyneen merkityksen ja pääosin myös sanojen tasolla ennallaan vähintäänkin viimeiset 1800 vuotta (ks. artikkeli Onko Raamattu muuttumaton?). Muutamia muutoksia nykyaikaisiin Raamattuihin tekstikritiikki on silti tuonut.

Suuria eroavaisuuksia on kaksi, kertomus aviorikoksesta tavatusta naisesta (Joh. 7:53–8:11) ja Markuksen evankeliumin loppu (16:9–20). Uusissa käännöksissä ne on sijoitettu yleensä hakasulkeisiin, mutta harva lukija ymmärtää tuon pienen merkinnän tarkoittavan, että nämä katkelmat eivät todellisuudessa kuuluisi Raamattuun lainkaan [1].

KERTOMUS AVIORIKOKSESTA tavatusta naisesta on suosittu kohta niin konservatiivien kuin liberaalien keskuudessa – onhan se tunteisiin vetoava ja ajatuksia herättävä. Yhtä lailla konservatiivi- kuin liberaalitutkijat ovat kuitenkin varmoja, että se ei ole alun perin kuulunut Johanneksen evankeliumiin.

Jakso puuttuu kokonaan tärkeistä varhaisista käsikirjoituksista, ja ylipäätään nemmistöstä kreikankielisiä Raamattuja aina 800-luvulle asti [2]. Vanhin käsikirjoitus, josta se löytyy, on 400-luvulta, sitä seuraavat 600-luvulta ja myöhemmin [3]. Osassa niistäkin käsikirjoituksista, joihin kertomus sisältyy, kopioija on merkinnyt marginaaliin sen olevan aitoudeltaan kyseenalainen [4].

Yksikään kreikankielinen (eli itäisen kirkon) kristillinen opettaja ei kommentoi tarinaa Johanneksen evankeliumin osana ennen 1100-luvun Euthymios Zigabenosta, joka mainitsee, ettei se sisälly parhaisiin käsikirjoituksiin [5].

Kaiken huippuna osassa käsikirjoituksista kertomus on sijoitettu johonkin muuhun kohtaan evankeliumia, joskus jopa Luukkaan puolelle! [6] Kohdan kirjoitustyylissä on Johannekselle epätyypillisiä piirteitä (joskin myös tyypillisiä), ja evankeliumin tarina etenee luontevasti ilman sitä[7].

Toisaalta kertomus on hyvin vanha: 400-luvun alussa Hieronymus sisällytti sen latinankieliseen käännökseensä Vulgataan ja Augustinus piti sitä Johanneksen kirjoittamana. 300-luvullaDidymos Sokea ja Eusebius mainitsevat tarinan. Eusebiuksen mukaan se löytyy jo 100-luvun alussa eläneen Papiaan teoksista. [8]

Mikä selittäisi yllä selostetut tosiasiat? Periaatteessa olisi mahdollista, että tarina olisi poistettu evankeliumista, koska se olisi joidenkuiden mielestä rapauttanut moraalia – Jeesushan ei rankaise avionrikkojanaista.

Tätä spekulaatiota vastaan sotii kuitenkin moni asia. Ensiksikin, yleisesti ottaen kirjurit historian kuluessa ennemmin lisäsivät kuin poistivat tekstiä – ja tämä tarina puuttuu juuri varhaisten vuosisatojen Raamatuista. Toiseksi, muiden vastaavien kohtien (erityisesti Luuk. 7:36– 50) peukaloinnista ei ole näyttöä. Lisäksi tällä teorialla on vaikea selittää, miksi tarina on päätynyt niin moniin eri paikkoihin evankeliumeissa.

Ratkaisevin ongelma on kuitenkin se, että teoria ei selitä, miksi jakeet 7:53–8:2 olisi poistettu. Ne eivät sisällä mitään kiistanalaista, vaan antavat lisätietoa siitä, missä seuraava keskustelu tapahtuu.

Niinpä se, että kohta on myöhempi lisäys, on luonnollisin selitys. Vain hyvin harvat tutkijat pitkään aikaan ovat pitäneet kertomusta alkuperäisenä. Tarina voi olla historiallisesti tosi tai ei[9], mutta Johanneksen evankeliumiin se ei ole alun perin kuulunut.

MARKUKSEN EVANKELIUMIN loppu (jakeet 16:9–20) on Raamattuun kuulumattomista kohdista toinen.

Sen epäaitouden puolesta todistavat varhaisimmat käsikirjoitukset, joista katkelma puuttuu. Toisen ongelman muodostaa sisältö. Jae 16:9 näyttää melko epäluontevalta jatkolta edelliselle jakeelle, ja Maria Magdalena esitellään siinä yllättäen uudestaan. Kaiken lisäksi Markuksen evankeliumille on olemassa myös toinen, lyhyempi lopetus, joka löytyy osasta käsikirjoituksia![10]

Eri versioiden synty on luonnollista, koska edellinen jae, 16:8, on yksinään äärimmäisen töksähtävä lopetus (...sillä he pelkäsivät.”).

