”Jeesus on satuhahmo”

ja keskustelupalsta-ateismin ihmeellinen maailma

VIIMEVUOTINEN Cross Sectionin artikkeli Jeesuksen ylösnousemusta koskevasta tutkimuksesta [1] herätti keskustelua niin netissä kuin tosielämässä.

Lukuun ottamatta suomenkielisen Wikipedian keskustelusivua, jossa tämä kirjoittamani juttu todettiin ”yksinkertaisesti typerä[ksi]” [2], ateistit nostivat esiin niin sähköpostissa, Facebookissa, kuin Tiede-lehden keskustelupalstalla [3] pomminvarman vasta-argumentin: Jeesusta ei koskaan ollut olemassakaan (ks. myös toinen keskustelu).

Tätä väitettä nimitetään tavallisesti Kristus-myyttiteoriaksi, vaikka muitakin nimityksiä esiintyy.

VÄITE ON TOKI VANHA, kotoisin 1700-luvun lopulla kristinuskoa kritisoineilta deisteiltä. Sillä on aikanaan ollut nimekkäitäkin kannattajia, kuten historioitsija Bruno Bauer ja hänen oppilaansa Karl Marx, jonka ansiosta teesistä tuli jopa osa valtioiden virallista oppia. [4]

Sitten 1930-luvun teoria ei kuitenkaan ole juuri saanut historiantutkijoiden huomiota [5]. Viime vuosikymmeninä teorian tärkein esittäjä oli ja on toisen alan tutkija, saksan kielen professori G. A. Wells [6]. Muita maininnan arvoisia ovat englannin kielen professori Alvar Ellegård ja historian kandidaatti (B.A.) Earl Doherty. Teoriaa kannattaa myös yksi varsinainen antiikin historian tutkija, teologian professori Robert M. Price [7].

Näistä Wellsin haaste täytyy ottaa muita vakavammin, sillä hän pyrkii metodisen epäilyn lisäksi myös esittämään vaihtoehtoisen teorian kristinuskon synnystä ja tuntee kohtuullisen hyvin Uuden Testamentin historian tutkimusta.

Wells perustaa argumenttinsa siihen, että evankeliumeja varhaisemmissa kristillisissä teksteissä, eritoten Paavalin kirjeissä, Jeesuksesta mainitaan vain vähän historiallisia faktoja. Niinpä Jeesus olisi saattanut olla tässä vaiheessa hyvinkin pelkkä myytti, joka ankkuroitiin historialliseen henkilöön vasta myöhemmin. [6]

MUTTA MIKSEI Kristus-myyttiteoriaa sitten oteta tieteen valtavirrassa vakavissaan? [8]Miksi jotkut kristinuskon kriitikotkin halveksivat sitä? [9] Miksi jopa Richard Dawkinskallistuu olemassaolon puolelle, vaikka puhuukin teoriasta positiivisessa sävyssä? [10]

Ongelma ei ole se, ettei Jeesuksen olemassaoloa olisi mahdollista epäillä. Jo David Humeosoitti, että kaikkea voi epäillä oman minän olemassaoloa myöten [11].

Historiatieteen metodilla ei saada varmoja tuloksia, joita ei voi epäillä [12]. Sen sijaan sillä saadaan useinkin tuloksia, joita ei ole järkevää epäillä. Jeesuksen olemassaolo on tällainen tulos.

Ensiksikin hänet mainitsevia lähteitä on 150 vuoden sisään noin 40, mukaan lukien seitsemän ei-kristillistä [13]. Joukossa ei tosin ole yhtään kokonaista tutkijoiden silminnäkijäkuvaukseksi tunnustamaa kirjaa, ja monet lähteet puhuvat Jeesuksesta hyvin vähän [14], mutta jo puhdas määrä on antiikissa aivan poikkeuksellista. Esimerkiksi Jeesuksen kuoleman aikaisesta keisarista, Tiberiuksesta (vallassa 14–37), on vastaavalta ajalta lähteitä vain kymmenen [15].

On tietysti oikein todeta, että monet näistä lähteistä kertovat enemmän kristinuskosta kuin Jeesuksesta, ja oletettavasti useimpien ei-kristillisten kirjoittajien tiedot Jeesuksesta ovat kotoisin kristityiltä. Tämä kuitenkin vain alleviivaa myyttihypoteesien ratkaisevampaa ongelmaa: kristinuskon olemassaoloa.

