”Lahkojen uskonnonvapauteen ei voi puuttua”

 

Tämä teksti liittyy laajempaan artikkeliin ”Koivuniemi-toimittaja” Anu Nousiainen asui Otaniemessä, kun lahko syntyi – muttei tiennyt mitään.

KIELTEISET UUTISET USKONNOSTA, kuten Helsingin Sanomissa Koivuniemen uskonlahkoa käsitellyt artikkeli (ks. jutun lyhennelmä) jalestadiolaisten hyväksikäyttökohu, herättävät aina uskontoon liittyvää keskustelua. Varsinkin nettipalstoilla sävy on tiukka.

Monien mielestä uskonto – tai erityisesti kristinusko – on kokonaisuudessaan paha, kun se synnyttää vääryyksiä tai antaa mahdollisuudet vallankäyttöön. Toiset taas saattavat ehdottaa, että yhteiskunnan pitäisi jollakin tavoin puuttua lahkoihin, tarvittaessa pakkokeinoin.

Näistä ehdotuksista Anu Nousiainen, HS:n Koivuniemi-artikkelin kirjoittaja, on eri mieltä. Toisaalta hänen mielestään uskontojen ongelmia pitää voida kritisoida.

”Ymmärrän niitä uskovaisia, jotka ajattelevat kritiikin tarkoittavan uskonnon mustamaalausta. Keskustelu, joka jutuista syntyy, on usein ihan kamalaa. Ihmisten pitäisi minun mielestäni silti ymmärtää, että tässä ei ole kyse koko uskonnosta, vaan uskonnon lieveilmiöistä. Ei niistä voi jättää kertomatta”, hän pohtii.

Myöskään lahkolaisten uskonnon- ja kokoontumisvapauteen ei voi Nousiaisen mielestä puuttua, sillä nämä vapaudet ovat tärkeä osa länsimaista demokratiaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että yhteiskunnan tehtävä on valvoa kotikoulua käyvien lahkon lapsien oikeuksia.

Syvällisemmän eettisen keskustelun Nousiainen tahtoo jättää lukijoilleen. Hän katsoo, että hänen rooliinsa toimittajana kuuluu olennaisten kysymysten esille nostaminen, mutta ei lopullisten vastausten antaminen.

Myös sen kysymyksen, uskooko hän itse Jumalan olemassaoloon vai ei, Nousiainen jättää auki. ”Tämä on minulle aika henkilökohtainen asia. Sen voin kertoa, että kuulun kirkkoon.”