Onko Raamattu muuttumaton?

Onko meidän Raamattumme samanlainen kuin ensimmäisten vuosisatojen kristityillä? Onko se, mitä meillä on nyt, se, mitä Paavali ja muut apostolit aikanaan kirjoittivat?

Nämä kysymykset kiinnostavat toisaalta konservatiivikristittyjä, jotka tahtovat puolustaa Raamatun erehtymättömyyttä ja auktoriteettia, ja toisaalta ateisteja ja muita kriitikoita, jotka pyrkivät osoittamaan, ettei Raamattuun voi luottaa.

rew

Kysymyksiä voisi lähestyä monesta näkökulmasta. Yksi oleellinen olisi Raamattuun kuuluvien kirjojen määritteleminen (ks. alaotsikko Raamatun kaanon).

Tämä artikkeli kuitenkin keskittyy toiseen, vähintään yhtä tärkeään asiaan: Raamatun ja erityisesti Uuden Testamentin (UT) sisältöön. Kirjojen samoina pysyneet nimet eivät paljoa paina, jos niiden sisältö ei ole säilynyt.

Onko Raamattu siis pysynyt kirjaimelleen alkuperäisessä muodossa, kuten osa kristityistä väittää? Vai onko sitä kenties muutettu aina tarpeen mukaan vuosituhansien varrella, kuten osa ateisteista esittää?

Vastaus riippuu määritelmästä. Mitä tarkoitamme muuttamisella tai ennallaan pysymisellä?

Jos vaadimme, että Raamatun tekstin täytyy olla kirjain kirjaimelta samanlainen kuin kirjoitushetkellä, on pakko vastata: ei. On täysin varmaa, että sisältö ei ole enää täsmälleen sama.

Raamattu ei ole vain yksi kirja: se ei syntynyt yhdellä kertaa, eivätkä alkuperäiset käsikirjoitukset koskaan olleet keskitetysti yhden tahon hallussa. Uuden Testamentin osalta se koostuu kymmenkunnan kirjoittajan yhteensä 27 kirjasta ja kirjeestä, jotka on kirjoitettu Jeesuksen kuolemaa seuranneen sadan vuoden kuluessa. Kutakin kirjoitusta on luettu ja levitetty aluksi itsenäisenä teoksena.

Merkittävin este tekstin kirjaimelliselle säilymiselle oli teknologian taso. Antiikissa ei ollut kirjapainoja eikä kopiokoneita – paitsi ihmiset. Jokainen kopio tehtiin hitaasti käsin, ja käsin kopiointi johtaa väistämättä virheisiin (sopii kokeilla). Valtaosa uusista kopioista tehtiin tietenkin jo pian kopioista, kopion kopioista, ja niin edelleen, joten virheet kasautuivat.

Virheitä yritettiin tietenkin myös korjata, mutta koska alkuperäinen käsikirjoitus oli vain harvojen nähtävissä, korjausyritykset eivät aina johtaneet lähemmäs alkuperäistä tekstiä. Joskus kopioijat muuttivat tekstiä myös tarkoituksella vaihtelevista syistä, esimerkiksi korvatakseen arkaaisia sanoja paremmin ymmärrettävillä synonyymeillä.

Tilanne jatkui tällaisena puolitoista tuhatta vuotta. Ensimmäinen painettu Raamattu ilmestyi 1455. Sen myötä ensimmäistä kertaa historiassa kahdella ihmisellä saattoi olla edessään pilkulleen sama Raamatun teksti. Aina ennen kopiot olivat keskenään enemmän tai vähemmän erilaisia.

Nykyiset Raamatun käännökset perustuvat tekstikritiikiksi kutsutun tieteenalan tutkijoiden tekemiin tekstilaitoksiin, joissa on pyritty päättelemään alkuperäinen teksti vertailemalla säilyneitä käsikirjoituksia. [1]

Eroja siis löytyy, mutta kuinka paljon?

Paljon. Niin paljon, että tarkkaa määrää ei tiedetä. Nykyisten arvioiden mukaan näitä eroavaisuuksia tekstissä, eli variantteja, on 200 000 – 400 000: keskimäärin noin kaksi jokaista Uuden Testamentin sanaa kohden [2].

Todennäköisyyslasku on raakaa: Uudessa Testamentissa on noin 7 950 jaetta. Vaikka oikeat sanamuodot olisi päätelty jokaisessa jakeessa oikein 99,9 % todennäköisyydellä, olisi koko UT virheetön vain 0,035 % todennäköisyydellä.

