Euroopan liberaalit erehtyivät: Obama ei ollutkaan niin hyvä tyyppi kuin piti

Yksi tärkeimmistä syistä Barack Obaman suosioon Euroopassa on hänen Bushia liberaalimpi uskonnollinen kantansa. Muilta osin eurooppalaiset liberaalit ovat saaneet pettyä: käsitys Obamasta Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muuttajana on vailla pohjaa.

KYLMÄ, ETÄINEN JA ÄLYKÄS. Kun toimittaja James Fallows pyysi Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puoluetovereita kuvailemaan istuvaa presidenttiä, suurin osa heistä vastasi edellä mainitun kaltaisin sanoin. [1]

Demokraattipoliitikkojen mukaan Obama on tunteiden tasolla hyvin etäinen kaikkia muita paitsi kaikkein läheisimpiä ja pitkäaikaisimpia ystäviään kohtaan. Silti hän ei ole tyly.

Paitsi ulkopoliittisia vihollisiaan kohtaan.

Obaman hiljainen sodankäynti

Autopommi tappoi iranilaisen ydinfyysikon Teheranissa tämän vuoden alussa. Moottoripyörällä liikkunut henkilö kiinnitti magneetilla varustetun pommin kohteena olleen Mostafa Ahmadi-Roshanin auton kylkeen keskellä kirkasta päivää. [2]

Tapauksesta on syytetty ensin Israelia ja myöhemmin Yhdysvaltoja. On kohtalaisen epätodennäköistä, että murhan takaa löytyy paikallinen moottoripyöräkerho, joten kaksi aiemmin mainittua valtiota ovat järkeenkäypiä vaihtoehtoja.

Salamurha ei ollut ensimmäinen laatuaan, sillä Iranin ydinohjelman ja puolustusvoimien avainhahmoja on poistunut muonavahvuudesta hämärissä olosuhteissa aiemminkin. Viimeksi marraskuussa 2011 sotilastukikohdassa sattunut räjähdys tappoi ohjusinsinööri, kenraalimajuriHassan Moghaddamin [3]. Varmaa tietoa iskujen tekijöistä saadaan tuskin koskaan.

Poliitikkojen näkökulmasta onkin tärkeintä peittää jäljet mahdollisimman huolellisesti. Obama tietää tämän. Jotkut yhdysvaltalaistutkijat ovatkin alkaneet puhua Obaman hiljaisesta sodankäynnistä[4]

Keskustelu salamurhista kansainvälisen politiikan käytäntönä on vähäistä. Koko aihe on ymmärrettävän kiusallinen ja vaikea. Yhdysvaltojen sotilasdoktriini kieltää vastapuolen poliitikkojen eliminoimisen täsmäiskuilla, paitsi niissä tapauksissa, joissa valtaapitävien kuolematovat välttämättömiä vihollisen alistumisen kannalta [5].

Vaikka salamurhien ja täsmäiskujen kohteena on ollut lähes aina muita kuin poliitikkoja, ne ovat saaneet osakseen kritiikkiä – erityisesti Euroopassa. Kun tieto Osama bin Ladenin kohtalosta saavutti tiedotusvälineet, akateemikot riensivät HS-raatia myöten [6] heristämään kilpaa sormeaan Yhdysvalloille.

Obama käy ulkopoliittista peliään huomattavan paljon ”näkymättömän” ja ”hiljaisen” alueen rajamailla. Toiminta näillä sektoreilla on kasvotonta, joten kritiikkiäkin on vaikeampi esittää. Yksi esimerkki tästä on Pakistanin ilmatilassa jo pitkään käyty sota miehittämättömien lentokoneiden (engl. drone) avulla [7]. Toisena esimerkkinä toimivat vastapelureiden avainhenkilöille sattuvat ”tapaturmat”.

Onkin hämmentävää lukea spekulaatiota siitä, milloin Israel tai Yhdysvallat hyökkää Iraniin, koska sota näiden valtioiden välillä on jatkunut jo hyvän aikaa. Stuxnet-haittaohjelma ja jatkuvat kyberiskut ovat selkeitä merkkejä tästä. Tai se, kun joku kuolee jossain yllättäen.

Räjähdys iranilaisen ydinfyysikon autossa on Obaman näkymätöntä ulkopolitiikkaa parhaimmillaan.

Muutokset ulkopolitiikassa vähäisiä

Edellä mainittujen kaltaiset operaatiot ovat saaneet sinisilmin Obaman puolesta liputtaneet eurooppalaiset miettimään itsekseen, oliko Obama sittenkään sitä, mitä he halusivat.

Tutkija Alexandra Homolar-Riechmann esitti heti Obaman kauden alussa vuonna 2009, että toiveet Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muotoutumisesta uudelleen olivat heikolla pohjalla. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että neokonservatiivinen perinne elää niin vahvasti Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. [8]

Jotain tästä perinteestä kertoo se, että American Enterprise Instituten tutkija John Fortierinmukaan Obaman harjoittama ulkopolitiikka on ollut republikaaneilta kysyttäessä valtavasti suositumpaa kuin sisäpolitiikka läpi presidenttikauden [9].

