Kirkon jäsenyyskö pelastaa?

"KIRKKO EI PELASTA, Saatana tulee!" örisi naapurirapussa asuva koiranleuka kerran minulle, kun ovella kohtasimme. Sääli, etten ehtinyt vastata mitään; olisin sanonut: "Samaa mieltä!" Minä kun uskon, että Jeesus se on, joka pelastaa, ja kyllä Raamattu lupaa Saatanankin olevan vähintään hyvin edustettuna vielä jossakin vaiheessa maailmanhistoriaa (2.Tess. 2:3 ym.).

Pilkkayrityksen muotoilu olikin ehkä epäonnistunut: ajattelen nimittäin, että ei se ainakaan kirkko ole, joka pelastaa, tai mikään laitos ylipäänsä. Ja niin taitavat ajatella pitkälti kaikki nuoret nykyisin uskonnollisesta suuntautumisesta riippumatta – minäkin olen aikani lapsi, vaikka muuta luulisin.

Laajat uskonnollisia näkemyksiä selvittäneet tutkimukset eivät valitettavasti ole kysyneet aiheesta, mutta Kallion nuorten aikuisten keskuudessa 2003–2006 tehdystä tutkimuksesta tutkija Kati Niemelä summaa: "Nuoret aikuiset eivät ... koe tarvitsevansa kirkkoa vahvistamaan omaa uskoaan, vaan erottavat uskon ja instituution toisistaan." [1]

"MEIDÄN AIKAMME on aika individualistinen", vahvistaa myös haastattelemani Helsingin yliopiston dosentti, Suomen teologisen instituutin (STI) tutkija Timo Eskola. "Amerikkalaiset tutkijat ovat todenneet, että politiikka on kultturisoitunut: ei ole enää yhteisiä arvoja, on vain yksittäisiä ajatuksia."

"Tämä on postmodernismia: suuret kertomukset ovat kuolleet", Eskola jatkaa. Sama kehitys näkyy hänen mukaansa myös kirkossa: Kirkon tutkimuskeskuksen selvityksissä on aina suuri ryhmä ihmisiä, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, mutta eivät kuten kirkko opettaa [2].

"Tämä on myös individualismia, subjektivismia; nykyihmiselle on tyypillistä hahmottaa kaikki oman subjektin kautta. Monet ajattelevat, että kirkko on kehikko, jonka puitteissa saa ajatella mitä haluaa: samanlainen kehikko kuin yhteiskuntakin."

Elämänarvostukset Pohjoismaissa 1997 -tutkimuksessa 75 % ihmisistä oli sitä mieltä, että yhteen uskontoon kuuluvan tulee saada omaksua oppeja myös kaikista muista [3].

ESKOLA PÄÄTTELEE, että individualismi voi olla vastareaktio. "Nykyinen aikamme on joissakin asioissa hyvin yksiarvoinen. Ensiksikin yleinen maailmankuva on hyvin mekanistinen, 1800-luvun uusateistien tieteisuskoinen maailmankuva", hän selittää.

"Kun professori Tapio Puolimatka kirjoitti kirjansa Usko, tiede ja evoluutio, asia uutisoitiin ikään kuin hän yrittäisi murtaa yleisesti hyväksyttyä maailmankuvaa (erityisesti [4]), vaikka tieteenfilosofiassa tämä yleisesti hyväksytty maailmankuva on jo hylätty."

"Toinen tällainen asia on talouden yksiarvoisuus: kaiken voi mitata rahassa. On siis olemassa näitä näennäisiä lainalaisuuksia, joita kaikkien on noudatettava. Kun julkiset aatteet ovat näin yksiarvoisia, ihmiset ehkä etsivät subjektiivisuudelle tilaa muualta, ja tällöin häviäjiä ovat politiikka ja uskonto."

KIRKOSSA LUULLAAN TOISIN, tai ainakin jotkut luulevat. Vaikka nuorille on selvää, että laitos ja sen jäsenyys eivät pelasta, osa kirkon työntekijöistä tekee työtään sillä ajatuksella, että tärkeintä ei ole usko, vaan se, että on kastettu jäsen.

"Kaste pelastaa, uskoa ei tarvita" -näkemystä ei kuule vain vapaiden suuntien kristittyjen karikatyyrinä luterilaisesta uskosta. Nykyään sen voi lukea vaikkapa kirkon virallisesti hyväksymän rippikoulukirjan (Sanktus) opettajankirjasta:

"... [K]aste ei ole armon lupaus vaan armo itse. Otetaanko tämä rippikoulussa tosissaan? ... [A]rmon ehdollistaminen on meidän kirkossamme paljon yleisempää kuin mitä kuvitellaan. ... Yhtäältä annetaan ymmärtää, että kasteessa ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Sitten kuitenkin korostetaan, että tarvitaan jotakin muuta. Mitä muuta? Ei mitään muuta! Kaste on pelastuksen sinetti, joka lahjoittaa sen, minkä lupaa." [5]

Eskolalla on tarjota retorinen vastaus: "Sehän on miekkalähetysteologiaa!"

"Suomessa on oikein ja väärin tulkittua kansankirkollisuutta", hän jatkaa. "Väärin on se, jos ajatellaan, että jäsenyyden kautta pelastuu, yksin sen perusteella, että kuuluu järjestelmään, jonka tarkoituksena on välittää pelastusta."