Lisäksi on periaatteessa mahdollista, että jossakin UT:n kohdassa alkuperäinen muoto ei sisälly nykyään tunnettujen muotojen joukkoon [3]. Esimerkiksi tärkeät 300-luvun käsikirjoitukset Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus tulivat tutkijoiden käyttöön vasta 1800-luvulla, mutta ne ovat sen jälkeen vaikuttaneet merkittävästi päätelmään oikeasta lukutavasta.

Vanhassa Testamentissa eroja on suhteessa vähemmän, mutta se johtuu säilyneiden varhaisten käsikirjoitusten pienemmästä määrästä. Lopputulos on siis joka tapauksessa vähemmän luotettava. [4]

Onko aika vaipua epätoivoon? Joidenkuiden mielestä kyllä. Mielipiteitä, joiden mukaan nykyiseen tieteelliseen käsitykseen Raamatun alkutekstistä on mahdotonta luottaa, kuulee kahdesta eri suunnasta: toisaalta äärikonservatiiveilta, toisaalta liberaaleilta.

Äärikonservatiivinen vaihtoehto on väittää erehtymättömäksi juuri sitä käännöstä, johon on itse tottunut. Yhdysvalloissa King James Version (KJV) on saavuttanut eräiden kristittyjen silmissä tämän aseman (ns. KJV Only -liike). Osin samat, osin eri ihmiset puolustavat erehtymättömänä 1500-luvun tieteellistä laitosta nimellä Textus Receptus, tai sitten nk. Bysantin tekstilaitosta.

Nämä filosofiset torjunnat eivät kuitenkaan auta pakenemaan epävarmuuden ongelmaa täysin, kahdesta syystä.

Ensiksikään näiden tekstien sisältö ei ole yksiselitteinen. Nykyään kaupassa myytävät KJV:t eivät ole pilkulleen samanlaisia kuin alkuperäinen laitos. Yksi kappale vuoden 1611 laitosta löytyy nykyään Internetistä skannattuna [5], mutta valitettavasti jo 1611 tehtiin useampi keskenään erilainen painos, joissa on eri virheet.

Bysantin tekstilaitos puolestaan määritetään useimmiten ottamalla enemmistölukutavat keskiaikaisista kopioista. Kaikkia kopioita ei kuitenkaan toistaiseksi käytetä vertailussa, joten tämä teksti voi muuttua tulevaisuudessa. Textus Receptus -versioita taas on olemassa useita sen mukaan, kuka laitoksen toimitti ja minkä vuoden painos valitaan [6].

Lisäksi KJV ei ole Textus Receptuksen suora käännös. Se seuraa kymmenissä kohdissa Textus Receptuksen sijasta latinankielistä Vulgataa [7] – KJV Only -liikkeen vihaaman katolisen kirkon virallista Raamattua!

Toiseksi, eikö yhden tällaisen version valitseminen ole täysin mielivaltaista? Hylätään uudet kriittiset tekstit – valitaan jokin vanha!

Täyteen epätoivoon on vaipunut osa tekstikritiikin tutkijoista. Bart Ehrman, Eldon J. Epp ja D. C. Parker ovat sitä mieltä, että Uuden Testamentin kirjojen alkuperäistä sisältöä ei voi enää tietää [8]. Heistä kuuluisin on myös populaarikirjoja aiheesta kirjoittanut Ehrman.

Ehrman kääntyi nuorena konservatiivikristityksi ja Raamatun sanatarkan jumalallisen inspiraation kannattajaksi. Hän hakeutui tekstikritiikin tutkijaksi, jotta voisi tietää varmasti, sana sanalta mitä Raamatussa todella sanotaan.

Mutta varianttien suunnaton määrä murskasi toiveen täydestä varmuudesta, ja sen mukana uskon. Ehrman kääntyi ajan myötä taas, tällä kertaa ”onnelliseksi agnostikoksi”. [9]

Hänen mukaansa huolestuttavaa ei ole Uuden Testamentin käsikirjoitusten määrä, vaan niiden myöhäinen ikä ja niiden väliset eroavaisuudet. UT:n kirjat ovat valmistuneet viimeistään 100-luvun alussa, mutta varhaisimmat säilyneet kopiot on ajoitettu pääosin vasta vuoden 200 jälkeiselle ajalle [10].

