Paavali, paha porvari

 

RAAMATUN TULKINTA on usein vahvasti poliittinen urheilulaji. Kaikkein poliittisimmillaan se on, kun lukija ei usko kirjasta kuin itse etukäteen valikoimansa osat, ja yrittää lähinnä osoittaa kristityille, että näiden tulisi elää hänen puolueohjelmansa mukaan.

Tällä hetkellä vallassa ovat vasemmistolaiset tulkinnat – erityisesti Uudesta Testamentista. Ankara verotus ja valtion kontrolli taloudesta nähdään suorina seurauksina siitä, ettäApostolien tekojen mukaan Jerusalemin alkuseurakunta eli yhteistaloudessa. Jopa Neuvostoliittoa on perusteltu tarkoitusta varten keksityllä ”marxilaisella Jeesuksella”.

Kaikki eivät toki laajenna vapaaehtoisen yhteisön kontekstia koskemaan väkisin koko yhteiskuntaa. Silti hyvin lukuisten ihmisten mukaan Raamattu esittää perimmäisenä talousihanteenaan yhteisomistuksen, kommunismin.

TEOLOGI RISTO URO kuitenkin esittää kirjoituksessaan Köyhät ja syrjäytyneet Uuden Testamentin maailmassa [1a], että perusteet ajatukselle ovat heikot. Hän ei kiistä Jerusalemin tilannetta, mutta huomauttaa, että muut kristityt Raamatun aikaan eivät eläneet lainkaan samalla tavalla.

Uro korostaa, että UT:n merkittävin inhimillinen opettaja Paavali ei kehota missään vaiheessa yhteistalouteen. ”Tämän kirjeissä ei ole mainintoja siitä, että yhteisön jäsenet olisivat luovuttaneet omaisuutensa yhteiseen kassaan. Itse asiassa Paavali määrää muita seurakuntia avustamaan nimenomaan Jerusalemin köyhiä (mm. Room. 15:25–271.Kor. 16:1–4)”, Uro sanoo tekstissään.

Päinvastoin Paavalin kirjeissä tulee esille kohtuuteen ja tarpeeseen perustuva köyhien auttaminen (esim. 2.Kor. 8:1–15) ja toisaalta omillansa toimeen tulo (2.Kor. 11:7–11).

Myös UT:n ymmärtäminen vasemmistolaisemmaksi kuin VT on Uron mukaan väärinkäsitys. Almut korostuvat hänen mukaansa juuri Vanhassa Testamentissa, jota humanistinen yliopistoväki hyljeksii brutaalina ja alkukantaisena.

”Kreikkalais-roomalaisilla kirjoittajilla ei ole samaa yhteiskunnallista saarnaa kuin israelilaisilla profeetoilla”, hän kommentoi. Esimerkkejä tarjoavat Aamos, Jesaja, Jeremia ja Miika.

JERUSALEMIN SEURAKUNTA vaikuttaa myös Paavalin kirjeiden ulkopuolella hyvin köyhältä. Ainakin se on ollut sitä osan apostolisesta ajasta (Ap.t. 11:27–30). Uron kanssa samassa kokoomateoksessa [1] kirjoittava Sakari Häkkinen [1b] tulkitseekin seurakuntalaisten velvollisuudeksi muodostunutta omaisuudenjakoa olosuhteiden pakosta tehtynä ratkaisuna.

Tapahtumat saattavat hänen mielestään liittyä spesifisesti vuosien 47–48 nälänhätään Juudeassa, jonka mainitsee historioitsija Josefuksen lisäksi Luukas Apostolien teoissa (viittaus yllä).

”Muissa kohdin Luukas ei sano mitään köyhyydestä. Sen sijaan hän esittää korostetun ihanteellisesti ratkaisun ongelmaan (Ap.t. 2:42–474:32–37) ”, Häkkinen toteaa. ”Kertomus Barnabaasta (Ap.t. 4:36–37) osoittaa myös, että joissakin tilanteissa yhteiseen kassaan lahjoittaminen oli täysin vapaaehtoista.”

Vaikka Raamattu kertoo Jerusalemissa olleen myös rikkaita kristittyjä, Häkkisen ja Uron mielestä ei ole yllättävää, jos seurakunta oli keskimäärin köyhä myös lähtökohdiltaan eikä vain hätätilassa. ”Jeesuksen seuraan liittyi paljon maattomia, kuten kalastajia. Heidän mahdollisuutensa ansaita elanto kaupungissa oli vähäinen”, Häkkinen kirjoittaa. 


Numeroidut (painetun artikkelin sisältämät) viitteet


[1] Mäkinen, Virpi (toim.); Lasaruksesta leipäjonoihin: Köyhyys kirkon kysyksenä; Atena kustannus Oy 2002; ISBN 951–796–269–X

[1a] ss. 22–41; Uro, Risto; Köyhät ja syrjäytyneet Uuden Testamentin maailmassa

[1b] ss. 42–65; Häkkinen, Sakari; Juutalaiskristillisyyden kaita tie