Piipunperien ilosanoma

 

KUN PARI NAISTA TULI Ukko-Paavon luo kysymään, millainen hänen oppinsa on, hän kaivoi perät piipustaan, pisti ne poskeensa ja sanoi: "Tällainen on minun oppini."

Paavo Ruotsalainen oli tullut herätykseen kuusivuotiaana. Hän tiesi olevansa Jumalan lain rikkoja ja joutuvansa siinä sieluntilassaan helvettiin. Omantunnon tuomitsemana hän yritti elää Jumalan tahdon mukaan siinä onnistumatta. Tuota lain tekojen ja ahdistuksen aikaa kesti kuusitoista vuotta. Sen aikana Raamattu tuli luettua kolmesti läpi.

Avun hätäänsä Paavo sai tehtyään pitkän matkan seppä Jaakko Högmanin luo. Seppä antoi Paavolle luettavaksi valikoidun kohdanThomas Wilcoxin kirjasta Kallis hunajan pisara: "Sinulla voi olla monta hyvää puolta, ja kuitenkin voi puuttua yksi, mikä voi saada sinut menemään murheellisena pois Kristuksen luota."

”Et milloinkaan ole myynyt kaikkea, mitä sinulla on, et milloinkaan ole luopunut omasta vanhurskaudestasi." Sepän diagnoosi Paavon tilasta oli selvä: "Yksi sinulta, poika parka, puuttuu ja sen yhden myötä kaikki." Kuin piipputupakka oli Paavo palanut loppuun oman oppinsa tiellä. Tähteetkin oli imetty loppuun, ja nyt tuli aika sylkeä mälli maahan. Oman yrittämisen oppi ei ollut tuottanut tulosta – tarvittiin parempi.

KUN TAUDINMÄÄRITYS oli tehty, annettiin potilaalle lääkettä. Avain oli löytänyt lukkonsa. Punahehkuinen rauta oli vahaa taivaallisen Sepän käsissä.

Nuo omaatuntoa polttelevat liekit – syyttävä laki, nuhteleva synnintunto ja Jumalan vihan pelko – eivät olleetkaan helvetin lieskoja vaan Jumalan rakkauden tulta, jolla Hän herätti nukkuvaa lastaan ja etsi eksynyttä lammastaan. Juuri tämä oli ahtaan portin suu ja Jumalan kutsu käydä elämän tielle uuden syntymän kautta.

Kun haukkuvaa koiraa pelkäävä lapsi ei enää jaksa juosta karkuun, hän kääntyy kohtaamaan pedon terävät hampaat. Silloin koiran häntä heiluu – peto muuttuu lemmikiksi – ja turkkia silitettäessä kaulapannasta löytyy Tuttavan nimi.

"Minä tahdon kantaa Herran vihaa – sillä minä olen tehnyt syntiä Häntä vastaan – siihen asti että Hän minun asiani toimittaa ja hankkii minulle oikeuden. Hän tuo minut valkeuteen, minä saan nähdä Hänen vanhurskautensa." (Miika 7:9)

Jo tässä on lepopaikka – portin suulla! Vaikka syntinen tietää, ettei hän tässä sieluntilassaan tule autuaaksi – eli onnelliseksi ja iankaikkisesta elämästä osalliseksi – niin hän saa mielellään jäädä omantunnon nuhtelemana Herransa kasvojen eteen. Näin Jumalan kutsulle annetaan sille kuuluva arvo. Jumalan tehtävänä on toimittaa asia. Hän antaa uskon ja suorittaa loppuun aloittamansa työn.

VAIKKA LAPSEN ymmärryksen näkökyky on rajoittunut, niin hän saa terveen järjen silmin huomata, että Isä on kaikkinäkevä! Ihminen ei tunne Tekijäänsä, mutta Luoja tuntee omansa. Kuin Isänsä hartioille nostettuna lapsi saa katsella Isän näkökulmasta. Voisiko pienokainen muka tehdä tyhjäksi Isänsä rakkauden!

Lapsi saa pukea hätänsä avunhuudoksi: "Minä olen syntinen. Sinä, Herra, olet kuulema syntisten Auttaja. Jospa armossa katsoisit puoleeni!"

Vaan eihän vastasyntynyt osaa rukoilla. No, hän saa ikävöidä, huokailla vaikka ilman sanoja. Vaan eihän syntymätön osaa ikävöidä. No, hän saa sairastaa. Näkeehän Lääkäri haavat, vaikkei potilas itse jaksaisi niitä osoittaa.

Tässä on armon anomisen rima ensin laskettu kynnyksen tasolle ja sitten tiputettu lattian koloon, niin että matalinkin mato saattaa helposti lupsahtaa kovalta laudalta pehmeään multaan, eli lapsi rakastavan Isänsä syliin.