”Jos meillä on hyvin vähän – ei juuri yhtään – varhaisia kopioita, kuinka voimme tietää, ettei tekstiä muutettu merkittävästi [jo] ennen kuin Uutta Testamenttia alettiin jäljentää suurissa määrin?” [11]

Ehrmanin mielestä niin Uuden Testamentin kirjojen kuin käytännössä kaikkien muidenkin antiikin teosten teksti on hyvin periaatteellisella tavalla tutkijan ulottumattomissa, koska alkuperäiskappaleita ei ole säilynyt. Siispä: ”Mitä merkitystä on sanoa, että Jumala on inspiroinut [alku]tekstin sanat, jos meillä ei niitä sanoja ole?” [12]

Jos kerran ammattilaisetkin päätyvät tällaisiin päätelmiin, olisiko rivikristitynkin jo aika heittää pyyhe kehään?

Ei. Ehrman ja kumppanit ovat toki alansa ammattilaisia, mutta skepsismi historiantutkimuksen mahdollisuuksien suhteen on filosofinen lähtöoletus, ei tutkimustulos. Toiset saman alan tutkijat – Holmes, Hurtado, Metzger, Wallace – ovat eri mieltä [13]. Ainakin minä pidän tätä perinteisempää näkökulmaa myös perustellumpana.

Ensiksikin myös Ehrman myöntää, että Uuden Testamentin kirjat ovat käsikirjoitusten puolesta parhaiten säilyneet antiikin kirjalliset teokset. Niinpä Ehrman on johdonmukaisesti sitä mieltä, että Platonin ja muiden antiikin kirjoittajien kirjoitukset eivät ole tavoitettavissamme sitäkään vähää kuin UT [12].

Toiseksi Ehrman korostaa itsekin, että valtaosa tekstin eroista ei vaikuta mihinkään, vaikka variantteja onkin satoja tuhansia. Erot ovat mitättömiä kirjoitusvirheitä ja muita selviä tapauksia. Hänen mukaansa varhaisin saavutettavissa oleva UT:n teksti on käytännössä jo saavutettu, ehkä hienosäätöä lukuunottamatta. [14]

Ehrmanin epäily lepääkin sen varassa mitä emme tiedä: alkuperäiskappaleiden puuttuessa varmuus tekstistä ei ole täydellinen. Säilyneet käsikirjoitukset voivat valtaosin todistaa vain tekstin tilasta noin vuonna 200, ja sitä ennenhän olisi voinut käydä aivan mitä tahansa!

Jos sen sijaan katsotaan sitä minkä tiedämme, UT:n kirjoitukset ovat säilyneet hyvin. Varianttien määrä on toki valtava, mutta se johtuu käsikirjoitusten suuresta määrästä.

Käsikirjoituksia tunnetaan kreikaksi noin 5 700 ja käännöksinä luokassa 20 000, joten jo kunkin käsikirjoituksen muutamat ainutkertaiset virheet muodostavat niistä suuren osan.

Pyhän Katariinan luostari Pyhän Katariinan luostarista Siinainvuorella on löydetty Codex Sinaiticus, vanhin kokonainen UT:n käsikirjoitus.

Käsikirjoitusten määrässä UT onkin omassa luokassaan; tyypillisestä antiikin teoksesta niitä on säilynyt vain parikymmentä. Lisäksi osa UT:n käsikirjoituksista on melko varhaisia, kun usein antiikin kirjoittajien varhaisimmat säilyneet kopiot ovat keskiajalta. [15]

Varianteista suurin osa on kirjoitusvirheitä. Seuraavaksi suurin osa on sanajärjestyksen vaihtoja, synonyymejä, prepositioiden lisäyksiä ja muita niin pieniä muutoksia, että niitä on vaikea esittää käännöksessä.

Suuruudessa kolmas ryhmä koostuu sellaisista varianteista, jotka kyllä muuttaisivat merkitystä, mutta joiden tuki käsikirjoituksissa on niin heikko, ettei voida ajatella, että ne edustaisivat alkutekstiä.

Jäljelle jäävä ryhmä – variantit jotka sekä ovat uskottavia että muuttavat merkitystä edes vähän – muodostaa vain 1 % kaikista varianteista, siis joitakin tuhansia. Suurimmassa osassa niistäkin tutkijoilla on vahva konsensus alkuperäisestä tekstistä. [16]

K. Martin Heide on verrannut varhaisimpien käsikirjoitusten ja myöhäisen Bysantin tekstin eroja. Kun puhtaat oikeinkirjoituserot jätetään huomiotta, näillä tuhat vuotta toisistaan eroavilla teksteillä on sanatarkasti yhteistä yli 90 % – ja se vajaa 10 % koostuu pääosin pienistä eroista, jotka eivät muuta tekstin merkitystä. [17]

Harvat 100-luvulta säilyneet käsikirjoituksen palat eivät poikkea oleellisesti myöhemmistä [18].