Silti jos Yhdysvaltojen vuoden 2008 presidentinvaalit olisi ratkaistu Euroopassa, Obaman vastaehdokas John McCain olisi saanut osakseen vähemmän sympatiaa kuin Päivi RäsänenDTM:ssä [10]. Tuolloin suurin syy Obaman vanhan mantereen suosioon vaikutti olevan lähinnä se, ettei hän ollut George W. Bush. Sama idea näytti kummittelevan rauhanpalkinnon luovuttamisen takana vuonna 2009.

Obamalla on syynsä tukea perinteistä neorealistista ulkopolitiikkaa.

Ensinnäkin presidentinvaalit ratkaistaan keskustassa. Maltilliselle republikaanille Obaman ulkopolitiikka voi olla yksi syy vaihtaa äänestyskäyttäytymistä.

Toiseksi republikaanien miellyttäminen sisäpoliittisesti on huomattavasti hankalampaa. Ulkopolitiikassa vallitsevaa tietynasteista konsensusta kannattaa hyödyntää, koska sisäpolitiikassa yhteiset sävelet ovat kauempana.

Kolmanneksi pitää muistaa, että sisäpoliittisen linjansa avulla Obama varmistaa demokraatteihin kallistuvan keskustan äänet. Heille neorealistinen ulkopolitiikka ei ole este äänestää istuvaa presidenttiä, koska republikaanit tuskin tarjoavat parempia ulkopoliittisia vaihtoehtoja.

Kritiikkiä, anyone?

On hämmästyttävää, kuinka vähän Obaman harjoittama ulkopolitiikka on kohdannut kritiikkiä verrattuna Bushin käytäntöihin, vaikka lopputuote on ollut molemmissa hyvin samansuuntainen.

Mistä tämä kaikki sitten johtuu? Ensimmäinen ilmeinen syy on se, että Obama ihan oikeasti käyttää samojen tavoitteiden saavuttamiseen erilaisia keinoja kuin edeltäjänsä.

Siinä missä George W. rynni ovet paukkuen Irakiin, Obama odotti rauhassa Libyan kanssa. Euroopan valtiot saivat ensin rellestää innosta piukeina, kunnes ne huomasivat, ettei hommasta tule mitään ilman Yhdysvaltojen tukea. Obama toimi kuin isä, joka antoi lapsen ensin kokeilla jämäkän kotioven avaamista, mutta oli valmis auttamaan, kun ovi ei auennut. Bush sen sijaan ei paljon muiden hyväksyntää kysellyt.

Erityisen mielenkiintoista on se, kuinka Bush nähdään sotaisana raakalaisena verrattuna rauhanmies Obamaan. Istuvan presidentin toimet Afganistanissa on onnistuttu brändäämään ällistyttävällä taidolla lähes kehitysapua vastaavaksi pehmeäksi rauhantyöksi.

Fakta on se, että Bushin kahdeksan vuotta Afganistanissa toivat mukanaan 1 240 menehtynyttäyhdysvaltalaissotilasta. Niinä kolmena vuotena, joina Obama on ollut vallassa, kotiin on lähetetty 1 798 tähtiin ja raitoihin verhottua arkkua. [11]

Ydinaseriisunnan ulottuvuus

Toinen syy Obaman suosion jatkumiseen voi olla hänen kantansa ydinaseriisuntaan. Kun Obama julisti Prahassa huhtikuussa 2009, että Yhdysvallat ottaa johtavan roolin ydinaseriisunnassa [12], kaikki nyökyttelivät haltioissaan.

Ydinaseriisunnan asema ulkopolitiikan kärkiteemana on ymmärrettävää. Peliteoreettisesti ajateltuna Obaman kannattaa puolustaa ydinaseriisuntaa kaikissa olosuhteissa.

Jos ydinaseriisunta toteutuisi, Yhdysvallat olisi ydinaseettomassa maailmassa voimakkain sotilaallinen toimija. Sen konventionaaliset asevoimat olisivat täysin ylivoimaiset verrattuna muihin valtioihin. Samalla Obama ansaitsisi juhlitun sankarin aseman.

Jos ydinaseriisunta ei toteutuisi, asiat eivät muuttuisi. Yhdysvallat olisi edelleen voimakas toimija ja Obama arvostettu idealisti.

Jos ydinaseet leviäisivät ei-toivottujen tahojen kuten Iranin tai terroristien haltuun, Obama voisi aina muistuttaa omasta ydinaseriisuntaa tukevasta kannastaan.