USKON LUONNE on etsiä ja odottaa – vaikka pitkäänkin – rakkauden kasvojen valoa. Ihminen saa olla alallaan Herran edessä, kunnes saa sydämessään tuntea armon: kokea rakkauden, tietää Tuttavansa läheisyyden, ymmärtää anteeksiannon, olla selvillä avusta. Nyt rohkenee sydän omaksua, että Kristus on Auttajansa, olipa hän sitten miten suuri syntinen tahansa.

"Mikä hätänä! Onhan Kristus läsnä Auttajana!" Tätä on lapsen oikeus, sydämen rauha ja lepo, salainen ystävyys Ristiinnaulitun kanssa. Lähteestä juonut ei epäile lähteen olemassaoloa.

ELÄMÄN TIE on jokapäiväistä parannuksen tekemistä. Aina silloin, kun omatunto syyttää, Mestari kutsuu lastaan takaisin – ikään kuin uudestaan syntymäportille, vapauteen olla Kristuksessa. Kaita tie on katettu jokapäiväisillä porttiholveilla. Niissä on kaiverrus: "Olisitko autuas, jos nyt kuolisit?"

Portti on ahdas, koska siitä läpimenevä riisutaan omasta pahuudesta ja pyhyydestä, tyhjennetään ja nollataan. Ihminen ei ole itsessään mitään – ja silti rakastettu! Jumala on kaikki kaikessa. Jeesus on kuollut syntisen puolesta.

Portilla moni hätäinen eksyy, koska ei malta murhehuoneessa odottaa, että Jumala toimittaisi hänen asiansa. Kesken Jumalan antaman murheen poloinen pyrkii itse elämään pyhyyden mittatikun mukaan. Kokoukseen osallistumisella, rukouksella, raamatunluvulla ynnä muulla sellaisella hän tukahduttaa Jumalan vaikuttaman oikean synnintunnon.

Hartaudenharjoitus itsessään, oikein käytettynä on kyllä hyvä ja tarpeellinen, mutta nyt se ei ole ilmaus sydämen todellisesta tilasta ja on siksi teennäinen. Luulouskonsankari koettaa aikansa synnytellä hyviä hedelmiä. Kun sato ei meheväksi kypsy, hukkaantuu sumussa oikea suunta.

EKSYESSÄÄN TOISET lankeavat lain raateluhampaiden väliin. Pelokkaina he pyrkivät omin voimin orjallisen tunnollisesti täyttämään Jumalan lain. Mitä tiukemmin on lain alla ja mitä syvemmin hautautuneena oman uskonsa harjoittamiseen, sitä parantumattomampi on tämä tauti. Siinä luulee murhetta epäuskoksi, kokemusta Kristukseksi.

Toiset lankeavat synnin harhanäyn alle, jopa vääryydellä mässäämiseen asti. Heistä tulee täysin välinpitämättömiä, Jumalasta piittaamattomia ja Hänen vaikuttamasta murheestaan osattomia – suruttomia. Pinnalle voi kyllä jäädä uskonnollisuuden valheellinen kuori.

Kärsimyksen piikkiköynnökset ovat usein tarpeen, ettei lammas eksyisi sivuun kaidalta tieltä. Piikit potkivat Kristuksen luo. SiksiPaavali – jota Paavo sittemmin tahtoi pitää esikuvanaan – oli niihin mielistynyt.

LÄÄKKEEN VAIKUTUS oli niin tehokas, ettei Paavon tarvinnut enää sen jälkeen keneltäkään ihmiseltä kysyä neuvoa. Kaikki selveni. Matkaevääksi saamansa Kalliin hunajan pisaran hän oppi ulkoa ja ohjasi itse monia vaivattuja ahtaalla portilla. Sepän luona käynnin pitkältä matkalta muistui aina mieleen lyhyt tie Jumalan luo.

Raamattu oli nyt Paavolle kuin uutta painosta – ei julmaa lakia ja teoreettista oppia vaan ravintoa jokapäiväiseen kristuksenpuutostautiin. Pintapuolinen aivousko – se joka ei johda sydäntä seurustelusuhteeseen Sulhasen kanssa – sotkee vain Sanan niin kuin sika perunapellon.

Loukkaantuivatko Paavon oppia kysyneet naiset hänen tupakantuhkanhajuiseen ja mällinväriseen vastaukseensa? Paavolla oli tapana koetella, oliko kysyjällä todellinen sielun hätä vai oliko kyseessä vain ulkokultainen uteliaisuus. Älkää antako helmiä sioille! Ahdas portti aukeaa vain hätääntyneelle, Jumalan kutsumalle syntiselle. 

Lue myös

Faktat selviksi (2007)

Täydellä sydämellä (2006)

Lähtö (2007)