Ainahan ilman todisteita voi spekuloida, mutta minusta olisi luontevampaa päätellä edellisestä, että erot eivät ole todennäköisesti olleet paljon suurempia aiemminkaan.

Liika fanaattisuus alkutekstin ja käännösten sanatarkasta erehtymättömyydestä johtaa ei-toivottuihin tuloksiin. Ehrmanin se sai luopumaan uskostaan, jotkut toiset taas puolustamaan jotakin tiettyä myöhäistä tekstiä todisteista välittämättä.

Monet pikkumaiset väittelyt ainoasta oikeasta käännöksestä lähtevät samasta motiivista: liiallisesta pyrkimyksestä varmuuteen. Tätä varmuutta vielä pönkitetään kyseenalaisilla tulkinnoilla monista Raamatun kohdista. [19]

Jos vaadimme, että Raamattua voi kutsua Jumalan sanaksi vain silloin, kun se on kirjain kirjaimelta täsmällisessä muodossa, tuomitsemme kristikunnan historian valtaenemmistön Raamatut kelvottomiksi. Kristityt pärjäsivät puolitoista vuosituhatta käsin kopioitujen, aina toisistaan hieman poikkeavien Raamattujen kanssa.

Myös varhaisten vuosisatojen kristityt vertailivat käsikirjoituksia ja vetosivat niihin tekstimuotoihin, joita pitivät todennäköisimmin alkuperäisinä [20]. Alammeko me, joilla on paljon paremmat välineet alkuperäisen muodon päättelemiseen, valittaa Raamattujemme epätarkkuudesta?

Eikö olisi parempi päätellä, että Raamattu on Raamattu ja Jumalan sanaa silloinkin, kun siinä on epätäydellisyyksiä?

Eikö olisi parempi iloita siitä, että kopioinnin synnyttämistä pienistä eroista huolimatta lähes mikä tahansa kohta on pysynyt merkitykseltään muuttumattomana, jopa silloin, kun alkutekstin täsmällistä muotoa ei osata enää varmuudella selvittää?

Ja entä sitten, vaikka virheiden korjaaminen vaikuttaisikin joissakin kohdissa tulkintaan tai jopa oppiin? Eikö totuus ole tavoiteltavampaa kuin väärä varmuus?

Jos jokin oppi perustuu yksittäisen Raamatun kohdan tietyn variantin varaan, siitä voi yhtä hyvin luopua.

Raamatun kaanon

Raamatun auktoritatiivisten kirjojen kokoelmasta, eli kaanonista, ei koskaan tehty koko kirkkoa sitovaa päätöstä.

300-luvulta alkaen paikalliset kirkolliskokoukset kyllä esittivät Uuden Testamentin kirjalistoja. Kokousten päätökset eivät kuitenkaan olisi voineet olla kovin erilaisia; ne vain vahvistivat seurakuntien yleisesti jo aiemmin noudattaman käytännön:

Varhaisimmat, 100-luvun lopun kirjalistat ovat nimittäin pääpiirteissään samoja kuin myöhemmätkin. Neljä evankeliumia, Apostolien teot ja Paavalin kirjeet tunnustettiin yleisesti.

Eräistä kirjoista, kuten Ilmestyskirjasta, kiisteltiin vielä vuosisatoja. Toisaalta paikallisesti saatettiin myös hyväksyä joitakin nykyisen UT:n ulkopuolisia kirjoja, kuten Barnabaan kirje. Yleisempää oli kuitenkin hyväksyä pienempi kuin suurempi määrä kirjoja. [21]

Vaihtelua oli siis jonkin verran, mutta suurimmalta osin UT on sisältänyt samat kirjat yli 1800 vuotta. Da Vinci -koodin tyyppinen satuilu suuresta dogmaattisesta keskusjohtoisesta sensuroinnista 300-luvulla on juuri sitä: satu, fiktiota.

Aihepiirin käsittely jatkuu tekstissä Nämä kohdat eivät kuulu Raamattuun.




Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


[1] Tästä kaikesta ja paljon lisää ks. Metzger & Ehrman (2005): The Text of the New Testament (jatkossa TNT).

[2] Ehrman teoksessa Stewart (toim.) (2011): The Reliability of the New Testament (jatkossa RNT), s. 21.

[3] Yleensä tätä pidetään äärimmäisen harvinaisena. Nykyiset tieteelliset laitokset turvautuvat valistuneeseen arvaukseen vain kahdesti (Apt. 16:12, Ilm. 21:17), ja erot ovat mitättömän pieniä, ks. Komoszewski, Sawyer & Wallace (2006): Reinventing Jesus (jatkossa RJ), s. 106, alaviite 5 sivulla 285.