"Tunnustus tai Raamattu ei esitä tätä. Mikään kirkko ei ole koskaan itse opettanut näin. Tätä voisi kutsua akateemisuuden tuomaksi lisäksi. Kaikkien suurten kirkkojen yksinkertainen opetus on aina ollut, että kaste ja usko pelastavat."

Eskola muistuttaa myös, että kirkko ei ole demokratia: sanoman, jota julistetaan, täytyy olla kirkon oma. "Toimintamuotoja kyllä sitten muutetaan ajan mukana", hän sanoo.

Timo Eskola.

KASTE JA USKO kuuluvat yhteen, kastamaton uskova on poikkeustapaus. Ääritapauksissa esimerkiksi Luther oli kyllä valmis tinkimään kasteen välttämättömyydestä [6], mutta hänen mukaansa "ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä" [7].

Usko Jeesukseen pelastaa, niin luterilaisuuden kuin Raamatunkin (esim. Ap.t. 16:31) mukaan. Tässä perinteisen kristinuskon käsitys ja nykyaikaisen ihmisen ennakko-oletus uskon luonteesta ovat melko lähellä toisiaan.

Siihen nähden onkin yllättävää, että muuten nuorten omista kysymyksistä lähtevä rippikoulukirja Sanktus jyrää nuorten omat hengelliset lähtöoletukset yllä luetulla radikaalilla tavalla, edes kertomatta sitä nuorille itselleen!

Eskolan näkemyksen mukaan ne, jotka puhuvat tällaista, elättelevät yleensä yhä toivoa ylhäältä johdetusta yhtenäisestä kirkosta, "vaikka tämä talvisodan tuoma yksimielisyys päättyi jo 60-luvun radikalismin myötä".

"USKO TARVITSEE kuitenkin hoitamista", Eskola toteaa. "Pysyminen armonvälineiden – siis Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen – yhteydessä säilyttää ihmisen armossa ja uskossa. Tähän uskon hoitamiseen tarvitaan kirkkoa."

"Seurakunta ei ole ihmisten keksimä juttu. Kristus itse asetti apostolit vastaamaan evankeliumin julistamisesta. Tämä evankeliumin julistaminen luo Kristuksen näkymätöntä kirkkoa, uskovia."

Timo Eskolan mukaan usko ja julistus eivät toimi ilman kirkkoa ja ilman virkaa. "Kun joku lähtee näiden luota, on sielu pihalla. On kaikenlaisia oppeja. Täytyyhän yhteiskunnassakin olla virka, poliisi. Siitä ei tule mitään muuta kuin sekasortoa, jos jokainen toimii yksin seurakunnanjohtajana. Viran sisältö on vain evankeliumi, mutta se tarvitsee puitteet."

"KIRKOLLA ON erittäin hyvä ja helppo sanoma", Eskola jatkaa. Hän painottaa, että maallistumisesta huolimatta kaikissa kirkoissa jumalanpalveluksen keskuksena on yhä ehtoollinen, jossa julistetaan Kristuksen kuolemaa syntisten puolesta (1. Kor. 11:26).

"Ihmiset tietävät yhä elävänsä väkivaltaisessa ja pahassa maailmassa – vaikka sen ymmärtäminen, että tämä pahuus on myös oma tila, onkin vaikea askel. Maailman hätä on todellista, ja se tulee näkyviin katastrofien yhteydessä."

"Esimerkiksi koulusurmien kohdalla länsimainen humanismi tai mielihyväkulttuuri eivät auttaneet. Kun vastauksia tarvitaan, niitä etsitään yhä kirkosta. Kristuksen omassa kärsimyksessä Jumala tuo evankeliumin juuri väkivallan ja kuoleman kautta", Eskola kärjistää.

Hän myöntää, että sanoman esittämisessä nykyaikana voi olla haastetta. Silti sen löytää tänäänkin kaikista kirkoista: "Niinpä, kun yksilö miettii uskon sisältöä, kirkosta se löytyy yhä onneksi helposti ja näkyvästi: Kristus tulee syntisiä armahtamaan." 


 


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


[1] Urbaani usko korostaa henkisyyttä ja yksilöllisiä valintoja; Kirkon tutkimuskeskus 23.5.2006 (tiedote); http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/722E209FED1F07A2C225717700228BFC?OpenDocument&lang=FI

[2] Luku on 22 % tutkimuksessa Kirkkomonitor 2004. Viite: Kääriäinen, Kimmo; Kirkkomonitor 2004, koodikirja; Kirkon tutkimuskeskus 2004; kysymys U2_2; http://www.fsd.uta.fi/aineistot/luettelo/FSD2257/cbF2257.pdf

[3] Elämänarvostukset 1997, koodikirja; Kirkon tutkimuskeskus 1997; kysymys K64_3; http://www.fsd.uta.fi/aineistot/luettelo/FSD1145/cbF1145.pdf

[4] Laine, Pertti, et al.; Huuhaa-palkinto 2008; julk. Skepsis ry.; http://www.skepsis.fi/palkinto/huuhaa_2008.html

[5] Castrén, Helena, et al.; Sanktus, Opettajan kirja; Kirjapaja 2002; ISBN 978–951–625758–0; s. 131

[6] Luther, Martin; Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17; Suomen Luther-säätiö 2004; s. 413–414

[7] Luther, Martin; Iso katekismus, osa IV, Kaste; esim. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html