Jostain syystä Obamaa tukenut eurooppalainen älymystö ei antanut näiden näkökulmien vaivata itseään. Vaikuttaa siltä, että se näki ja kuuli Prahan keväässä 2009 sitä, mitä se halusi nähdä ja kuulla: poliittisen messiaan, joka puhdistautuu edeltäjänsä synneistä.

Messias Obama

Nimenomaan Obaman hahmoon liittynyt messiaanisuus selittää hänen suosiotaan enemmän kuin kohteliaammat metodit ulkopolitiikassa. Ennen vuoden 2008 vaaleja ihmiset oli vallannut ajatus, että olosuhteet, jotka olivat syntyneet Bushin aikakaudella, oli korvattava järkiperäisemmällä mallilla.

Tilanne, jossa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa johti konservatiivinen kristitty, ei miellyttänyt yhtäältä uskontoon nuivasti suhtautuvia ihmisiä, eikä toisaalta liberaalimpia kristittyjä.

Uskontokriittisen poliittisen messianismin juuret ovat 1700-luvulla syntyneessä, valistusaatteeseen liittyneessä ajattelussa, jonka mukaan kelvollinen järjestelmä toteutuu, kun yhteiskunnasta on poistettu kaikki sellaiset piirteet, jotka eivät ole järjen ja hyödyn sanelemia. Uskonnon auktoriteetin heikkeneminen vapautti ihmisen omantunnon. Uskonnollinen etiikka piti korvata välittömästi maallisella moraalilla. [13]

Vaikka yhtäläisyysmerkkejä Obaman valinnan ja poliittisen messianismin historiallisen taustan välille ei tietenkään voi vetää, on silti täysin perusteltua olettaa, että maltillisempaa kristinuskoa edustavan Obaman yksi ratkaisevista eduista suhteessa Bushiin oli hänen liberaalimpi uskonnollinen kantansa.

Myös Obaman vaalikampanjan aikainen retoriikka sisälsi runsaasti messiaanisia piirteitä. Toimittaja Charles Krauthammer toteaa hieman kärjistäen, että Obama onnistui kampanjallaan myymään toivoa. [14]

Kampanjan aikana Obaman puheet sisälsivät sellaisia korulauseita kuin ”me olemme tulevaisuuden toivo”, ”me olemme muutos, jota etsimme” ja ”me voimme uudistaa tämän maailman sellaiseksi, kuin sen pitää olla” [14].

”[Meistä voi tulla] hymni, joka parantaa tämän kansan, korjaa tämän maailman ja tekee tästä ajasta erilaisen kuin mikään muu aika”, Obama julisti 2008 esivaalien aikaan [14].

Obaman käyttämä retoriikka onkin yksi tulevien Yhdysvaltojen presidentinvaalien mielenkiintoisimmista seikoista. Kysymys kuuluu, onnistuuko Obama vakuuttamaan äänestäjänsä uudelleen messiaanisella retoriikalla, jota hän ei ole ainakaan tähän asti todellisuudessa lunastanut.

 

Kirjoittaja opiskelee kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa. Kirjoittaja on julkaissut aiemmin lyhyemmän tekstin samasta aiheesta Uuden Suomen Puheenvuorossa 19.1.2012.


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


 1Fallows, J.; The Atlantic, maaliskuu 2012. http://bit.ly/zDDx5A

 2BBC 11.1.2012. http://bbc.in/z5a7sB

 3Borger, J.; Dehghan, S. K.; The Guardian 14.11.2011. http://bit.ly/vqKTcL

 4Esimerkiksi: Donnelly, T.; The Weekly Standard 30.1.2012. http://bit.ly/K9UGhU

 5Rubin, M.; National Review 28.8.2006. http://bit.ly/vef9gc

 6Räikkä, J.; HS 6.5.2011. http://bit.ly/j02D9G

 7Ks. esim. lähdeviitteet Wikipedia-artikkelissa ”Drone attacks in Pakistan”. http://bit.ly/KFUECr

 8Homolar-Riechmann, A.; Contemporary Politics 15, 179, 2009. doi:10.1080/13569770902858111

 9Fortier, J. Luento Suomen puolustusministeriössä 2010.

 10Konkreettisista prosenttiluvuista ks. esim. seuraava kyselytutkimus (Gallup World 28.8.2008). Länsi-Euroopan maissa Obama sai 78–94 % kannatuksen (ei osaa sanoa -äänet jätetty tässä laskussa huomiotta).http://bit.ly/oBW1YH

 11iCasualties: Operation Enduring Freedom. http://bit.ly/2kGmzQ

 12Traynor, I.; Wintour, P.; The Guardian 4.4.2009. http://bit.ly/k9lQL

 13Talmon, J. L.; ”Totalitaarinen demokratia”. Otava 1973. ss. 21–46.

 14Krauthammer, C.; The Washington Post 15.2.2008. http://bit.ly/KWtzs3

Linkit tarkistettu 20.8.2012.