[4] Vanhimmat tunnetut suhteellisen laajat hepreankielisen VT:n käsikirjoitukset ovat noin vuodelta 900 (Codex Cairensis ja Aleppo Codex). Ne ovat siten huomattavasti nuorempia kuin vanhimmat laajat UT:n käsikirjoitukset, vaikka VT:n kirjat on kirjoitettu vuosisatoja aiemmin. Kuolleenmeren kääröistä tosin löytyy Jesajan kirja ja paloja muista kirjoista 1 000 vuotta vanhempina kopioina. Lisäksi varhaisista käännöksistä, eritoten Septuagintasta, löytyy melko varhaisia kopioita.

[5] Bang (2011): ”1611 King James Bible Now Online”, http://bit.ly/l06JsZ

[6] TNT, s. 137–152.

[7] Scrivener (1884): The Authorized Edition of the English Bible, s. 262–263.

[8] Ehrman teoksessa RNT, s. 14, 17. Epp (1999): ”The Multivalence of the Term ‘Original Text’ in New Testament Textual Criticism”, Harvard Theological Review 92.3, s. 280, doi:10.1017/S0017816000003394 . Parker (1997): The Living Text of the Gospels, s. 203–.

[9] Ehrman (2007): Misquoting Jesus, s. 1–15. Religion BookLine 25.1.2006: “Q&A: Bart Ehrman: Misquoting Jesus”, http://bit.ly/PzGiWQ

[10] Varhaisin yksittäinen käsikirjoitus on n. v. 125 ajoitettu papyrus P52, joka on vain palanen sivua Johanneksen evankeliumista. Vastikään löydetty Markuksen evankeliumin katkelma, jota ei ole vielä ajoitettu, saattaa olla varhaisempi, ks. Wallace (2012): ”Earliest Manuscript of the New Testament Discovered?”, http://bit.ly/x5QILK . N. v. 200 alkaen on useita laajempia käsikirjoituksia, mm. papyrus P45, joka sisältää Paavalin kirjeitä.

[11] Ehrman (2005): Lost Christianities, s. 219.

[12] Ehrman teoksessa RNT, s. 14, 47.

[13] Holmes (2011): ”Text and Transmission in the Second Century”, teoksessa RNT, s. 61–79. Hurtado (2006): ”The New Testament in the Second Century: Text, Collections and Canon” (jatkossa NTSC) teoksessa Childers & Parker (toim.): Transmission and Reception, s. 3–27. Metzger (1994): A Textual Commentary to the Greek New Testament, s. 10. Wallace teoksessa RNT, s. 46. Ks. myös Heide alla.

[14] Ehrman (1998): ”Novum Testamentum Graecum Editio Critica Maior: An Evaluation”, http://bit.ly/KcNX7k

[15] TNT, s. 52–. RJ, s. 71. Wallace (2011): ”Lost in Transmission”, teoksessa Wallace (toim.) (2011): Revisiting the Corruption of the New Testament, s.19–55, s. 27–30. Ainoastaan Homeroksen Ilias kilpailee samassa sarjassa 2200:lla käsikirjoituksella; Odysseialla on käsikirjoituksia 141. Iältään Homeroksen käsikirjoitukset häviävät UT:lle vain hiukan, mutta aikaväli kirjoitusajankohtaan on toki aivan eri mitassa.

[16] RJ, s. 60–63, 104–105.

[17] Heide (2011): ”Assessing the Stability of the Transmitted Texts of the New Testament and the Shepherd of Hermas” teoksessa RNT, s. 125–159.

[18] NTSC, s. 7–9.

[19] Esimerkkejä: Ps. 12:6-7, 84:11, 100:5, 19:89–90, Matt. 4:4, 5:18, 24:35, Joh. 17:17, 1.Kor. 14:33, 2.Kor. 2:17, 1.Tess. 2:13, 2.Piet. 1:3. Näistä osan soveltaminen tähän aiheeseen on yksinkertaisesti väärää tulkintaa. Osa voidaan ymmärtää vain KJV:n mukaisesti käännettynä. Osa taas liittyy aiheeseen hyvin, mutta niitä tulkitaan liian tiukasti.

[20] Esim. Augustinus ja Origenes, ks. TNT, s. 199–203.

[21] Perusteos aiheesta on Metzger (1989): The Canon of the New Testament. Ks. myös Davis (2010): “Cross Reference Table: Writings and Authorities”, http://bit.ly/cyhAt7

Linkit tarkistettu 20.8.2012.