Rahan evoluutio

Rahan evoluutio

RAHAN SYNTY on markkinoiden ilmiö, jossa joitakin tuotteita aletaan ottaa vaihtokaupassa vastaan niiden jälkimarkkinakelpoisuuden vuoksi, ei siksi, että tarvittaisiin niitä omaan käyttöön. Jo heimoyhteiskunnassa tarvittiin naimakauppojen järjestämiseen ja ulkopuolisten kanssa tapahtuvaan vaihdantaan rahaa [1].

Sen varhaiset muodot riippuivat käytettävissä olevasta teknologiasta, mutta myöhemmin rahaksi vakiintui poikkeuksetta jokin metalli. Näistä pysyvään käyttöön jäivät hopea ja kulta.

METALLIEN VAKIINTUMISEEN on useita syitä. Vapailla markkinoilla rahaksi kelpaavan hyödykkeen tulee olla haluttua ja harvinaista, ja sitä täytyy olla helppo käyttää vaihdon välineenä. Sen vuoksi on tärkeää, että se on riittävän arvokasta suhteessa painoonsa, kestää jatkuvaa fyysistä käyttöä ja että aitous voidaan helposti todeta.

Edelleen hyödykkeen jakaminen osiin ei saa tuhota sen arvoa, koska vaihtorahaa pitää antaa. Ostovoiman on säilyttävä vakaana, eli arvo ei saa pudota eikä olla riippuvainen kenenkään päätöksistä. Materiaalin itsensä tulee kestää ajan hammasta, mielellään ikuisesti.

Tällainen hyödyke ottaa vapailla markkinoilla rahan aseman automaattisesti, ilman keskuspankkia tai hallitusta.

ANTIIKIN ROOMASSA keskushallinto saavutti laajuuden, jossa se saattoi väärinkäyttää asemaansa vaihdannan helpottajana. Rooma oli alkanut leimata hopeaa määräpainoisiksi kolikoiksi, jotta kauppahinnan maksu olisi nopeampaa ja väärän rahan käyttö vaikeampaa.

Meidän ajanlaskumme puolelle tultaessa valtakunnan menot alkoivat kasvaa voimakkaasti. Taustalla olivat hyvinvointiohjelmat, kuten ilmaisen leivän ja myöhemmin lihan ja viininkin jako. Myös kulttuuri- ja liikuntapalvelujen subventiot (gladiaattoriareenat, kylpylät) sekä armeijan kasvavat kustannukset aiheuttivat painetta valtionkassaan.

Suorien verojen korottamisen sijasta keisarit alensivat lyötyjen rahojen hopeapitoisuutta. Samalla vaadittiin, että vähempiarvoiset kolikot tulee hyväksyä kaupassa kuten aidot.

Seuraus oli tietenkin, että kukaan ei enää halunnut luopua hyvistä rahoistaan ja vain huonot kiersivät. Kun konsti ei tepsinyt, hopeapitoisuutta alennettiin lisää. Tavaroiden hinnat nousivat suhteessa rahayksikköön, vaikka pysyivätkin samana suhteessa hopeaan.

Noin 100 vuoden kuluessa rahanleikkaamisen aloittamisesta kaikki hopea oli poistunut kierrosta ja Rooman talous vajonnut ensin sosialismiin ja sitten feodalismiin. Talouden romahdettua ei armeijaakaan voitu ylläpitää ja Rooma vallattiin vuonna 410 [2].

KESTI YLI 1000 VUOTTA, että länsimaissa rahan historia saattoi jatkua. Uudesta maailmasta tuodut arvokkaat metallit annettiin pankkiirien huostaan ja talletustodistukset kiersivät edustamassa rahaa. Kuittia vastaan sai nostaa pankista sinne tallettamansa metallin.

Pankkijärjestelmän epävakauden, sotien ja muiden hyvien syiden varjolla ihmisten kulta keskitettiin 1900-luvun alkupuoliskolla keskuspankkien holveihin [3]. Vuoteen 1971 asti Yhdysvaltain dollari oli sidottu kultaan ja muut valuutat dollariin.

Tuolloin USA ilmoitti, että sillä ei enää ole jäljellä paljon kultaa, ja loppujakaan ei anneta. Tästä lähtien hallitukset ovat määränneet, että palkat ja tuotteet tulee maksaa valuutalla, jonka olemus rahana on kyseenalainen.

Paperisella tai sähköisellä valuutalla ei ole rahan ominaisuuksia, kuten vakaata arvoa, säilyvyyttä tai vaikeaa väärennettävyyttä. Tosin hyvä puoli on, että rahaa voidaan painaa lisää ja rahoittaa tarpeellisia ohjelmia tarvitsematta kerätä koko summaa veroina.

Kansalaiset keräsivätkin kierrossa olleet hopeakolikot talteen – Suomessakin vuoteen 1969 asti lyödyt markat. Kiertoon palasivat vain huonot rahat. Hyödykkeiden hinnat ovat nousseet nopeasti ja vääjäämättä: markka 1960-luvulla oli kymmenisen kertaa arvokkaampi kuin markka nyt – paitsi hopeamarkka, jonka vaihtoarvo muihin tuotteisiin on suunnilleen sama kuin silloin.

ROOMASSA kokeilu ei toiminut, mutta onneksi olemme nyt viisaampia.

Kirjoittaja seuraa aktiivisesti maailmantaloutta, toimii varainhoitajana sekä tuo ja myy jalometalleja. 


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


[1] Raamattu1.Moos 23–24

[2] Bartlett, Bruce; How excessive government killed ancient Rome; http://www.cato.org/pubs/journal/cjv14n2-7.html

[3] United States Presidential Executive Order 6102; päiväys 5.4.1933; http://en.wikisource.org/wiki/Executive_Order_6102