HISTORIALLISEN TEORIAN tarkoituksena on selittää aineisto, tässä tapauksessa lähteet ja kristinuskon synty, mahdollisimman hyvin. Se on riittävän vaikeaa Jeesuksen kanssa [1], ilman Jeesusta se on epätoivoista.

Jokainen varhainen maininta on selitettävä. On kehitettävä kokonaisteoria, joka selittäisi kristinuskon opin erityispiirteet. On selitettävä jo varhaisimpien lähteiden, Paavalin kirjeiden, halu perustaa oppi historiallisille tapahtumille, jos niitä kerran ei ole tapahtunut.

Ja kaikki tämä ilman Kristus-myyttiteoriaa tukevaa positiivista evidenssiä historiallisista lähteistä: antiikissa kun kukaan ei kiistänyt Jeesuksen olemassaoloa [16].

Kunnioitan Wellsiä ja Dohertyä, koska he yrittävät. Tällaisten hypoteesien esittäminen on historiatieteelle arvokasta – kaikki vaihtoehdot tulee tutkia [12]. Valmiin vaihtoehtoteorian kohdalla on kuitenkin aina kysyttävä: onko se todennäköisin selitys?

Tässä tapauksessa vastaus on ei. Siksi – Pricea lukuun ottamatta – nekin historiatieteen tutkijat, jotka arvioivat Jeesusta koskevien lähteiden arvon hyvin vähäiseksi ja toteavat, että hänestä ei voi tietää juuri mitään, pitävät kiistattomina olemassaoloa ja joitakin perusfaktoja, vähintään kuolemaa [17]. Harva haluaa tehdä älyllistä itsemurhaa.

KESKUSTELUPALSTOILLA, nettiateistien kirjoituksissa ja Wikipedian muokkaussodissa juttu toki elää, yhdessä Raamatun satukirjaan ja Jumalan keijukaisiin vertaamisen kanssa. Satuhahmo-väitteen suosio keskustelupalstoilla kertoo enemmän sen mehevyydestä ja käyttökelpoisuudesta kuin tieteellisestä uskottavuudesta. Esimerkiksi Tiede-lehden keskustelussa kukaan ei viitannut Wellsiin tai Priceen [18].

Olen lanseerannut termit keskustelupalsta-ateisti ja keskustelupalstakristitty kuvaamaan näitä netin sankareita, jotka kirjoittavat suurella innolla ja tunteen palolla, vakuuttuneina omasta oikeassaolostaan, puolin ja toisin. Jokainen (netistä löydetty?) tiedon ja huhun murunenkin saa käyttönsä lyömäaseena. Ja mitä tiedoista ja luuloista puuttuu, täydennetään ivalla, tahallisilla väärinymmärryksillä ja vastapuolen älyn kyseenalaistamisella.

Silloin tällöin joku huomaa ihmetellä, kun kukaan ei vakuutu mistään, ja päätyy selittämään vastapuolen argumentit ad hominem, puhtaana maailmankuvan ja piiloagendan ajamisena.

Jos et usko, katso netistä mikä tahansa evoluutioväittely.

ONNEKSI ON TOISENKINLAISIA kristittyjä, ja toisenkinlaisia ateisteja. Vaikka minua järkyttääkin, että ainoassa tuntemassani aiheesta tehdyssä tutkimuksessa ateisteista 40 % piti Jeesusta taruolentona tieteen konsensuksen vastaisesti [19], on hyvä muistaa, että joukko on ateistien vähemmistö. (Pdf-linkki: sivu 9.)

Etenkin Otaniemessä toimivassa ateistiyhdistys Atheoksessa olen saanut ilon ja kunnian tutustua moniin ateisteihin, jotka varmasta vakaumuksestaan huolimatta – tai juuri sen takia – myös kunnioittavat tiedettä. He kuuntelevat suopeuden periaatetta noudattaen toisin ajattelevien näkemyksiä, ja heitä kiinnostaa enemmän perustelujen kuin niiden esittäjien arviointi. Ihailtava malli meille jokaiselle, niin ateistille kuin kristitylle.


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


 [1]Juhala (2010): Jeesuksen ylösnousemus historiantutkijoiden mukaan, Cross Section 2010, s. 10–14,http://j.mp/igOwYq

 [2]Wikipedia / Keskustelu: Jeesuksen ylösnousemus, http://j.mp/lrePFU

 [3]Tiede / keskustelu, http://j.mp/jWODO4

 [4]Van Voorst (2000): Jesus Outside the New Testament (jatkossa JONT), s. 8–10.