Koska nykyään tunnettu jatko käytännössä varmasti ei ole aito, vaihtoehtoja on kaksi: Tutkijoiden enemmistö arvelee Markuksen todella halunneen lopettaa evankeliuminsa töksähtäen. Itse kallistuisin varovasti sille kannalle, että alkuperäinen loppu on hävinnyt [11].

MUITA ONGELMIA, jotka koskevat yhtä pitkiä tekstijaksoja, ei ole kuin yksi: Roomalaiskirjeen kahden viimeisen luvun sisällön järjestys vaihtelee eri käsikirjoituksissa. Joistakin varhaisista käännöksistä ne jopa puuttuvat, mutta ne ovat kuitenkin todennäköisesti kokonaan alkuperäisiä. [12]

Loput erot ovat korkeintaan parin jakeen pituisia. Lyhyitä kohtia, jotka eivät ole kuuluneet UT:n alkuperäisiin kirjoihin, ovat muun muassa Luuk. 22:43-44 (hiki kuin veripisarat), osa Joh. 5:3–4:ää (veden parantava kuohunta), Ap.t. 8:37 (”Jos koko sydämestäsi uskot”) sekä osa jakeista1.Joh. 5:7–8 (ks. alaviite) [13].

Poistojen ja lisäysten lisäksi on tietenkin myös muita muutoksia. Seuraavat esimerkit ovat eroista suurimmasta päästä: Mark. 1:41 (Jeesus vihastui vai sääli?), Joh. 1:18 (”Ainoa Jumala” vai ”Ainoa Poika”?), 1.Tess. 2:7 (”olimme lempeitä” vai ”olimme vauvoja”?)  (”Hän ilmestyi” vai ”Jumala ilmestyi”?) [14].

Valtaosin muut virheet ovat merkityksettömiä tässä esitettyihin nähden. Yksikään tunnettu variantti ei uhkaa mitään keskeistä kristinuskon oppia – kuten jopa kriitikko Ehrman myöntää[15]

 


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


 [1]Näin siis, jos tekstin alkuperäisyyttä pitää sen kanonisuuden välttämättömänä ehtona (kuten minusta olisi luonnollista). Esim. katoliset suhtautuvat Raamattuun toisin: kirkon tekemä valinta on alkuperäisyyttä merkittävämpi. Ks. Brown (1997): An Introduction to the New Testament, s. 52–53.

 [2]Wallace (2008): ”My Favorite Passage that\'s Not in the Bible”, http://bit.ly/gF3216

 [3]400-luvulta käsikirjoitus D. Ks. Keith (2008): ”Recent and Previous Research on the Pericope Adulterae”, Currents in Biblical Research 6, s. 377–404 (jatkossa RPA), s. 379, doi:10.1177/1476993X07084793

 [4]Mm. käsikirjoitukset E, S, Λ ja Π. Ks. Aland et. al. (toim.) (1983): The Greek New Testament, 3. korjattu laitos, United Bible Societies, s. 355.

 [5]Metzger (1994): a Textual Commentary to the Greek New Testament (jatkossa TCGNT), s. 188.

 [6]Luuk. 21:38 jälkeen; vaihtoehtoisia sijoitteluja on jopa 10 erilaista, ks. RPA, s. 379.

 [7]RPA, s. 379–384.

 [8]RPA, s. 383, 385, 387.

 [9]Luultavasti enemmistö tutkijoista pitää kertomusta historiallisena, mutta esim. Wallace kannattaa Ehrmanin teoriaa yhteen sulautuneista kertomuksista, ks. Ehrman (1988): ”Jesus and the Adulteress”, New Testament Studies 34.1, s. 24–44, doi:10.1017/S0028688500022189

 [10]Lopetus puuttuu käsikirjoituksista א ja B. Lisäksi Eusebius (k. 339) ja Hieronymus (k. 420) mainitsevat sen puuttuneen heidän aikanaan lähes kaikista käsikirjoituksista. Lopetus on kuitenkin syntynyt jo varhain, koska 100-luvun lopun Irenaeus ja Tatianos tuntevat sen. Ks. TCGNT, s. 102–106, sekä Metzger & Ehrman (2005): The Text of the New Testament (jatkossa TNT), s. 322–327.

 [11]Häviämisen kannalla ovat mm. Metzger: TNT, s. 326, ja Wright (2003): The Resurrection of the Son of God, s. 619–620.

 [12]TCGNT, s. 470–473.

 [13]Ei-alkuperäinen katkelma Biblia 1776:n mukaan: ”kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yhdessä ovat”. TCGNT, s.151, 179, 315, 647–649.

 [14]Ks. TCGNT, s. 65, 169–170, 561–562, 573–574. Vaihtoehtoparista sijoitin ensimmäiseksi sen, jota itse pidän todennäköisempänä.

 [15]Wallace (2011): ”Lost in Transmission” teoksessa Wallace (toim.) (2011): Revisiting the Corruption of the New Testament, s. 54–55.