 [5]JONT, s. 6, alaviite 9.

 [6]Lyhyesti esim. Wells (1989): Who Was Jesus? s. 187–. Wells on kirjoittanut lukuisia kirjoja, esim. Jesus of the Early Christians (1971), Did Jesus Exist? (1975), Jesus Legend (1996) ja Jesus Myth (1999). Uudemmissa kirjoissaan Wells pitää mahdollisena, että evankeliumien kuvausten taustalla on historiallinen henkilö, joka ei ole kuitenkaan sama kuin Paavalin Jeesus.

 [7]Price ei esitä yksityiskohtaista vaihtoehtoteoriaa. Laajin esitys on Pricen artikkeli teoksessa Beilby & Eddy ed. (2009): The Historical Jesus: Five Views (jatkossa HJFV), s. 55–83. Teoksen s. 84–103 on aiheellista kritiikkiä. Lisäisin, että Price ei hallitse todennäköisyyslaskentaa: jos (esim.) 100 lauselmaa ovat kukin riippumattomasti (esim.) 1 % todennäköisyydellä alkuperäisiä, mikä on todennäköisyys, ettei yksikään ole? Ks. lisäksi JONT, s. 14–16 ja Theissen & Merz (1996): Historical Jesus (jatkossa HJ), s. 90–121.

 [8]JONT, s. 6–16. Tämän toteaa myös Wells (1982/1988): Historical Evidence for Jesus, s. 218.

 [9]Esim. Voltaire (painettu 1785) Oeuvres completes 33, s. 273 (“De Jesus”), ja Bultmann (1958): Jesus and the Word, s. 17 (molemmat Wellsiä aiempia).

 [10]Dawkins (2006): The God Delusion, s. 97.

 [11]Hume (1739): A Treatise of Human Nature, osa I, s. 251– (“Of Personal Identity”).

 [12]Metodista ks. viimevuotisen artikkelini kainalojuttu: Cross Section 2010, s. 12, http://j.mp/jGCFUvLaajemmin McCullagh (1984): Justifying Historical Descriptions.

 [13]UT:n kirjat ja muut varhaiset kristilliset ja gnostilaiset teokset, sekä lisäksi 7 muuta: Tacitus (Annales 15.44), Josefus (Antiquitates 18:3, 20:9), Plinius nuorempi (Epistulae X.96), Lukianos (Peregrini 11–13), Talmud (mm. Sanhedrin 43a), Suetonius (Claudius 25, Nero 16) ja Mara Bar-Serapion. Tekstikritiikistä (lähinnä Josefus) ja historiallisesta arvosta ks. JONT tai HJ.

 [14]Esim. Joh., 1.Joh. ja 2.Piet. väittävät olevansa silminnäkijöiden kirjoittamia, mutta niitä ei yleensä tunnusteta sellaisiksi. Toisaalta tutkijat yleensä katsovat evankeliumien sisältävän silminnäkijäkuvausta, mutta suullisen tradition kautta välitettynä.

 [15]Tacitus, Suetonius, Velleius Paterculus, Plutarkhos, Plinius vanhempi, Strabon, Seneca nuorempi, Valerius Maximus, Josefus ja Luukas. Lisäksi on arkeologisia löytöjä. Habermas, Gary & Licona, Michael (2004): The Case for the Resurrection of Jesus, s. 128.

 [16]Esim. Wells myöntää tämän avoimesti: A Reply to J. P. Holding... (2000), http://j.mp/kKoIRo . Justinos: Trypho 8:aan viitataan joskus, mutta se ei puhu aiheesta.

 [17]Esim. Crossan (s. 105–106) ja Johnson (s. 159) teoksessa HJFW, Koester teoksessa Chilton & Evans ed. (1998): Studying the historical Jesus, s. 535–, ja Bultmann teoksessa Bultmann et al. (1953/1961): Kerygma and Myth, s. 37.

 [18]Tai edes populaarikirjoittajiin. Muutama tutkija mainittiin muuten: Holmén, Kankaanniemi, Myllykoski, Porter ja Räisänen. Ks. [3]

 [19]CommRes ed. (2008): Easter Survey, s. 9, http://j.mp/kcNKjN . Otos on pienehkö, 239 ateistia, ja vain Iso-Britanniasta.

Linkit tarkistettu 9.6.2011.